Tutustu kirjoneuloksen suunnitteluun ja valmistukseen

kuvia.1

Mikä kirjoneulos on?
Kirjoneulos on tavallisimmin sileää neulosta, jossa silmukat neulotaan yhdellä kerroksella tiettyyn rytmiin eri värisillä langoilla. Levossa oleva lanka juoksee neuleen nurjalla lankajuoksuna.
Kirjoneuloselle on tunnusomaista, että siinä toistuu jokin kuvio vierekkäin samanlaisena. Tämä vierekkäin toistuva kuvio on nimeltään mallikerta.

mika_o1

Miten oneuloskirjoneulosta neulotaan?
Kirjoneulos suunnitellaan ruudukkoon, josta ohjetta luetaan neulomissuunnassa oikealta vasemmalle aloittaen alimmalta riviltä. Eri värillä neulottavat silmukat merkitään väreillä tai toisistaan poikkeavilla merkeillä. Mallikerta erotetaan pystyviivoin.

kirjonpiirr

Neulomisvuorossa oleva lanka asetetaan vasemman käden sormelle. Taitava neuloja voi pitää koko ajan molempia lankoja sormellaan neuloessaan. Lankojen kiertymistä voi välttää ottamalla toinen värinen lanka aina takakautta ja toisen värinen lanka etukautta.

miten_2

Neuloessa on varottava kiristämästä nurjalla juoksevia lankajuoksuja. Mitä pidempiä ne ovat, sen helpommin ne jäävät liian kireälle.
Kirjoneulosta on helpointa neuloa suljettuna neuleena. Tällöin uuden kerroksen ohjeen lukeminen aloitetaan aina mallikerran oikeasta reunasta, yhtä ruuturiviä ylempää. Kun neuleen silmukkamäärä lasketaan, tulee se pyöristää kirjoneuloksen mallikerran silmukkamäärällä jaolliseksi luvuksi.
Mikäli oneuloskirjoneulosta neulotaan tasoneuloksena, on nurjan puolen kerros luettava vasemmalta oikealle. Tällöin lankajuoksuja kuljetetaan edelleenkin nurjalla eli neulojan itsensä puolella.
Neuleen valmistuttua se kannattaa höyryttää, jotta käsiala tasoittuu.

Kirjoneuloksia

Iapsen

siniv

omatsukat

neulekirjo

Suunnittelussa huomioitavaa
Kun suunnittelet omaa kirjoneulosmallia, huomioi seuraavat seikat.
* Käyttämäsi värit erottuvat riittävästi toisistaan.
* Kaikki langat ovat saman paksuisia.
* Saman värisiä silmukoita ei ole 5-7 enempää vierekkäin.
* Jos haluat enemmän värejä kirjoneuloseseen, voit vaihdella kirjo- ja pohjavärin väriä eri kerroksilla.
* Jos neulot kirjoneulosta suljettuna neuloksena, tarkista, että työn silmukkamäärä on tasaanjaollinen kirjoneuloksen mallikerran silmukkamäärällä.

 

Tekijä: Sipola Auli
Päivitys 11/2015 Punomon toimitus

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!