Etusivu » Käsityönopetus » Lähdeaineistoja » Tutkimus ja teoriat » Anttila Pirkko, professori emerita

Anttila Pirkko, professori emerita

02-12-2008 OPM / tiedote

Vuoden 2008 Suomi-palkinnon saajat
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on palkinnut kuusi eri taiteenalan edustajaa Suomi-palkinnoilla. Ministeri luovutti palkinnot tiistaina Helsingissä. Vuoden 2008 palkinnon saivat professori Pirkko Anttila, Faces-festivaali, Kassandra r.y, arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki, runoyhdistys Nihil Interit r.y. sekä muusikko Marko "Signmark" Vuoriheimo. Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta työstä. Perusteena voi myös olla huomattava saavutus tai lupaava läpimurto. Palkinto on kulttuuriministerin ja valtiovallan antama tunnustus ja samalla kiitoksen osoitus taiteellisesta luomistyöstä. Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993.



Professori, emerita Pirkko Anttila

Professori Pirkko Anttila on tehnyt vaikuttavan elämäntyön. Hän on kehittänyt kokonaan uuden tieteenalan, käsityötieteen, ja tehnyt siitä merkittävän ja kansainvälisesti tunnetun. Käsityötiede on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi hahmottaa ja tarkastella tuotteiden kulttuurisia merkityksiä sekä taiteen tutkimusta. Käsityön tieteenalojen kehittäminen ja niiden aseman vakiinnuttaminen tiedemaailmassa on tuottanut mielenkiintoista tietoa itse käsityö-ilmiön monimuotoisuudesta ja sen taustoista. Käsityön tutkimiseen tarvitaan lähtökohdaksi kokonainen tieteiden kirjo. Pirkko Anttila esitti jo 1980-luvulla uuden tieteenalan tutkimusperustan yhteydet vanhempiin tieteisiin, kasvatustieteeseen, psykologiaan, estetiikkaan, etiikkaan, sosiologiaan, taloustieteeseen, tekniikkaan ja luonnontieteeseen sekä kulttuuritutkimukseen.

Taito- ja taideaineiden opetuksen tilanne on viime aikoina herättänyt laajasti huolta ja keskustelua. Tasapainoisen kasvun ja osaamisen edellytyksenä on opetuksen teoriapainotteisuuden täydentäminen taito- ja taideaineiden asemaa vahvistamalla. Tutkijoiden mukaan Homo sapiens -lajin aivot kehittyivät peukalo-etusormiotteen seurauksena eikä päinvastoin. Käden taidot ja eri materiaalien oppiminen ja ymmärtäminen kehittävät teoreettista ajattelua, avaruudellista hahmottamista, vahvistavat itsetuntoa ja tuottavat luovan ilon kokemuksia. Käden taidot tukevat kaikkien muiden aineiden oppimista.

Pirkko Anttila on julkaissut lukuisia alan kirjoja ja artikkeleita, tehnyt tutkimusta ja johtanut tutkimusprojekteja. Hän on kouluttanut ja kouluttaa edelleen useissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa paitsi kotimaassa, myös esimerkiksi Ruotsissa. Eläkkeelle jäätyään hän perusti kustantamon, Akatiimin, joka tutkii ja kustantaa käden taidon, taiteen, taidekäsityön ja muotoilun tietotaustaa erilaisista näkökulmista. Akatiimi on julkaissut useita muotoilualalle tärkeitä teoksia, jotka tuskin olisivat kiinnostaneet suuria kustantamoja. Näin on turvattu alan tiedon ja tradition siirtyminen sekä jatkuvan kehityksen edellytykset. Pirkko Anttila on ollut ja on edelleen sekä kotimaassa että kansainvälisesti käsityöalan kaukokatseinen visionääri ja pitkäjänteinen kehittäjä.

Pirkko-Maija Kaarina Anttila 
professori emerita

KtO 1952;  TKO 1958; FT/ HY 1983, väitöskirjan aiheena ”Työ ja työhön kasvatettavuus”. Tutkimuksen aiheena koulun työkasvatus, erityisesti taidon olemus ja taidon oppiminen

Helsingin yliopiston käsityötieteen ensimmäinen varsinainen professori vuodesta1986.
Toiminut  myös mm. myös mm. Helsingin käsityönopettajaopistossa käsityön lehtorina, kouluhallituksessa käsityön ylitarkastajana ja tarkastustoimiston toimistopäällikkönä, Uppsalan ja Göteborgin yliopistojen kutsuttuna vierailevana professorina sekä Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemian (nyk. SAVONIA- ammattikorkeakouluun kuuluvan Kuopion Muotoiluakatemian) tutkimusjohtajana.
Vuodesta 1995 lähtien AKATIIMI Tutkimus- ja julkaisupalvelut Oy:n toimitusjohtaja ja johtava tutkija.
Uppsalan yliopiston sekä Åbo Akademin kunniatohtori.

LÄHDE: www.oamk.fi/tapahtumia/tutkimuspaivat/docs/pirkkoanttila.doc


LINKKEJÄ:

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.