Miksi neule sileytetään?

Liisa Avelinin neuloma paita ennen ja jälkeen viimeistelyn. Lue lisää Kotikutoista-blogista.

Neulomisen jäljiltä neulospinta ei käsin neulottaessa ole aivan tasainen, eikä sen tarvitse ollakaan, sillä käsityön jälki saa näkyä! Silti usein lopputulos paranee, kun neuleen sileyttää. Pinnasta tulee tasaisempi, neuloksesta notkeampi ja pienet käsialan epätasasuudetkin saa häivytetyksi ja silmukat asettuvat "luontevaan asentoon".

Termiä sileytys käytetään erotuksena silitykselle siksi, että vain harvoin sileytys tapahtuu silittämällä eli silitysraudalla. Syy tähän on se, ettei neuletta missään tapauksessa saa silittää tai prässätä lyttyyn! Neuleen luonteenomainen piirre on kuohkea rakenne ja se tulee saada säilymään.

Erityisesti sileästä neuloksesta valmistettavien vaatteiden osien sileytys tekee myös kappaleiden saumojen ompelemisen helpommaksi. Sileästä neuloksessa kappaleiden reunat rullautuvat itsestään, sileyttämällä ne saadaan pysymään paremmin tasona.

Kuvista näkyy, miten sileänä neuleena tasona neulotussa kappaleessa reunat menevät rullalle.

KAIKKIA NEULEITA EI TARVITSE SILEYTTÄÄ

Joitakin neulostyyppejä, esim. joustinneuleita ei juurikaan tarvitse sileyttää. Jos niin kuitenkin tehdään, pitää varoa, ettei samalla menetä joustinneuleen jousto-ominaisuutta. Joustinta ei pidä levittää kerrosten suunnassa auki! Katso esimerkki joustinneuleen sileyttämisestä JOUSTINNEULOSMYSSY-sivulta.

Erilaisia sileytystapoja

1. Höyryttäminen + -
- neule oiotaan silityslaudalle ja peitetään kostealla silitysliinalla (esim. sideharsokangas)- höyrytetään materiaalin mukaisessa lämpötilassa kuljettamalla silitysrautaa niin, että se juuri ja juuri koskettaa silitysliinaa muttei paina neuletta- lisänä voi käyttää silitysraudan oma höyryä- työn voin tarvittaessa kiinnittää nuppineuloin silityslautaan, jolloin reunatkin saa kunnolla oikenemaan ja pysymään paikoillaan höyrytyksen ajan- sileytysjälki paranee, jos höyrytetystä työstä taputtelee höyryn pois heti höyrytyksen jälkeen! nopea työtapa ei sovi kaikille materiaaleille, sillä esim. synteettiset tekokuidut, erityisesti akryyli, vaurioituvat (litistyvät) helposti lämpökäsittelyssä

sopii hyvin mm. puuvilla- ja pellava-materiaaleille
2. Kastaminen ja muotoon oikominen ilman kiinnitystä + -
- valmis neule tai neulekappaleet kastetaan kädenlämpöisessä vedessä
- liika vesi puserretaan vääntämättä pois
- työ oikotaan sopivalle alustalle oikeaan muotoon ja jätetään kuivumaan
- sileytystehoa voi lisätä asettamalla työn päälle painoksi froteepyyhkeen tms.
- kastamisen sijaan neuleen voi myös kostuttaa sumuttamalla tai jopa puhtaassa lumihangessa
sopii lähes kaikille materiaaleille sopii hyvin esim. sukkien ja lapasten sileyttämiseen

 

kuivumisvaiheelle on varattava aikaa
3. Kastaminen, muotoon oikominen kiinnitys nuppineuloilla + -
- kuten edellisessä 2. kohdassa, mutta neule tai tavallisimmin neulekappaleet, esim. neulepuseron osat, kiinnitetään alustaan nuppineuloilla, jotta saadaan reunatkin oikenemaan kunnolla ja kappaleisiin oikea muoto
- muoto varmistetaan mittaamalla!
sopii lähes kaikille materiaaleille sopii erityisen hyvin neule-kappaleiden, esim. vaatteen osat, sileyttämiseen melko työläs ja aikaa vaativa työtapa
4. Muotoon oikominen ja kostean painon alla kuivattaminen + -
- neuletta ei kasteta tai kostuteta
- työn voi oikoa alustalle joko ilman kiinnitystä tai nuppineuloin kiinnittämällä, kuten kohdissa 2. ja 3.
- neuleen päälle asetaan kostea froteepyyhe tms. ja tarvittaessa vielä jotain muutakin painoksi sopivaa tehostamaan sileytystä
sopii lähes kaikille materiaaleille nopempi kuin kastamistapa ei niin tehokas lopputulos kuin kastamisesessa

SILEYTYSALUSTA

Jos työ kiinnitetään alustaan, alustaksi käy silityslauta. Neulonnan harrastajalle erillisen sileytysalustan hankkiminen on hyvä ratkaisu. Erityisen hyvän alustan saa umpisolumuovilevystä. Myös styrox- tai muu huokoinen levy, johon nuppineulat saa kiinnitettyä, on hyvä alusta. Pinkasta lehtiäkin saa alustan, jos muuta ei ole saatavilla.

Retkeilijän makuualustat ovat umpisolumuovia, samoin esimerkiksi Finnfoam-eristelevyt.

ÄLÄ KÄYTÄ ALUSTANA MITÄÄN ARKAA TAI ARVOKASTA KODISSASI!
Esim. sohva on sellainen...! Alustan tulee kestää kosteutta, mahdolliset nuppineulat ja lämpökin.
Varo myös ohuen makuualustan kanssa työskennellessäsi pistelemästä neuloja siitä läpi pöytään.

ILMAVA PAIKKA

Jos sileytys tehdään kastamalla, on huolehdittava, kuten neuleiden kuivuttamisessa pesujenkin yhteydessä, että kuivuminen tapahtuu ilmavassa paikassa. Jos neule on pitkään märkänä, siitä tulee tunkainen! Painona olevat pyyhkeet tms. kannattaa poistaa kuivumisen loppuvaiheessa.

sileytys-paino1
Kastelltu tai kostutettu neule on oiottu ilman kiinnitystä tasaiselle alustalle kuivumaan ja sileytymään. Painoksi voi levittää kuivan froteepyyhkeen tai - pyyhkeitä. - Sileää neulosta on hankala saada oiotuksi reunoilta, sillä se pyrkii koko ajan rullautumaan.
Sileä neulos kiinnitetään nurja pinta ylöspäin, sillä silloin reunoja on helpompi rullata auki.
Huomaa, että nuppineuloja pitää olla tiheästi, jotta reunalinjasta tulee kaunis. Kuvan oikeassa alareunassa neuloja on vielä aivan liian harvassa!

APUVÄLINEITÄ

Suihkupullon, sileytysalustan ja nuppineulojen lisäksi tarjolla on sileyttäjälle myös erityisvälineitä:

Kuvassa pitsihuivin siletyksessä käytetään ohuita metallitankoja.
Ne pujotetaan työn reunoille ja niillä työ pingotetaan haluttuun muotoon.
Tangot kiinnitetään nuppineuloilla alustaan.

ENNEN - JÄLKEEN

Vertaa miltä neule näyttää ennen sileytystä ja sen jälkeen.

- Kuva ja lapaset: Elina Urmas
Pitsineulos, jos mikä, muuttaa muotoaan suuresti, kun se sileytetään ja samalla pingotetaan oikeaan muotoonsa. - Kuvat: donnarossa.ch

Päivitetty 12/2022

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!