Saat näistä mitoitusohjeista tietoa siitä, miten jokainen neuloja voi helpoilla konsteilla mitoittaa itse neulevaatteita, toppeja, puseroita, takkeja. Mitoituksessa ei tarvitse lähteä liikkeelle peruskaavoista eikä tarvitse osata kaavojen kuosittelua. Neulos on joustavaa ja sen ansiosta neulevaate saa olla muotoilultaan pelkistetty, yksinkertainen ja silti se sopii päälle.

Hyödynnä omia olemassa olevia neulosvaatteitasi, mittaa, tutki ja sovita niitä ja pääsee jo pitkälle.

Apuna kannattaa käyttää kaavoja verkkosivuilta, neulelehdistä ja -kirjoista. Lisäksi tarvitaan annos innostusta ratkaista ongelmia, ajattelua ja päättelyä ja yksinkertaisia laskutoimituksiakin.

Mitä vartalon mittoja tarvitaan puseroita ja takkeja varten?

Vaatteen oikea koko määräytyy luonnollisestikin vaatteen käyttäjän koon perusteella eli hänen vartalonmittojensa mukaan.

paita-suorakulmioista

Peruspaita suorakulmioista

Vaatteeseen tarvitaan väljyysvaraa!
Vaate on aina jonkin verran isompi kuin ihmisen oma vartalo:

KUVITELLAAN!
Kun ihminen on vaatteen sisällä, hän on kuin erikokoisissa putkissa:

  • vartalon ympärillä on putki,
  • käsien ympärillä on putket...

Putket eivät saa kiristää, mutta eivät olla epämiellyttävän suuriakaan. Putkien piituuksienkin tulee olla 'sopivia'. Myös ulospäin tulisi näyttää hyvältä, ehkä muodikkaaltakin.
Putkien sisälle pääsee vain, jos suurinkin kohta vartalosta mahtuu sinne. - Siispä putkista tehtävän vaatteen mitoituksessa on lähdettävä liikkeelle äärimitoista!

Mittojen ottaminen

vartaon-ymp-mitat

  1. ympärysmitta rinnan kohdalta = rinnan ympärysmitta + haluttu väljyysvara
    • ylävartalon suurin ympärysmitta
    • mitataan vaakasuoraan rinnan korkeimmalta kohdalta
    • tärkein mitta kaikissa malleissa!
  2. ympärysmitta lantion kohdalta = lantion ympärysmitta + haluttu väljyysvara
    • tarvitaan jos vaate ulottuu lantiolle
    • alavartalon suurin ympärysmitta
    • mitataan vaakasuoraan lantion suurimmalta kohdalta
  3. ympärysmitta vyötärön kohdalta = vyötärön ympärysmitta + haluttu väljyysvara
    • mitataan vaakasuoraan vyötäröltä
    • tarvitaan jos vaate myötäilee vyötäröä
  4. ympärysmitta käsivarren kohdalta = käsivarren ympärysmitta + haluttu väljyysvara
    • mitataan käsivarren paksuimmalta kohdalta
  5. ympärysmitta hihansuun kohdalta = käden ympärysmitta hihansuun kohdalta + haluttu valjyysvara
    • mitataan ranneluun kohdalta

Ympärysmitat

Tavanomaisin neulevaatteen muoto on suoralinjainen:
vaatteen etu- ja takakappale ovat samanlevyiset helmasta kädentielle tai jopa olalle. Tällaisessa mallissa riittää usein kun tiedetään vaatteen ympärysmitta rinnan kohdalta.
Lantiolle ulottuvassa mallissa kannattaa ainakin tarkistaa myös vaatteen ympärysmitta lantion kohdalta ja jos vaate halutaan vartalonmyötäisemmäksi, tarvitaan myös vaatteen ympärysmitta vyötärön kohdalta.
Hihoja varten määritellään ympärysmitat käsivarresta ja hihansuusta.

Minkä verran väljyysvaraa?

Väljyysvara on makukysymys ja se on usein myös muotikysymys. Mitään yksiselitteistä sääntöä ei ole. Niukimmillaan ympärysmittaan ei lisätä juuri mitään ja väljimmillään jopa 20 senttimetriä! Eikä sekään ole yläraja! Ehkä tavallisin rinnan kohdan väljyysvara liikkuu 4-12 cm:n rajoissa. - Jos mahdollista, väljyyttä kannattaa arvioida jotain valmista vaatetta uuden vaatteen käyttäjän päällä tarkastelemalla.

Pituusmitat

•  miten pitkä vaatteesta tulee? (esim. pituus olalta helmaan?)
•  miten pitkät hihoista tulee? (esim. pituus olalta hihansuuhun?)
•  hihojen kohdalla tärkeä mitta on myös pituus kaulanjuuresta ranteeseen (tai hihansuuhun), sillä hiha ei välttämättä alakaan olalta!

Muita mittoja mallista riippuen voivat olla esimerkiksi

  • pääntien leveys
  • olkasauman pituus + hihan pituus

paita-suorakulmioista-ymp-mitat
Suorakulmioista neulottavaan peruspaitaan tarvittavat ympärysmitat:
1. vaatteen ympärysmitta
2. hihan ympärysmitta

paita-suorakulmioista-pituusmitat
Suorakulmioista neulottavan peruspaidan muut mitat:
6. paidan pituus olalta helmaan
7. hihan pituus
8. pääntieaukon leveys
9. hihan + olan kokonaispituus
Näitä mittoja 6.-9. ei neuloja välttämättä tarvitse vielä suunnitteluvaiheessa, sillä esimerkiksi pituudet voi mitata työn edetessä neulekappeleita sovittamalla.

Paidan kappaleet

kaavat-kokonaiset
Suorakulmioista neulottavan paidan kaikki vaatteen osat
piirrettyinä.

Kaavat
Neuloja voi piirtää omaan käyttöönsä hyvin yksinkertaiset kaavat tai merkitä muistiin vain tarvittavia mittoja.

kaavat
Suorakulmioista neulottavan paidan kaavat.
Lyhenteet: KE = keskietu ja KT = keskitaka.

Kaavat piirretään yleensä vain vaatteesta puolikkaasta (vartalon oikea puoli), jos vaate on keskiviivan suhteen symmetrinen. Hiha voidaan piirtää kokonaisenakin niinkuin kangasvaatteiden kaavoissa on tapana. Näissä kaavoissa ei ole merkittynä mitään mittoja. Jos teet tällaisen mallin, toimi mitoitusohjeiden mukaan!

Senttimetreistä silmukoiksi!

Se miten hyvin neulevaate onnistuu riippuu oikean mitoituksen ohella ihan yhtä paljon oikeista silmukkamääristä! Kaiken a ja o on määritellä työtään varteen oikea neuletiheys!
Jos neulot kaulahuivin, on usein aika samantekevää tuleeko siitä juuri sen kokoinen kuin ajattelit, mutta jos vaatteesta tulee vääränkokoinen, tilanne on paha! Käytä hetki aikaa neuletilkun kimpussa ja määrittele sitten neuletiheys huolella ja laske tarvittavat silmukkamäärät. Saat palkinnoksi oikeankokoisen vaatteen!

Ks. Neuletiheys ja koetilkku


Lisää muotoja?
Haluatko paitaasi pyöreän O-pääntien tai ehkä V-pääntien? Hihoihin enemmän muotoa? Ideoita tarkempaan neulevaatteen muotoiluun:


Päivitetty 7/2016

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!