Ohjeita muovipussisulatuksiin

Tässä ohjeita muovipussisulatuksiin

Idea on tosi simppeli: sulatetaan muovipussia silitysraudalla leivinpaperin välissä. Tämän enempää ei oikeastaan tarvitsekaan ohjeistaa, kokeilemalla selviää nopsasti mikä toimii ja mikä ei.

Kunnioitettavaa-harrastelua-kassi_2-p
1. Kaikenlaiset muovipussit käyvät. Keräilen niitä koko ajan, tuon matkoiltakin aina kaikki jätekassit, karkkipaperit ym. hauskannäköiset muovit. Sitä paitsi ulkomaanpussit on usein niitä ohuita ja niillä saa tasaisempaa jälkeä, jos sellaista tahtoo. Suomipussitkin ovat kyllä käytössäni, niillä saa jämäkän pohjan, jonka päälle voi sommitella kaikkea kivaa. Niin, ja sanomalehtiä ja muita hauskoja juttuja voi silitellä läpinäkyvän muovin alle. muovipussisulatus_matskut2
2. Leikkaa muovia levyiksi (koolla ei väliä, riippuu sommittelusta). Itse olen tehnyt tätä vähän kerrallaan, aina lisäillen pitkin matkaa. Sommitellen, kollaasimaisesti. Aika usein tekemisiäni kuvaa kehkeytyminen, päässä on vaan hahmo ja tyyli. Alla olevassa kuvassa on aika isot muovikimpaleet, näin on ehkä hyvä alkaa. Nykyisin teen enemmän pienillä suikaleilla niin pinnoista tulee elävämpiä. muovipussit_ennensulatusta
3. Sulata rauhallisesti rautaa siirtelemällä. Muutama sekunti riittää aluksi, kun kerroksia on useampia niin enemmän. Kokeilemalla selviää tämäkin. Raudan säädöt riippuvat käytetystä muovista. Semmosesta kahdesta pisteestä voi aloittaa, sillä saa yleensä aika tasaista. Mutta täysillä kun pistää, niin tulee kivaa pitsimäistä (joskus möykkyisää). Mitään suuria haisuja ei tästä mun mielestä tule. Ihmeellisen vähän. Pikkuoppilaiden kanssa pitää tietysti tähdentää varovaisuutta raudan kanssa. sulatus
4. Kun silitys näyttää valmiilta eli olet sommitelmaasi tyytyväinen, laita välittömästi silityksen jälkeen muovit painon alle jäähtymään, niin ne oikenevat. Näin voi tehdä aina matkan varrellakin. Kupruilua syntyy erityisesti suomalaisten paksujen kassien kanssa, mutta sekin voi tietty olla haluttu efekti. Vasta jäähtymisen jälkeen tunnet onko sulatus riittävän paksu haluaamaasi tuotteeseen. howto_vaihe4
5. Jokseenkin tältä näyttää valmis pussipohja. muovipussi_sulatettu
6. Ihan täpöllä silittämällä saa tällaista kivaa pitsiä. muovipussi_pitsipinta
7. Kuvat on kivoja, niitä voi kaikenlaisia silitellä alle. Päällimäiseksi läpinäkyvää muovia. Huom! hedelmäpussimuovi on liian sameaa. Sellaista muovia, kun kertakäyttösadetakissa tai lentokentän turvatarkastusten nestepusseissa niin näkyvät kuvatkin vielä läpi. Järjettömän suuria kuvia ei ehkä kannata laittaa. muovipussisulatus_valokuva
8. Sitten ompelemaan. Itse teen koneella suurimman osan. Kuviin olen ommellut "kehyksen", tuntuu että niin saa kestävämpiä. Muovipussia on melkoisen lailla helppoa ommella. Vähän kovaahan se tuppaa olemaan, mutta liukuu hyvin kotikoneessa. Ei jää jumittamaan yläsyöttäjän puuttuessa. Tasainen jälki ei ole minusta oikein tavoitekaan ellei sitten aivan korostetun tasainen. howto_vaihe6
Voilaa! Kaikkea kivaa vaan tekemään isot ja pienet. Tämä on viime kesän kassini, kahvat ajattelin vaihtaa muoviputkiloihin. Tulee jännemmät. Tutustu myös kuvagalleriaan, jossa on valmiita töitäni. luomukassi

Muovipussisilitys lienee myös turvallista

Aina silloin tällöin saan kysymyksiä muovipussisilityksen turvallisuudesta, enkä ole osannut kysymyksiin vastata muuta kuin, sulanut pussi ei minusta edes haise eikä pääni tule kipeäksi. Joillekin on kuulemani mukaan tullut. Tässä on tekstiilitekniikan DI:n Merja Juolahden vastaus: "Muovien silittämistähän on tehty koko teollisen maailman aika, ensin silitettiin miesten polyamidipaitoja (nylon), nykyään silitetään polyesteriä puuvillan seassa, ei siinä mitään ihmeellistä ole. Polyolefiinit ovat kohtuullisen turvallisia silittää (polyeteeni on nimenomaan polyolefiini), koska niissä on todella vähän lisäaineita. Minä kaivaisin netistä asiasta, mutta en keskustelupalstoilta, vaan tieteellisistä julkaisuista, tietoa. Kuitenkin sivistynyt arvaukseni on, että polyeteeni on minun saamieni koulutusten ja kokemusten mukaan ihan turvallista silitettävää. Epäterveellisin poltettava tätä nykyä on puu, koska siinä jos missä on hiukkasia ja aineita, jotka ovat vaaraksi ihmiselle, joten nämä tiukat kannat ovat aina sellaisia, että niihin voinee suhtautua varauksella."

Tekijä Miia Collanus

Alkuperäinen julkaisu Miian Tavantakaa-blogissa: tavantakaa.blogspot.fi/2009/03/muovipussisulatuksia.html

Päivitys 10/2015 Toimitus

 

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.