Etusivu » Ideointi ja suunnittelu » Suunnitteluvalineet » Kuvagalleriat » Punomon albumi » Isaksson Vuokko - tilkkutöiden näyttely

Isaksson Vuokko - tilkkutöiden näyttely


« Tilkkutöiden näyttelyt Virtain Perinnekylässä 2005

Vuokko Isaksson - tilkkutöiden näyttely

"Tieni Virroille alkoi sattumalta. Olin ollut aikaisemmin pitämässä kursseja Ruovedellä ja Sulkavalla. Molemmille kursseille osallistunut Liisa Toukomaa innostui ja halusi kurssin lähemmäs kesäpaikkaansa Sipilää. Esitys kansalaisopistolle ja kesällä 1996 kurssille uskaltautui 24 tilkkuilijaa, vaikka kellään ei ollut tarkkaa käsitystä, mitä kurssi tulisi antamaan. Puutteelliset olot eivät haitanneet, ne korvasi kaikkiin iskenyt innostus: eikö tilkkuilun tarvitsekaan olla pikkutarkka nyhertämistä ja tunnollisen säntillistä työtä. Kurssitoimintaa haluttiin jatkaa ja niin alkoi nyt kymmenvuotinen kesäinen taipaleeni Virroille, josta samalla muodostui myös perheelleni mieluinen kesäpaikka.

Olen ommellut pikkutytöstä lähtien, tavallinen tarina tilkkutaiteilijaksi ryhtymisestä. Ensimmäinen tilkkutäkki syntyi, kun olin 14-vuotias. Vuonna 1996 minulla oli 30-vuotisnäyttely Jyväskylässä Suomen käsityön museossa. Tammikuussa 2007 juhlistan 40-vuotista tilkkutaiteilijan taivaltani Kouvolan taidemuseossa, joka samalla viettää 20-vuotisjuhlavuottaan. Kouvolasta olen lähtöisin. Seuraava näyttelyni on Saksassa Naumbergin kaupungissa. Sen avajaiset ovat 3.9.2005.

Taiteilijana työskentely ja opettaminen ovat minussa käsi kädessä toisiaan täydentäen. Taiteilijana on minun jatkuvasti kehityttävä ja löydettävä uusia polkuja. Opettajana voin jakaa luovuuttani, mutta eniten iloa saa siitä, kun näen tilkkuilijoiden kuin peruskoulun oppilaitten löytävän oman luovuutensa, lahjakkuutensa ja voimavaransa. Christer Kihlamanin sanoin luovuus on jokaisen ihmisen perusoikeus.

Olen jäämässä eläkkeelle (1.8.2005) peruskoulun tekstiiliopettajan työstäni. On uuden elämän alun paikka. Taiteellisen työskentelyn ohella olen alkanut opiskella lopullisena tavoitteena väitöskirja aiheesta Kuvataiteen ja tilkkutradition kohtaaminen nykytilkkutaiteessa ja oman elämäntyön tarkastelu tätä taustaa vasten. Olen pohtinut kyseistä aihetta lähes neljäkymmentä vuotta ja nyt on aika panna pohdintani paperille. Olen innoissani."
Ansioluettelo (pdf)


Kuvat TilkkuVirrat ry:n luvalla.
Kuvausteknisistä syistä värit, muodot ja mittasuhteet eivät toistu alkuperäisinä.
Kuvat, koonti ja editointi Helena Mantere 2005

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.