valmis-sukka-2

Valmis sukka kokonaan oikein silmukoin. Ensin neulotaan kantapää kahdella puikolla edestakaisin. Jalkaterä ja varsi neulotaan pyörönä eli suljettuna neuloksena, silmukat ovat neljällä puikolla. Sekä jalkaterän että varren alussa on kavennuskiila antamassa sukalle muotoa. Kun neuloo koko ajan oikeaa, syntyy kahdella puikolla edestakaisin neulottaessa aina-oikein- eli edestakaisneulosta (kantapää) ja neljällä puikolla pyörönä sileää neulosta (jalkaterä ja varsi). Sileä neulos rullautuu varren suun reunukseksi ihan itsestään.


Kantapään neulominen on ainakin monen vasta-alkajan mielestä vaikeaa.
Tässä sivustossa on monta ohjetta erilaisiin kantapäärakenteisiin. Useat niistä tämänkin version tekijän käsialaa. - Olen ottanut näemmä tavoitteeksi keksiä kantapää uudestaan ja entistä helppotekoisempana!

Tässä sukkaohje, jolla teet kantapään todella yksinkertaisesti ja sukan voit neuloa ilman yhtäkään nurjaa silmukkaa, kokonaan oikein!
Neulominen alkaa kantapäästä!

Vaikka olisitkin jo 'sukkamestari', tämä versio on vaihteeksi mukava kokeiltava!

Mitä pitää osata tai oppia?

  • silmukoiden luominen
  • oikeiden silmukoiden neulominen
  • langan pujottaminen silmukoihin neulalla tai puikolla nostaen
  • silmukoiden poimiminen työn reunasta
  • kavennus: 2 silmukkaa yhteen
  • sädekavennus (muodostuu 2 oikein yhteen kavennuksista)
  • silmukoiden päättäminen
  • langanpäiden päättäminen

Katso myös: SUKKIEN SUUNNITTELU


ENNENKUIN ALOITAT: SELVITÄ ITSELLESI KANTAPÄÄN JA JALKATERÄN TYÖJÄRJESTYS

kantapaan-vaiheet-kaavio

Kuvassa näkyy numeroituna kantapään ja jalkaterän neulomisjärjestys. Tutki kuvaa ja tekstiä, niin sukan rakenne hahmottuu paremmin.

  1. Ensimmäinen vaihe on kantapään alle tulevan KANTAPOHJAN neulominen. Kun kantapohja on valmis, siirrä silmukat langalle odottamaan.
  2. Poimi sitten silmukat kantapohjan muilta eli kolmelta sivulta ja neulo KANTALAPPU. Se on sukassa osa, joka kiertää kantapään takakautta sen kummallekin sivulle. Kun kantalappu on neulottu, kantapää on valmis!
    Sukkaan tarvitaan vielä JALKATERÄ ja VARSI. Ohjeessa neulotaan kantapään jälkeen ensin jalkaterä ja sitten varsi, mutta voit tehdä myös toisin päin.
  3. JALKATERÄN päällisen silmukat tehdään apulangalla. Se puretaan pois kun varren neulominen alkaa. Jalkaterän alussa tarvitaan kavennuksia eli tehdään ns. KAVENNUSKIILA, jotta työn silmukkamäärä saadaan palautettua alkuperäiseksi.
  4. Seuraava vaihe on helppo: työ jatkuu ympäri - ympäri kun neulotaan JALKATERÄN SUORAOSA

NEULOMINEN

Koot: vauva 12-18 kk - (9+ v lapsi / hoikkajalkainen aikuinen nainen, jalkaterän ympärys 20-21 cm)
Lanka: teetee Salla tai vastaava, 80 % villa, 20 % polyamidi
Puikot: 5 kpl sukkapuikkoja, 3,50 mm
Tiheys: 24 s = 10 cm eli 2,4 s = 1,0 cm
Työvälineet: isosilmäinen neula langanpäiden päättämiseen, apulankaa

KANTAPÄÄ

kantapohja

Kantapohja eli tilkku joka tulee kantapään alle.

1. KANTAPOHJA

Luo 8 (12) silmukkaa.
(= 1/4 sukan ympäryksen silmukkamäärästä eli sama kuin yhden puikon silmukkamäärä, kun työ on neljällä puikolla)

  • Neulo kahdella puikolla kantapään alle tuleva KANTAPOHJA aina-oikein-neulosta, tee 16 (24) krs.
  • Kerroksia tulee 2 x silmukoiden lukumäärä.
  • Pujota lopuksi lanka silmukoihin.
kantapohjan-reunoilta-silmukat

Kantapohjan reunalta on poimittu silmukat ja kantalapun neulominen alkaa.

2. KANTALAPPU

Kantapään pystyt sivut ja takaosa muodostavat KANTALAPUN.

  • Poimi työn langalla silmukat KANTAPOHJAN kolmelta sivulta, jokaiselta sivulta 8 (12) silmukkaa. Ks. Silmukoiden poiminen.
  • Neulo edestakaisin aina-oikein-neulosta 16 (24) kerrosta.
  • Pujota lopuksi lanka silmukoihin.

kantapaa-silmukat-langoilla

Valmis kantapää sisäpuolelta.

kantapaa-silmukat-langoilla-2

Valmis kantapää ulkopuolelta nähtynä.

kantapaa-silmukat-langoilla-3

Valmis kantapää sivusta nähtynä.

JALKATERÄ JA KÄRKI
Jalkaterä, kantapäästä sukan kärkeen neulotaan oikein silmukoin suljettuna eli pyöröneuleena.
Neulominen alkaa silmukoiden poimimisella kantapään reunoilta ja uusien silmukoiden luomisesta jalkaterän päällistä varten. Näin saadaan tarvittavat silmukat jalkaterän ympärystä vastaamaan.

Silmukat jalkaterän pohjaa varten:
silmukoiden-poimiminen-kantapaan-reunalta

a) Poimi työn langalla (sininen) 8 (12) s kantapään pystysivulta.
silmukat-kantapohjasta-takaisin-tyohon
b) Siirrä kantapohjan (punainen) silmukat takaisin puikolle ja neulo ne oikein (sininen).
kantapaan-silmukat-puikoilla
c) Poimi vielä kantapään toiseltakin pystysivulta 8 (12) s.
Jalkaterän pohjapuolen silmukat ovat nyt kahdella puikolla. Silmukkamäärä on 12 (18) / puikko.
HUOM. Jos silmukkamäärä poikkeaa vähän ohjeen lukuista, ei huolta, sillä tilanne korjaantuu jalkaterän kavennuskiilaa neulottaessa.

Silmukat jalkaterän päällistä varten:
jalanpaallisen-silmukat
Luo jalkaterän päällistä varten 16 (24) silmukkaa apulangalla (kuvassa vaalensininen). Apulanka puretaan pois kun varren neulominen alkaa. Jaa silmukat kahdelle puikolle.
- Voit valita luomistavan, mutta oikein näppärä tapa on muodostaa silmukat virkatusta ketjusta poimimalla. Ks. OHJE.

JALKATERÄN NEULOMINEN

jalanpaallisen-silmukat-4puikolla
Jalkaterän neulominen voi alkaa kun silmukat ovat neljällä puikolla. Työ jatkuu pyörönä, ympäri - ympäri. Neulo ensin jalkaterän alkuun koko työn ympäri 1 (3) kerrosta.

3. JALKATERÄN KAVENNUSKIILA

jalkatera-kavennuskiila

Jalkaterän kiilan kavennukset: Kantapään puikoilta tulleet lisäsilmukat kavennetaan pois neulomalla 2 s yhteen kavennuksia. Tee kavennukset näin niin saat niistä täydellisen symmetriset: neulo oikean puoleisen puikon alussa kaksi oikein yhteen ja ja neulo vasemman puoleisen puikon lopussa 2 oikein yhteen ylivetäen: nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s, vedä nostettu s neulotun silmukan yli.

Niillä kahdella puikolla, joihin saatiin silmukat kantapäästä, on silmukoita enemmän kuin alkuperäinen silmukkamäärä. Siksi näillä puikoilla tehdään seuraavaksi 2 yhteen kavennus kummankin puikon nilkan puoleisessa päässä joka 1. - 3. kerroksella, kunnes työn alkuperäinen silmukkamäärä 8 (12) on saavutettu. Siirrä tarvittaessa silmukoita puikoilta toiselle, niin silmukat jakautuvat tasaisesti joka puikolle.

4. JALKATERÄN SUORAOSA

suoraosa

Raidotettu osa on tässä sukassa jalkaterän suoraosa.

Neulo koko ajan oikeaa kunnes pikkuvarvas peittyy tai jos et voi sovittaa sukkaa, katso kokotaulukosta ohjeita jalkaterän pituuden arviointiin.

5. SUKAN KÄRKI

karki
Tee kärkeen sädekavennus.

SUKAN VARSI

Varsi neulotaan kuten jalkateräkin: oikein silmukoin suljettuna eli pyöröneuleena.

varren-silmukat
Siirrä kantapään yläreunan silmukat langalta takaisin kahdelle puikolle.
Pujota puikot jalkaterän päällisen apulangan alla olevan kerroksen silmukoihin ja pura apulanka pois. (Jos virkkasit ketjusilmukat, lanka purkautuu päästä vetämällä.) Ks. OHJE

Aloita neulominen toiselta nilkan sivulta niin aloituskohta jää huomaamattomaksi.
Poimi tarvittaessa puikkojen välistä lisäsilmukoita, ettei työhön muodostu reikäkohtia.

Neulo alkuun 1 (3) kerrosta.

Varren kavennuskiila

varren-kavennukset
Koska silmukoita on taas, kuten jalkaterää aloitettaessakin, enemmän kuin alkuperäinen lukumäärä, tee varren alkuun, nilkan sivuille, samalla tavalla 2 yhteen kavennuksia kuin jalkaterässä:
Kavenna joka 1. (3). kerroksella 2 yhteen kunnes alkuperäinen silmukkamäärä 8 (12) on saavutettu.

valmis-sukka-kokonaan-oikein-silmukoin
Jatka sitten varren neulomista oikein silmukoin (tai muuna haluamallasi neuloksena, esim. joustinneulos) ja niin pitkälti kunnes varren pituus on haluamasi.

Päätä silmukat löyhästi niin, ettei päätöskerros kiristä yhtään. Voit tehdä päätöskerroksen tavallista paksummalla puikolla niin onnistut varmemmin.

VIIMESTELY

  • Päätä langanpäät näkymättömiin nurjalle. Päätä kärki vahvasti!
  • Sileytä sukat - tai anna sileytyä käytössä!

IRTIOTTO OHJEESTA!
Voit noudattaa tämän ohjeen yksinkertaista sukan rakennetta, mutta silti saat ja sukista helposti ihan omannäköiset, kun muuttelet väritystä, teet kuvioita ja erilaisia neuloksia.
Voit neuloa kantapään sileällä neulokselle, varren resorilla jne.

Tallenna

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!