KÄSITYÖKURKKAUS
Käsityön opetusmateriaalia varhaiskasvatukseen


Ristipistot ovat koristepistoja. Ne muodostuvat ristiin menevistä langoista ja muodostavat lähes peittävää pintaa. Ristipistokuvioin voi muun muassa koristaa onnittelukorttia tai käsityökurkkauksen pienoista pussia.

Ristopistojen pohjalla toimii ruutupiirros, jonka mukaan oman työnsä voi suunnitella ja toteuttaa. Ristipistojen ompeluun suositeltavin kangas on aida-kangas, johon on valmiiksi kudottu ruudut, joiden mukaan ristipistot voidaan tehdä. Sivulla esitellyssä ristipistokuviossa ristipistot on tehty 2x2 ruudukkoon - näin ristipistoista muodostuu suurempia ja ne valmistuvat nopeammin.

Ristipiston teko-ohjeen löydät Pistoharjoituksia-sivulta.

Lasten kanssa ristipistoja tehtäessä on suositeltavaa piirtää kuvio aida-kankaalle. Näin lapsen on helpompi seurata, missä hän on menossa ja mihin saakka kuvio jatkuu. Kuvion merkitsemisessä kannattaa käyttää vesiliukoista kangastussia / merkitsemiskynää.

ristipisto

Työohjeet:

Tarvitset aida-kangasta, vesiliukoisen kangastussin, neulan, puuvillalankaa (esimerkiksi mouline- tai helmilankaa), mallikuvion.

Opettaja voi halutessaan tehdä alkuvalmisteluina vaiheet 1-3.

  1. Suunnittele haluamasi kuvio ruutupaperille.
  2. Leikkaa aida-kankaasta tilkku, joka on joka suuntaan vähintään 5 cm kuviotasi suurempi. Tilkun huolitteleminen ompelukoneella on suositeltavaa.
  3. Jäljennä kuvio aida-kankaalle.
  4. Aloita ristipistojen tekeminen kuvion vasemmasta alareunasta ja tee ristipistot valmiiksi rivi kerrallaan.
  5. Pistele kuvio valmiiksi ja päättele langat.

Esimerkkikuvissa käytetyt mallit voit katsoa ja tulostaa tästä.


© KÄYTTÖEHDOT: Ammattikäyttöön tarvitset lisenssin »

Tue toimintaamme käsityön hyväksi, tee lahjoitus!