kantapaa-pyorea-valmis-iso

Tämä sukkamalli eroaa tavanomisesta Perinteisestä suomalaisesta sukasta vain kantapohjan kavennuksen osalta.

Kantapäätä voi tosiaan nimittää pyöreäksi, sillä ulkonäön, ja myös sukan istuvuuden, kannalta se on nimenomaan merkittävin seikka verrattuna perinteiseen suorakulmaiseen kantapääkavennukseen.
Näin tehtyä kantapäätä sanotaan myös ranskalaiseksi kantapääksi.

NEULOMINEN

Neulo varsi ja kantalappu tavanomaiseen tapaan. Ks. Sukkaohje
Huomaa, että tämä kavennustapa kasvattaa kantapään korkeutta ja siksi kantalapusta voi neuloa 2-4 kerrosta matalamman kuin tavanomaisessa sukassa.

Kantapohjan kavennukset

Jaa kantalapun silmukkamäärä kolmeen ryhmään. Merkitse jakopaikat langanpätkillä, jos haluat, tai pidä silmukkaluvut vain mielessäsi. Jos jako ei mene tasan lisää jakojäännös keskiryhmään.

Aloita kaventaminen työn oikean puolen (= OP) kerroksella.

kantapaa-pyorea1
1. kerros (OP):
- neulo ensimmäinen ryhmä kokonaan ja keskiryhmä kahta viimeistä silmukkaa lukuunottamatta
- kavenna keskiryhmän kaksi viimeistä silmukkaa ylinostaen yhteen
- neulo 1 s viimeisestä ryhmästä ja käännä työ

kantapaa-pyorea-kantalappu
2. kerros (NP):
- nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja neulo keskiryhmä kahta viimeistä silmukkaa lukuunottamatta
- kavenna keskiryhmän kaksi viimeistä silmukkaa yhteenneuloen
- neulo 1 s viimeisestä ryhmästä ja käännä työ

kantapaa-pyorea-kavennus-np

3. kerros (OP):
- nosta ensimmäinen silmukka oikein neulomatta
- neulo silmukat yhden silmukan päähän silmukoiden väliin, kavennuskohdalle, muodostuneesta aukosta
- kavenna aukkokohtaa edeltävä ja sitä seuraava silmukka ylinostaen yhteen
- neulo 1 s viimeisestä ryhmästä ja käännä työ

4. kerros (NP):
- nosta 1. silmukka nurin neulomatta
- neulo silmukat yhden silmukan päähän silmukoiden väliin, kavennuskohdalle, muodostuneesta aukosta
- kavenna aukkokohtaa edeltävä ja sitä seuraava silmukka yhteenneuloen
- neulo 1 s viimeisestä ryhmästä ja käännä työ

Toista 3. ja 4. kerrosta kunnes kaikki reunaryhmien silmukat on kavennettu. Viimeinen kerros neulotaan työn OP:lta.

kantapaa-pyorea3

kantapaa-pyorea4

Jaa kantalapusta jääneet jääneet silmukat kahdelle puikolle.

kantapaa-pyorea5

Työ takaisin neljälle puikolle:

kantapaa-pyorea8

  • Jatka niin että poimit silmukat kantalapun vasemmasta reunasta.
  • Neulo sitten varren puikoilla olevat silmukat.
  • Poimi vielä silmukat kantalapun oikeasta reunasta.

Teräosa

Kun työ on jälleen kokonaan neljällä puikolla ja alkaa teräosan neulominen.

kantapaa-pyorea-valmis

Kiilakavennukset

Kavenna kantapohjasta tulleet 'ylimääräiset' silmukat pois 1. ja 4. puikolla nilkan molemmin puolin:
1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja
4. puikon alussa ylinostaen kavennus.
Kavenna joka kerroksella, kunnes kaikilla puikoilla on alkuperäinen määrä silmukoita. Ks. kuvat sivun yläreunassa.

Suora teräosa

Neulo suoraa osaa kunnes pikkuvarvas peittyy tai katso taulukosta tarvittava sukan pituus.

Sukan kärjen päättäminen silmukoimalla

Kuvan sukankärki on kavennettu nauhakavennuksella. Kavennuksia on jatkettu kunnes jäljellä on 2 s / puikko. Viimeiset, yhteensä 8 silmukkaa, on päätetty silmukoimalla.
Tässä lanka on paksua mutta jos lanka ohuempaa ja silmukoita enemmän, voi silmukointiinkin voi vastaavasti ottaa suuremman määrän silmukoita.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!