Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Nauhat, nyörit » Ystävännauhoja USA:sta

Ystävännauhoja USA:sta


Ystävännauhoja USA:sta

Tutustuin amerikkalaiseen kirjaan, jossa oli erilaisia nauhamalleja.
Mallien skaala oli laaja: oli helppoja sekä vaikeita, oli nauhoja, joihin oli kiinnitetty helmiä
ja niin pois päin.

Itse kiinnostuin eräästä vähän monimutkikkaammasta mallista.
Aluksi seurasin (tiukastikin) ohjekirjaa, mutta pian osasin tehdä nauhaa aivan muistini varassa.
Nauhanteko osoittautui mukavaksi. Myös työn pieni koko oli kätevä.
Tarvittaessa sen voi ottaa mukaan jonnekin ajankuluksi.

Allaolevassa kuvassa on kolme nauhaa. Kaksi niistä on punottu samalla tavalla.
Kolmannen mallin kehittelin itse.

Lisää nauhoja



H.K.
Puolalanmäen koulu 9 c Turku

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.