« Käsitöiden suunnittelu: ideoita, esimerkkejä ja menetelmiä


Vinkkejä vaatetuksen suunnitteluun aivoriihen, olemassa olevan tuotteen analysoinnin ja kysymyslistan avulla

Suunnittelumenetelmiä voi käyttää yksittäisinä tehtävinä tai hyödyntää niitä toisiaan tukevina harjoituksina esimerkiksi edeten aivoriihestä olemassa olevan tuotteen analysoinnin kautta kysymyslistaan.

Aivoriihen tehtävänä on laittaa oppilaat miettimään erilaisia  trikoopaitoja ja sitä kautta käynnistää oman trikoopaidan suunnittelu.

Olemassa olevan tuotteen analysoinnin avulla vertaillaan kahta erilaista trikoopaitaa. Opitaan tarkastelemaan vaatetta eri näkökulmista ja myös sitä kautta miettimään omaa valmistettavaa trikoopaitaa.

Kysymyslista ohjaa oppilasta lopulliseen oman vaatteen suunnitteluun. Sen avulla varmistetaan että oppilas osaa suunnitella tulevan paidan mahdollisimman huolellisesti etukäteen ja näin minimoidaan epäonnistumisen riskit.

Esimerkkinä tehtävissä on trikoopaidan suunnittelu, mutta tehtäviä voi soveltaa myös muihin valmistettaviin vaatteisiin. Aivoriihen ja olemassa olevan tuotteen suunnitteluosio on tehty PowerPoint-esitykseksi, jolloin ne voidaan heijastaa kankaalle, josta oppilaat lukevat ohjeet tehtävien suorittamiseen. Kysymyslista on tehty tulostettavan lomakkeen muotoon, jonka opettaja voi tulostaa omaksi jokaiselle oppilaalle.


Aivoriihi trikoopuseron suunnittelun tueksi

Avaa vaatetus-aivoriihi.pptx

Ideoikaa pienryhmissä minkälaisia erilaisia trikoopaitoja voisi olla

• Kaikki ideat ovat sallittuja!
• Huomioikaa kaikki erilaiset yksityiskohdat kuten taskut, nyörit, huput, leikkaussaumat ym. ym.
• Miettikää minkälaisiin trikoopaitoihin ette ole koskaan törmänneet ja kuvailkaa ne paperille.
• Luonnostelkaa ideanne nopeasti isolle paperille tai leikatkaa lehdistä erilaisten puseroiden osia ja yhdistelkää niitä (esim. yhdestä kuvasta miehusta, toisesta hihat ja kolmannesta yksityiskohdat).
• Voitte myös jatkaa toistenne ideoita, niin että yksi piirtää miehustan, toinen hihat ja kolmas yksityiskohdat.
• Kyselkää toisiltanne kysymyksiä esim. Kuka sitä käyttää? minkälaisesta materiaalista vaate on? Keksikää itse lisää kysymyksiä!
• Lopuksi jokainen valitsee muutaman itseään miellyttävimmän idean jatkokehittelyä varten, joista sitten suunnitellaan oma valmistettava pusero.


Kysymyslista

Tulosta: Kysymyslista oman trikoopaidan suunnittelun tueksi

Suunnittele oma trikoopaita seuraavien kysymysten avulla.

  • Mihin tarkoitukseen paita tulee?
  • Mitä vaatimuksia asetat paidalle? (liikkumavara ym.)
  • Mistä materiaalista paita valmistetaan?
  • Minkälaisia yksityiskohtia haluat paitaasi?
  • Onko paita edestä avattava?
  • Millainen kaulus paitaan tulee?'
  • Minkälaiset leikkaussaumat paitaan tulee?
  • Kuinka paljon tarvitset kangasta paitaan?
  • Mitä muita kohtia sinun tulisi huomioida onnistuneen suunnittelun saamiseksi? Keksi ainakin yksi kohta!

Olemassa olevien trikoopaitojen analysointi

Analysoikaa pienryhmissä kahta erilaista trikoopaitaa

  • Opettaja ja oppilaat voivat tuoda omia trikoopaitojaan tai tehtävä voidaan tehdä menemällä kauppaan vertailemaan tuotteita.
  • Pohdinnat kootaan paperille ja ryhmä voi esitellä pohdintansa toisille ryhmille.

Kysymyksiä vertailun tueksi:

Tulosta Vaatetus.pdf

  • Minkälaisesta materiaalista paita on valmistettu, entä soveltuuko materiaali hyvin
    käyttötarkoitukseensa?
  • Minkälaisia yksityiskohtia paidassa on?
  • Ovatko yksityiskohdat koristeita vai onko niillä jokin toimiva käyttötarkoitus?
  • Minkälaisia kaavoja paidassa on käytetty? Minkälainen kaava on hihassa, etu- ja takakappaleissa, kauluksessa tai paidan yksityiskohdissa?
  • Minkälaisia ompeleita,käänteitä ja saumoja paidassa on? Mitä niistä voisit käyttää omassa paidassasi?
  • Ovatko paidan erilaiset ratkaisut (yksityiskohdat, leikkaukset ym.) toimivia ja käyttäisitkö niitä omassa vaatteessa?
  • Onko paidassa hyvä hinta - laatusuhde? (jos hinta tiedetään)
  • Minkälaiset hoito-ohjeet paidalle on annettu?
  • Arvioi paidan käyttöikä ja mikä siihen vaikuttaa? (muoti, kestävyys)
  • Mitä muuta voisit huomioida paidasta?

Maria Kakkonen, Miia Lipponen, Tiina Moilanen, Heidi Toska ja Sanna Ylitalo
Joensuun Yliopisto, Savonlinnan OKL, 1 / 2008

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!