Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Virkkaus » Virkkauksen perusasiat » Virkkaussilmukat » Aloitus: Ketjusilmukkaketju, kaksoisketju ja reunasta aloittaminen

Aloitus: Ketjusilmukkaketju, kaksoisketju ja reunasta aloittaminen

ALOITUSSILMUKKA

Aloitussilmukka

Silmukkaketjun virkkaaminen lähtee aloitussilmukasta, joka on liukuva vetosolmu – ts. sen kokoa voi säädellä langasta kiristämällä.


ALOITUS REUNASTA KETJUSILMUKKAKETJUSTA

Ketjusilmukan virkkaaminen

Työn aloitukseen virkataan tavallisesti ketjusilmukkaketju. On kiinnitettävä huomiota silmukoiden kokoon, jotta ne olisivat sopivan mutta ei liian löyhiä ensimmäisen kerroksen virkkaamista varten.

Aloitusketju saa olla "ylipitkä", sillä ylimääräisen pituuden voi myöhemmin purkaa pois.

Ketjun silmukoita ei tarvitse ensimmäisellä kerroksella virkata silmukoiden molempien reunoihin kiinnittyviksi, niin että koukku työnnetään ketjun päällimmäisiin symmetrisiin reunoihin.
Paljon helpompaa on virkata esimerkiksi siten, että koukulle otetaan ketjun takareuna ja pohja, ja etureuna jää koukun alapuolelle.


KAKSOISSILMUKKAKETJULLA HELPOMPI ALOITUS REUNASTA

Kaksoisketjun virkkaaminen. Kaksoisketju näyttää ja tuntuu siltä, että ensimmäinen kerros on jo virkattu ja käsissäsi on tukeva alku.

Työn varsinaisen ensimmäisen kerroksen virkkaaminen on vielä huomattavasti helpompaa, jos aloituksena on tukeva kaksoisketju kiinteillä silmukoilla tavallisen ketjun sijasta.

Virkkaaminen
Kaksoisketju virkataan kiintein silmukoin
- tee aloitussilmukka ja virkkaa kaksi ketjusilmukkaa
- virkkaa sitten yksi kiinteä silmukka (ks) ensimmäiseen aloitussilmukkaan
- jatka ketjua virkkaamalla aina uusi kiinteä silmukka edellisen kiinteän silmukan vasampaan reunaan. Katso kuvia.


Lähde: Ritva Koskennurmi-Sivonen Virkkauksen perusteet
Julkaisu: Pirjo Sinervo
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.