Etusivu » Käsityökulttuuri » Henkilökuvia » Kovanen Minna: Vuoden 2012 tekstiiliopettaja

Kovanen Minna: Vuoden 2012 tekstiiliopettaja


Tekstiiliopettajaliitto ry:n julkistus Naantalin syyspäivillä 6.10.2012

KÄSPAIKKA ONNITTELEE!

VUODEN 2012 TEKSTIILIOPETTAJA ON

      Minna Kovanen

Tekstiiliopettajaliitto TOL ry on valinnut Vuoden 2012 Tekstiiliopettajaksi Savonlinnan Normaalikoulun tekstiilityön lehtorin, Minna Kovasen.

Minna on valmistunut Joensuun yliopistosta käsityönopettajaksi vuonna 1993, jonka jälkeen hän toimi mm. amanuenssina ja opettajana käsityötieteen koulutuksessa Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella. Minna on toiminut Savonlinnan normaalikoulussa käsityön lehtorina syksystä 1999 alkaen.

Minna on innostava käsityönopettaja, joka kehittää opetustaan niin, että se on ajanmukaista. Minna toimii myös opetusharjoittelun ohjaajana, jonka puitteissa hän jakaa osaamistaan tuleville käsityönopettajille. Minna tunnetaan opettajana, joka osaa ja muistaa antaa positiivista palautetta oppilaille, opiskelijoille ja kollegoilleen.

Minna on kirjoittanut yhdessä kollegansa, Pirkko Valkosen, kanssa käsityön oppikirjan ”Käsityön taito”. Kirja on innostava ja oppilaan omaa suunnittelua tukeva. Minna ylläpitää aktiivisesti blogia: http://snortekstiili.blogspot.fi/ » , jossa pääsee lukemaan kuulumisia oppilaiden, opiskelijoiden ja Minna-open kertomana.

Minna on myös Punomo-julkaisija: https://punomo.fi/tekniikat/huopakukka/ »

 

Lisätietoja

Tekstiiliopettajaliitto ry
puheenjohtaja Tiina Hytti
puheenjohtaja@tekstiiliopettajaliitto.fi
puh. 040 755 2460
https://www.tekstiiliopettajaliitto.fi/ »

 

Vuoden Tekstiiliopettaja 2012
Minna Kovanen
minna.kovanen@uef.fi

 

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.