: : Käsitöitäni varhaiselta kouluajalta
: : Neuleita omalle tyttärelleni
: : Neulevaatteita ja -asusteita itselleni
: : Muita käsitöitäni
: : Valokuva-albumi (pdf-kooste yllä olevista)
: : Eira ja pitsikiteet
: : Neulo tonttu ja asusteet- ohje
Artikkeli tontuista Turun Sanomissa 24.12.2005 Linkki > TS/Arkisto
Olen Eira Vainio-Rantanen, keväällä 2006 eläkkeelle jäänyt Turun Puropellon koulun rehtori. Olen aina rakastanut käsitöiden, erikoisesti neuleiden, tekemistä. Tässä tarinani.
Äidilläni, maatalon emännällä ja neljän lapsen äidillä oli kädet täynnä työtä. Muiden töittensä ohessa hän teki meille lapsille kaikki villaneuleet. Kun minun mielestäni piti odottaa omaa vuoroani liian kauan, aloin keskikoulun neljäsluokkalaisena eli 14-vuotiaana neuloa (kutoa) omat villapuseroni itse.
Sen jälkeen olen tehnyt kymmeniä neulepuseroita, puolihameita ja kokopukuja sekä monenlaisia muita käsitöitä kuten virkkauksia, ristipistotöitä, kirjontaa.
Kansakoulun neljä luokkaa kävin 50-luvulla. Siltä ajalta minulla on vielä tallella ruudullisesta kankaasta tehty käsityöpussi ja nuken kerrasto, alushame ja leninki. Nukkekin oli käsin tehty. Ompelukonetta ei koulussa tainnut ollakaan.
Keskikoulun kävin naapurikunnassa 50-60 -lukujen vaihteessa. Muistona niiltä ajoilta on viimeisellä luokalla tekemäni vauvan käsintehty kangaspaita ja kaulus sekä kahdet potkuhousut nuttuineen ja myssyineen. Olin jo silloin tottunut neuloja äitini hyvien oppien opastamana, joten vauvan neuleiden tekeminen sujui ongelmitta. Vaikka oma tyttäreni 20 vuotta sitten vauvana ollessaan käytti näitä silloin jo 25 vuotta vanhoja vaatteita, ne ovat edelleen tänäkin päivänä hyvässä kunnossa.
Lukion ajoilta, 60-luvun alusta, tekemistäni neuleista muistan parhaiten vaaleanpunaiset pitsineuleiset pitkät sukat ja samasta langasta tehdyn puseron, jossa oli koristeena samaa pitsineulosta kuin sukissa. Lauantai-illan tansseihin lähtiessäni pukeuduin näihin sukkiin, mustiin mokkasaappaisiin, mustaan kapeaan hameeseen ja neulepuseroon. Vau! Lukiolaisena virkkasin pitsejäkin lakanoihin ja tyynyliinoihin. Liinavaatteet myös nimikoin.
Lukion jälkeen menin yliopistoon opiskelemaan matemaattisia aineita. Tentteihin valmistautuessani istuin pöydän ääressä muistiinpanot edessä neule käsissä. Neuloessani pystyin hyvin keskittymään matikan ongelmiin; valmista syntyi sekä päässä että käsissä.
Heti 70-luvun alussa minusta tuli kokeilukeskikoulun matemaattisten aineiden opettaja. Vapaa-aikoina neuloin. Niinpä 70- ja 80-luku olivat aikaa, jolloin neulomisvimmani oli suurimmillaan. Silloin neuloin useita monivärisiä neulepuseroita, joihin tein erivärisillä ja erilaisilla langoilla kuvioita; samassa neuleessa lankalaadut vaihtelivat sileästä karvaiseen ja ohuesta paksuun. Näitä neuleita tehdessäni seurasin harvoin mallin ohjetta. Minulle riitti vihjeeksi kuva tai mielikuva siitä, mitä halusin lopputulokseksi. Lankakeriä saattoi yhtaikaa olla toistakymmentä. Usein havahduin yöllä, että pitääpä vähän nukkuakin, kun aamulla on työpäivä. Näihin monivärisiin puseroihin tein yksivärisen hameen, joko kapean ja lyhyen tai leveähelmaisen ja pitkän. Tein myös useita kokopukuja, joista eniten käytössä vuosien mittaan on ollut rosa-valkoinen kokonaan kirjoneuletta oleva puku. Näillä vuosikymmenillä Turussakin oli useita lankakauppoja, joten lankoja löytyi helposti – loppu oli oman luovuuden ja osaamisen varassa.
Neulominen oli eräänlaista vastapainoa opettajan työlle, jossa tuloksien näkeminen joskus jäi taka-alalle. Neuloessa työn jälkeä voi seurata koko ajan ja lopputuloksesta oli paljon iloa. Valokuva-albumeja selaillessani olen ilokseni huomannut, että minulla on monessa kuvassa neuleasu; sellaisiakin, joita minulla ei enää ole jäljellä. Tein myös hartiahuiveja virkaten sekä erilaisia päähineitä neuloen. Parhaimmat ovat vieläkin käytössäni. Kun nämä vuodet olivat niin tuottoisaa aikaa, neuloin myös ystävilleni. Paljon olen töitäni lahjoittanutkin tutuille tai hyväntekeväisyyteen; jokunen on joutunut roskikseenkin.
Neuletöiden ohessa 70-luvulla virkkasin kotiini kaikkiin ikkunoihin verhot kapasta pitkiin verhoihin. Usein aamulla ennen kouluun lähtöä heräsin hetkeksi virkkaamaan. Verhojen lisäksi virkkasin sängynpeitteen, pöytäliinan ja monia pikkuliinoja sekä sokeriliuoksella tärkättyjä ”pitsikiteitä” joulukoristeiksi ja lahjoiksi.
Tyttäreni syntymän jälkeen 80-luvun puolessavälissä tein lasten neuleita potkupuvuista mekkoihin sekä villa- että puuvillalangoista. Niistäkin monet ovat vielä käyttökelpoisina tallella. Neuloinpa hänelle nukenkin vaatteineen ja muille nukeille barbeista alkaen eri vaatekappaleita. Näihin aikoihin kiinnostuin oman oppiaineeni, matematiikan, opetuksen kehittämisestä kuin myös koulun kehittämisestä. Ajatukset ja ajankäyttö suuntautuivat uusiin, mielenkiintoisiin asioihin, ja neulominen jäi ensin vähemmälle ja sitten kokonaan – mutta vain toistaiseksi.
Koulumaailmassa 90-luvulla uusittiin mm. opetussuunnitelmia. Olin siinä työssä mukana sekä kunnan että koulun tasolla. Minua kiinnostivat kovasti uudenlaiset näkemykset ja loppujen lopuksi päädyin omaan kouluuni rehtoriksi 90-luvun lopussa. Rehtorin työn moninaisuus ja haastavuus veivät minut vuosiksi kokonaan.
Vasta kolme neljä vuotta sitten ryhdyin syysiltojen iloksi neulomaan pieniä tonttuja ja annoin niitä joulutervehdyksiksi. Kun viimeinen jouluni koulussa lähestyi, halusin muistaa jokaista kouluni opettajaa ja muuta työntekijää tontulla. Ennen joulua koristelin niillä opettajainhuoneen joulukuusen. Tonttuneulekassi lankoineen tullee olemaan syksyisin käden ulottuvilla.
Heti eläkkeelle jäämiseni jälkeen keväällä 2006 ostin neulelehden ja puuvillalankaa, ja tein neljä pitsineulepuseroa. Nyt jatkossa neulon tai teen muita käsitöitä lähinnä tarpeen mukaan, esim. viime kesänä virkkasin ystäväni mökin ikkunaan ”pöllöverhon” ja juuri nyt neulon TV:n katselun ohessa 87-vuotiaalle äidilleni villatakkia – tavallaan ympyrä on sulkeutunut. Muihin harrastuksiini kuuluu espanjan opiskelu, matkustelu, sudokujen ja kakurojen ratkominen, kantritanssi sekä formula-ajojen seuraaminen.
2007
Kuvat ja julkaisun toteutus: Pirjo Sinervo