Etusivu » Työohjeet ja -ideat » Asusteet, vaatteet » Ponchot, viitat » Poncho-muotia 1970-luvulta

Poncho-muotia 1970-luvulta


Poncholla tarkoitetaan viittaa, jossa on aukko päätä vartenPoncho koostuu joko yhdestä kappaleesta, jossa on pääntie, tai se valmistetaan kahdesta kappaleesta ommellen osat yhteen, jolloin pääntie jää keskelle saumaa. Ponchoja on tavattu monen esihistoriallisen kulttuurin piiristä. Aikakausille ja kulttuureille tyypilliset kuvioinnit, värit, materiaalit ja viimeistelytekniikat ovat vaihdelleet, mutta muuten vaatekappaleen perusidea on säilynyt muuttumattomana vuosituhansia.Käsite 'poncho' on peräisin Mapuche-kansalta, Etelä-Chilestä. Espanjalaiset valloittajat omaksuivat vaatekappaleen ja käsitteen itselleen. Espanjalaisilta käsite siirtyi englannin kieleen. Muita ponchoa vastaavia käsitteitä ovat mm.
- chamanto, Keski-Chile
- jorongo, Meksiko
- paenula, muinainen rooma
- pelleriini (engl. pelerine)Omakohtainen kokemukseni ponchoista on 1970-luvulta, jolloin ne olivat muotia Suomessa. Minä sain vihreän ponchoni tädiltä, joka oli tehnyt sen neulekoneella (ks. kuva). Ponchoja myös virkattiin.

Ponchot tulivat uudestaan muotiin 2000-luvulla. Verkkovirkattu poncho oli käsityöntekijäiden suosikkituote vuonna 2005. Ohjeita verkkovirkattuun ponchoon julkaistiin lehdissä, Teddy-langan vyötteessä ja neuleblogeissa.

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.