Muotoiltu kasvomaski

^ Valitse kangas jonka tiheys on 30 lankaa senttimetrillä.
Tässä ohjeessa päälliskangas on puuvillabatistia ja vuori on polyesteriä, joka kestää myös 5 minuutin keittämisen.
Aseta kaava leikatessa niin, että kaavan alareuna on langansuunnan mukainen.
Huomaa, säkkikankaasta voit nähdä langansuunnan hyvin, mutta se ei sovellu maskikankaaksi. Siinä on vain 5 lankaa senttimetrillä.
Kuvan kaava ja muita ohjeita löytyy täältä.
^ Leikkaa kaksinkertaisesta kankaasta joka on taitettu oikeat puolet vastakkain.
Leikkaa siis kaksi vuoripalaa ja kaksi päällispalaa.
^ Neulaa vuorin ja päällisen kaarevat reunat heti kun irrotat kaavan.
Älä irrota paloja toisistaan.
^ Ompele kaarevat reunat paininjalan etäisyydellä reunasta.
Tee ompeleen alussa ja lopussa peruutukset (edestakaisommel).
^ Avaa palat. Tikkaa keskisaumat kankaan oikelta puolelta. Saumanvarat kääntyvät vasemmalle.
Aloita vuori- ja päällispalan tikaaminen ylhäältä, nenän päälle asettuvasta reunasta.
^ Neulaa päällinen ja vuori yhteen oikeat puolet vastakkain.
Ompele paininjalan etäisyydellä reunasta.
Jätä alas (leuan kohdalle) kääntöaukko.
Ompelun jälkeen tee kulmissa poistot saumanvaroihin.
Kuvassa ne on tehty vasta toisessa päädyssä.
^ Käännä maskin oikeat puolet päällepäin.
Töki puikolla saumat auki ja neulaa reunat. Kääntöaukko sulkeutuu samalla.
Jos haluat yläreunaan muotoiltavan metallilangan, aseta yläreunaan päistään taitettu askartelupunos (piipunrassi).
^ Mieti missä järjestyksessä tikkaat reunat?
- Jos yläreunassa on metallilanka, tikkaa se ensin paininjalan etäisyydellä yläreunasta.
- Jos maskiin ei tule tukea ylös, voit tikata ylä- ja alareunan 2 mm reunasta. Käännä sen jälkeen päätyihin 1 cm:n käänteet ja tikkaa kuminauhakujat käänteen avoimesta reunasta.
- Voit myös neulata käänteet heti paikoilleen ja tikata koko maskin ympäri kerralla. Muista silloin tikata päädyt kauempaa kuin muut reunat.
^ Tältä maski näyttää sisäpuolelta.
Leikkaa 2 kpl 23 cm kuminauhaa ja vedä ne virkkuukoukulla kujiin.
Solmi päät hevosenhäntäsolmulla.
Nappaa ohje puhelimeesi tai tabletille tästä.

Opettajalle

Tämä maskin valmistaminen vei 7. luokkalaisilta kolme oppituntia. Työskentelyä helpotti valmiiksi revityt vuorikaitaleet, joista molemmista päistä leikaten oppilaat saivat kerralla kaikki vuoripalat. Keskisauman tikkaaminen kannattaa opettaa tarkasti. Ennen julkaisua tätä ohjetta on testannut kuusi opetusryhmää. Maskeja tehtiin luokassa viikon ajan. Ompelukoneissa oli mustia ja valkoisia lankoja valmiina.

Muistathan opettaa myös maskin oikean käytön ja pesun.

Helpon kasvomaskin ohje alakouluun.

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.