Vauvan perusvaatetukseen kuuluu nuttu. Nutulla tarkoitetaan neuletakkia. Se on siis edestä avattava, kiinnittiminä tavallisesti napit.

Yhden kuukauden ikäinen Leevi-vauva 60 cm:n kokoisessa nutussa. Kasvuvaraa on jonkin verran, sillä joustava 60 cm:n neule koko sopii vielä 3-5 kk:n ikäiselle.

MATERIAALIN VALINTA
Vauvan ja pienten lasten neuleiden langaksi tulee valita sellainen materiaali, että se varmasti sopii herkälle pikkuiselle. Villasta valmistetaan erikseen ns. vauvalankoja. Ne ovat yleensä pitkäkuituista ja pehmeää merinovillaa. Alpakkakin on oikein pehmeää ja myös tekokuitulangoista, erityisesti akryylistä, löytyy sopivia, lämpimiä vauvalankalaatuja. Silkki sopii myös hyvin ja sekin on lämmintä. Puuvillaa, bambua ja muita sileäpintaisia kasvikuitulankoja voi myös hyvin käyttää.

Kovin paksut langat eivät pieniin neuleisiin välttämättä sovi. Tavallisesti langoiksi valitaan 2,5 - 3,0 mm:n puikkokoolla neulottavia lankoja. Kannattaa ehdottomasti välttää nukkaisia ja pörroisiä lankoja, sillä niistä voi irrota kuituja, jotka taas voivat ärsyttävät hengitystä tai ihoa. Villa-allergiaa tai -ärsytystä ei yleensä tarvitse erityisesti pelätä, sillä neulevaatteethan puetaan muun vaatetuksen päälle eikä ihokontaktia synny.

Kun neulot lahjaksi, ota huomioon vauvan vanhempien materiaalitoiveet! Myös väritoiveet - ehkä myös toiveet mallin suhteen.

MILLAINEN MALLI?
Vauvan neulevaatteet voivat olla rakenteeltaan pelkistettyjä - niinkuin isompienkin neuleet! Jopa pelkistä suorista kappaleista voi nutun tehdä. Tällä sivulla on on yksi malliversio. Siitä voi muuntelemalla tehdä omanlaisensa, sellaisen kuin haluaa.

MITÄ NEULOSTA?
Vauvan vaatteita voi neuloa melkeinpä mistä tahansa neuloksesta. Valinnan ratkaisee joko pelkästään mieltymys tietyyn neulostyyppiin tai mahdollisesti myös tekijän taitotaso.

Neuloksen tulee olla pehmeää, kunnolla jostavaa ja taipuisaa. Silloin vaatteet ovat miellyttäviä ja niiden pukeminen vauvalle on helppoa. Tämän sivun nuttu on neulottu helposta perusneuloksesta, edestakaisneuloksesta. Etukappaleissa on valkoiset raidat sileäneulosta. Ne syntyvät yksinkertaisesti: neulotaan raidan kohdalla yksi nurja kerros.

MIKÄ KOKO?
Pienimmät vauvan vaatekoot ovat 50 senttimetriselle vauvalle eli vastasyntyneen kokoa. Suositeltavaa kuitenkin on ajatella vauvan nopeaa kasvuvauhtia ja vaatteiden käyttömukavuutta esim. päällepukemisen kannalta. Ensimmäisten neuleiden kooksi kannattaakin valita vähintään 60 cm. Tämä sivun nutun kaavat ovat koossa 60 cm ja koska neulos joustaa, 60-senttinen vaate sopii yleensä vielä 3-6-kuisellekin kunhan nutussa ja hihoissa on riittävästi pituutta.

Napinläpi lähikuvassa - klikkaa niin näet tarkemmin. Ks. NAPINLÄVET NEULEESSA. Napituslistat ovat edestakaisneulosta ja näpinlävet on viimeistelty PYKÄPISTOIN. Pääntiellä on muutaman kerroksen 1 o 1 n joustinneulosreunus.

Takakappale tekeillä, työvälineenä pyöröpuikko.

Nutun osat valmiiksi neulottuina. Langanpäät ovat tarkoituksella pitkiä, jotta ne riittävät osien yhteenompeluun.

YLIPITKÄT HIHAT Neulo nuttuun ylipitkät hihat. Hihansuut taitetaan aluksi kaksinkerroin ja nutulle tulee reilusti käyttöikää, sillä liian lyhyet hihat on yleensä se mikä ensimmäisenä tulee vastaan, kun vauva "kasvaa ulos" nutusta. Nutun ylipitkät hihat toimivat myös käsien lämmittiminä.

KYPÄRÄMYSSYN ohjeen löydät täältä

Vauvan nutun kaavat, koko 60 cm. Luvut ovat senttimetrimittoja.

Mitat muihin kokoihin löydät täältä: PIKKULASTEN VAATEKAAVOJA

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!