Etusivu » Ideointi ja suunnittelu » Suunnittelutehtavat » POP-taide tekstiilityön teemana

POP-taide tekstiilityön teemana

Tekstiilityön teemana
Puolalanmäen koulussa syksyllä 2003
POP-TAIDE
Esittelemme eri luokka-asteiden tehtävät ja lähtökohdat aiheeseen. Suunnitelmia, valmiita töitä ja kuvia näyttelystä esitellään kuvagallerioissa. 


pop7

TEHTÄVÄT

Tehtävänä on suunnitella ja valmistaa omaan huoneeseen tai kotiin SISUSTUSTEKSTIILI, joka voi olla tyyny, taulu, istuinpäällinen tms. Tuotteen kuviointi valmistetaan alike- tai päällikeompeluna.

IDEOINTI

Tuotteen kuvioinnin suunnittelun aiheena on MINÄ. Kuvio suunnitellaan pop-taiteen keinoin.

Ideointi ja suunnittelu

MINÄ
on kuvion suunnittelun lähtökohtana. Kuviota suunnitellaan omien harrastusten, muistojen, mieltymysten, lempivärien tms. pohjalta.

POP-TAIDE
antaa keinot kuvion esittämiseen. Kuvio suunnitellaan siis pop-taiteessa käytettyjen tekniikoiden ja tunnusmerkkien keinoilla. Aiheeseen tutustutaan museokäynnillä Wäinä Aaltosen museon POP INTERNATIONAL -näyttelyyn.

IDEOINTI
aloitetaan keräämällä kuvia aiheesta, jonka on valinnut. Kuvat muokataan ensin paperilla tai suoraan tietokoneella alike- tai päällikeompelun tekniikkaan soveltuvaksi. Muokatut kuvat sommitellaan symmetriseksi kokonaisuudeksi. Lopullinen suunnitelma skannataan ja väritetään lopuksi tietokoneella. Värit valitaan oman huoneen/kodin kolmen (3) päävärin pohjalta. Näihin väreihin valitaan enintään kolme (3) väriä lisää valituista kuvista. Kuvion suunnittelussa huomioidaan tuotteen malli ja koko.

TUOTE
on sisustustekstiili, jonka tulee sopia mieluiten omaan huoneeseen.

VÄRIT
valitaan huoneen värimaailmaan sopivaksi. Omasta huoneesta etsitään kolme (3) pääväriä, johon valitaan lisäksi enintään kolme (3) muuta väriä Minä-aiheisista valituista kuvista.
Värejä voi valita koko tuotteeseen neljästä kuuteen väriä (4-6). Kaikki tuotteessa olevat värit, kuten kuvio, tausta ja ompeleet suunnitellaan näillä valituilla väreillä.

TEKNIIKKA
valitaan omaan suunniteltuun tuotteeseen ja kuvioon sopivaksi. Tässä tulee huomioida oma taitotaso ja käytettävissä oleva aika. Kuvio valmistetaan päällikeompeluna tai alikeompeluna. Lisäksi voi käyttää kankaanpainoa , -värjäystä tai kirjontaa.

VALMISTUS
tulee suunnitella tarkasti ennen varsinaista valmistuksen aloittamista. työstä suunnitellaan ja kirjataan työjärjestys.

PORTFOLIO
kootaan koko suunnittelu- ja valmistusprosessista. Portfolioon kootaan ne materiaalit, jotka itse katsoo tärkeiksi ja/tai onnistuneiksi tässä projektissa. Tärkeää on koota materiaalia, havaintoja ja pohdintoja eri vaiheista niin onnistuneista kuin epäonnistuneistakin. Portfolion voi toteuttaa esim. kansiona, "julisteena", tekstitiedostona, www-sivuna.

GALLERIA: 7 luokkien valmiit tuotteet

pop8

TEHTÄVÄ

Tehtävänä on suunnitella ja valmistaa KASSI. Kassiin suunnitellaan "Afrikka" -aiheinen kuvio, joka toteutetaan kankaanpaino- ja konekirjontatekniikoita yhdistämällä.

IDEOINTI
Tehtävän aiheena on AFRIKKA. Aihetta voi soveltaa kuvioon, värien valintaan, kirjontaan, tuotteen mallin ja yksityiskohtiin.
Pop -taide antaa keinot kuvion esittämiseen. Kuvio suunnitellaan siis pop-taiteessa käytettyjen tekniikoiden ja tunnusmerkkien keinoilla. Aiheeseen tutustutaan museokäynnillä Wäinö Aaltosen museon POP INTERNATIONAL -näyttelyyn.

GALLERIA / GALLERY 8. luokkien valmiit kassit

pop9

TEHTÄVÄ

Tehtävänä on suunnitella ja valmistaa ryhmätyönä TAIDETEOS Puolalanmäen koulun S-talon käytävään tekstiilityön vitriinin yhteyteen.Taideteos suunnitellaan ryhmissä. Suunnitelmista äänestetään valmistettava teos, joka sitten valmistetaan koko luokan yhteistyönä.

IDEOINTI

Teoksen aiheena on MUSIIKKI. Aiheen lisäksi suunnittelussa tulee huomioida tila, johon teos sijoitetaan, valmistustekniikka ja materiaalit.

Pop-taide antaa keinot taideteoksen ulkoasuun. Taideteos  suunnitellaan pop-taiteessa käytettyjen tekniikoiden ja tunnusmerkkien keinoilla. Aiheeseen tutustutaan museokäynnillä Wäinö Aaltosen museon POP INTERNATIONAL -näyttelyyn.

POP-TAIDEWäinö Aaltosen museo
AFRIKKASouth Africa - Scope-projekti
KANKAANPAINOPunomo.fi > Maalaus, painanta, värjäys
KIRJONTAPunomo.fi > Kirjonta
APPLIKOINTIPunomo.fi > Kirjonta > Applikointi
VÄRITColoria

POP & TEKSTIILI sisältyy Puolalanmäen koulun tekstiilityön tuntiopettajan, Päivi Aallon (aik. Bläuer), taidekasvatuksen 15 ov:n opintokokonaisuuden opetuskokeiluun.
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.