Haarukkavirkkaus


kaksonenpieni

Virkkaa perusohjeen mukaan 60 mm:ä leveä haarukkapitsinauha, jossa on 25 lenkkiä.

pitsinauhapieni

Katkaise lanka ja pujota se tylpän neulan avulla kaikkien toisen reunan lenkkien läpi. Kiristä kasaan ja ompele langanpäällä pitsinauhan päät yhteen. Päättele.

Tärkkää kukka esimerkiksi perunajauhokiisselillä.

Kiinnitä yhteen pitsinauhan lenkkiin nauha ja ripusta kuuseen.

Samalla tavalla voi tehdä kukkia ilman tärkkäystä vaikka lapasiin tai pipoihin.

 
Perunajauhokiisselitärkkäys

1 dl kylmää vettä
2 tl perunajauhoja

Sekoita aineet, kiehauta. Kastele kukka ensin tavalliseen veteen ja sitten kiisseliin. Pyyhi ylimääräinen kiisseli pois ja anna kuivua tasona noin yksi vuorokausi, kunnes kukka on kuivunut.

kukkasetpieni     kulhossapienim

kiisselipieni     kukatkuusessapieni


© KÄYTTÖEHDOT: Ammattikäyttöön tarvitset lisenssin »

Tue toimintaamme käsityön hyväksi, tee lahjoitus!