pallo2-valmis

Pallo valmiina. Lanka on kaksinkertaisena neulottua ohutta angoraa ja pallo on huovutettu pesukoneessa. Kuva ei ole epätarkka vaan pallon pinta on angoraisen utuinen...

NEULOMINEN

  • neulo sukkapuikoilla suljettuja neuloksena koko ajan oikeaa
  • neuloksesta kannattaa tehdä tiivistä, koska pallo täytetään vanulla
  • jos huovutat pallon, neulos voi olla neulomisvaiheessa harvaa, sillä huovutus tiivistää sen

I tapa neuloa pallo:
Aloitetaan toisesta "navasta", edetään säteittäisin ja harvenevin lisäyksin ja keskikohdalta jatketaan vastaavin kavennuksin toiseen "napaan" asti.

II tapa neuloa pallo:
Aloitetaan "päiväntasaajalta", edetään ensin säteittäisin ja tihenevin kavennuksin toiselle navalle ja poimitaan sitten uudelleen silmukat "päiväntasaajalta" ja neulotaan toinen pallonpuoliksi samalla tavoin kuin ensimmäinenkin.

Ohje lisäyksin-kavennuksin palloon:

ALOITUS
Luo joka puikolle 2 silmukkaa = 4 x 2 s.

pallo2-lisayskohdat

Punaiset täplät ovat lisäyskohtia. Lisäyksiä tehdään joka puikolla kahteen kohtaa eli kaikkiaan 8 lisäystä aina lisäyskerroksella. Kavennuskohdat asettuvat pallon pinnalle aivan vastaavasti.

1. krs neulo kaikki silmukat oikein
2. krs ( ensimmäinen lisäyskerros) neulo jokainen silmukka kahteen kertaan, ensin etureunasta, sitten takareunasta. Silmukoita nyt kaikkiaan 16.
3. krs neulo ilman lisäyksiä
4. krs neulo lisäys puikon keskellä ja lopussa niin, että neulot keskellä ja lopussa yhden silmukan kahteen kertaan (ks. 2. krs)
5. krs neulo ilman lisäyksiä
6. krs lisäykset kuten edellä
7. krs neulo ilman lisäyksiä
8. krs lisäykset kuten edellä
9.-10. krs:t ei lisäyksiä
11. krs lisäykset kuten edellä
12.-14. krs:t ei lisäyksiä
15. krs lisäykset kuten edellä
16.-19. krs:t ei lisäyksiä
20. krs lisäykset kuten edellä
21.-24. krs:t ei lisäksiä

Tässä on pallon "päiväntasaaja" ja nyt alkaa toisen pallonpuoliskon neulominen ja kaventaminen.

25.-28. krs ei kavennuksia
29. krs (ensimmäinen kavennuskerros) kavenna 2 s oikein yhteen puikon keskellä ja lopussa
30.-33. krs:t ei kavennuksia
34. krs kavenna 2 yhteen puikon keskellä ja lopussa
35.-37. krs:t ei kavennuksia
38. krs kavenna kuten edellä
38.-39. krs:t ei kavennuksia
40. krs kavenna kuten edellä
41. krs ei kavennuksia
42. krs kavenna kuten edellä
43. krs ei kavennuksia
44. krs kavenna kuten edellä
45. krs ei kavennuksia
46. krs kavenna kuten edellä
47. krs ei kavennuksia, nyt jäljellä 2 s joka puikolla
Vedä lanka läpi silmukoiden.

pallo2-kavennukset

Täytä pallo tekokuituvanulla. Revi vanu pieniksi tupsuiksi. Ei tule muhkuroita, vaan saat tasaista jälkeä! Täytteeksi käy myös esim. sukkahousuista leikattu silppu. Jos lapselle tulevasta pallosta halutaan pesunkestävä, on parasta käyttää täytteenä nopeasti kuivuvaa synteettistä materiaalia.

pallo2-sivulta

Tämä pallo on neulottu "päiväntasaajalta kohti napoja" -tyylillä. Ks. sivun yläreunasta tapa 2. "Päiväntasaaja" näkyy ennen huovutusta epätasaisena kerroksena.

pallo2-lisaykset

Pallossa on sekä sädelisäys että sädekavennus.

pallo2-huovutus

Tämä pallo saa koristeeksi huovutusneulalla kiinnitettäviä täpliä. Täplien materiaali on villalankaa, joka on purettu kuiduiksi.

pallo2-huovutus-koneessa

Pesukonehuovutusta varten pallo on pujotettu sukkahousuista leikattuun putkeen, joka päät on solmittu.

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!