Etusivu » Käsityökulttuuri » Käsityökulttuurin osa-alueet » Alueittain » Suomi » Länsi-Suomi » Turun Luostarimäen Käsityöläismuseo

Turun Luostarimäen Käsityöläismuseo



Turun Luostarimäen Käsityöläismuseossa voi tutustua menneen ajan elämäntapaan ja eri alojen käsityöverstaisiin

Historia ja toiminta

1700-luvun lopulla Turku laajeni vielä silloin syrjäiselle Vartiovuoren etelärinteelle. Turun palossa v. 1827 kolme neljäsosaa kaupungin rakennuskannasta tuhoutui. Palossa säilyneet Luostarinmäen rakennukset määrättiin purettavaksi C. L. Engelin suunnittelemassa asemakaavassa. Purku-uhka nopeutti alueen rappeutumista ja useita taloja annettiin vuokralle. Ensimmäinen aloite alueen säilyttämiseksi tehtiin v.1908. 1930-luvulla syntynyt ajatus perustaa käsityöläismuseo edisti hankkeen onnistumista, sillä olihan Turku ollut ammattikuntalaitoksen aikana, maamme tärkein käsityökeskus. 29.6.1940 Luostarinmäen Käsityöläismuseo avattiin yleisölle.

Tänä päivänä Luostarinmäki on ainutlaatuinen nähtävyys. Alkuperäisillä paikoillaan säilyneet rakennukset kertovat vuosisatoja vallinneesta rakennusperinteestä ja Suomessa edullisimman rakennusaineen, puun käytöstä. Mäen 18 korttelia käsittävän asutuksen ikä on n. 200 vuotta. Museoalueen vanhin tontti on mitattu 1789 ja nuorin 1803. Mäen asuttajista monet olivat kirvesmiehiä, jotka rakensivat omien asuintilojensa lisäksi karjasuojan ja aitan.

Nykyiset museoverstaat on sisustettu vanhojen käsityömestarien avustuksella ja jotkut heistä työskentelivät museossa tarvittaessa. Vanhat mestarit kokoontuivat ensimmäistä kertaa käsityötaidon päiville vuonna 1943. Nykyään vietetään kansallisestikin tunnettua Käsityötaidon viikkoa elokuun lopulla. Perinteisten käsityöammattien katoamisen ja muuttumisen myötä museon tehtävä tietojen tallentajana ja perinteisen työtaidon siirtäjänä tuleville sukupolville on tullut yhä tärkeämmäksi.

Ainoana Pohjoismaissa käsityöläismuseolle on myönnetty F.I.J.E.T.:n kansainvälinen matkailupalkinto, Kultainen Omena,  vuonna 1984. 


Navigointikartta
voit suunnistaa museon oikean kartan avulla:

Kuvagalleria:

Käsityöläismuseon sijainti Turun kartalla

Käsityöläismuseon omat sivut / Turun Maakuntamuseo


Sivustosta

Teimme sivustoamme TOP-keskuksessa, kuvat saimme TOP -keskukselta, kuvat oli otettu Käsityöläismuseon pukunäyttelyn aikaan.

Haluamme kiittää Seija Väärää, joka auttoi meitä haastattelun järjestämisessä ja lukuisissa muissa asioissa, sekä Leena Vuoriota, joka antoi meille kuvien kanssa esiintyvät tekstit. Heille todella suuret kiitokset. Samoin myös kaikille muilla, jotka ovat auttaneet tämän sivuston tekemisessä. Tekijät: Oppilaat EM, JG ja TN / Puolalanmäen koulu, Turku 2001

Sivuston käyttöehdot ja huomautus tekijänoikeuksista:

Sivuston käyttäjä tästä eteenpäin tunnetaan "KÄYTTÄJÄNÄ", sivuston tekijä joka tästä eteenpäin tunnetaan "TEKIJÄNÄ" ja sivusto joka tästä eteenpäin tunnetaan "SIVUSTONA", sekä sivuston sisältö joka tästä eteenpäin tunnetaan "SISÄLTÖNÄ". Sivuston KÄYTTÄJÄ sitoutuu täysin noudattamaan tässä dokumentissa mainittuja ehtoja käyttäessään tätä SIVUSTOA. Tämän sivuston TEKIJÄ ei ota mitään vastuuta tämän sivuston sisältämän materiaalin oikeellisuudesta tai todenperäisyydestä. Tämä SIVUSTO on pyritty tekemään mahdollisimman toimivaksi ja helppokäyttöiseksi, mutta sivuston TEKIJÄ ei ota mitään vastuuta sivuston toimivuudesta, eikä sen ja/tai sen sisältämän materiaalin aiheuttamasta välillisistä ja välittömistä vahingoista. KÄYTTÄJÄ käyttää tätä SIVUSTOA täysin omalla vastuullaan. Tämä SIVUSTO sisältää Suomen tekijänoikeuslailla ja kansainvälisillä sopimuksilla suojattua SISÄLTÖÄ. Tämän SISÄLLÖN osittainenkin kopioiminen, levittäminen, jäljentäminen tms. on tekijänoikeuslain rikkomus. Tämä SIVUSTO sisältää materiaalia, jonka tekijänoikeudet omistaa muu taho, kuin sivuston tekijä. Kaikki tämän sivuston SISÄLTÖ, on luvallisesti käytössä. Luvat on anottu asianmukaisesti, tekijänoikeuden omistajilta. Lisenssi käyttää kyseistä materiaalia, koskee ainoastaan tätä SIVUSTOA. Sivuston KÄYTTÄJÄLLÄ ei ole mitään lupaa kopioida kyseistä materiaalia ilman tekijänoikeudenomistajan lupaa.

TEKIJÄNOIKEUDET:
KÄSITYÖLÄISMUSEON KARTTA: © MAAKUNTAMUSEO

OSA TIEDOISTA: ©  MAAKUNTAMUSEO
KUVIEN SELITYKSET: ©  LEENA VUORIO & MAAKUNTAMUSEO

VALOKUVAT: © TOP KESKUS

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.