Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Neulonta » Neuleohjeita, -ideoita » Puserot, takit yms » Pyöröneuleen aukileikkaus eli 'steekkaus'

Pyöröneuleen aukileikkaus eli 'steekkaus'

<<< PALAA KAARROKENEULEET-SIVUSTON ETUSIVULLE


Lasten lopi neuletakki on neulottu ensin paidaksi ja muutettu sitten takiksi steekkaamalla eli leikkaamalla paita edestä auki ja viimeistelemällä etureunat. Vetoketjukiinnitys. "Margrét Jóns made this sweater, in these beautiful colours hand dyed by Dóra Óskars." Kuva Þingborg kehräämön luvalla.

Pyöröneuleen eli suljetun neuleen aukileikkaamisesta käytetään englanninkielessä termiä steeking. Steekkauksesta puhutaan nykyään suomenkielisissäkin neuleympyröissä. Tekniikan ovat kehittäneet Shetlannin saariston neulojat ja se liittyy erityisesti Fair Isle -puseroihin, vaikka sitä voidaan käyttää myös yksivärisissä neuleissa.

Steekkaus tarkoittaa neuleessa silmukkaketjun suuntaista leikkauskohtaa ja sen molemmille puolille neulottavia ylimääräisiä silmukoita ja tapaa jolla leikkausreunat viimeistellään purkautumattomiksi.


Miksi neulotaan pyöröä ja sitten leikataan?

Syitä on ainakin kaksi tai kolme: Esimerkiksi kirjoneuleita, vaikkapa islantilaistyylisiä kirjoneulekaarrokepaitoja, on helpompaa neuloa pyöröneuloksena kuin tasona edestakaisin. Myös yksivärinen tai raidallinen sileä neulos syntyy pyörönä nopeammin ja mukavammin kuin tasona työtä kääntämällä, jolloin joutuisi neulomaan työn nurjalla nurjaa ja se taas on useimpien neulojien mielestä hitaampaa ja vähemmän mukavaa kuin oikeiden silmukoiden neulominen. Moni onnistuu myös samaan näin tasaisempaa käsialaa.
 
Aukileikkausmenetelmää eli steekkausta voidaan käyttää neuletakkien etureunoihin ja myös kädentielle sekä neulepaidoissa että takeissa ja paidoissa myös esimerkiksi pääntienhalkioihin. – Neulo koko vaate ensin putkena alhaalta ylös (tai ylhäältä alas) ja tee lopuksi steekkaamalla tarvittavat aukot!

Steekkaus on kätevä ratkaisu myös huivien ja peittojen tekijälle: isosta putkesta peitto! Kuva: Purl Soho

Aukileikkaamiseen tarvittavat lisäsilmukat

Kun pyöröneule leikataan ja leikkausreunat viimeistellään työhön on lisättävä tämän toimenpiteen vaatima määrä leveyttä eli lisää silmukoita leikkauskohdalle. Sen, montako silmukkaa tarvitaan, määrää langan paksuus ja laatu. Kun lanka on ohutta ja liukasta, purkautumisriski on suurempi kuin paksun ja karhean langan kohdalla ja silloin silmukoitakin tarvitaan enemmän. Yleensä lisäsilmukoita tehdään 4-8 kappaletta.

Esimerkki lisäsilmukoista.
Steekkauksen harjoitustilkku, jossa lisäsilmukoita yhteensä 8 kpl ja niistä reunimmaiset on neulottu nurin.

Neuleen leikkaaminen?!

Uskallanko leikata? Purkautuuko työni?
Leikkaaminen voi tuntua uhkarohkealta, mutta ei se sitä ole, kunhan on huolellinen ja maltillinen.
Perinteisesti leikkaamalla viimeistellyt neuleet, mm. islantilais- tai norjalaisvillapaidat, on neulottu melko karheista villalangoista, joita ei ole käsitelty huopumisen estämiseksi. Karhea lanka ei ihan itsestään purkaudu leikatustakaan reunasta, ja jos se on huopuvaa, niin pesujen myötä purkautumisriski poistuu kokonaan.
Mitä liukkaampi ja sileämpi lanka, sen tarkemmin täytyy reunat vahvistaa jo ennen leikkaamista ja viimeistellä leikkaamisen jälkeen.

Leikkuukohdan reunojen vahvistaminen ennen leikkaamista - tapoja on useita

  • Ompelukoneella
    - jos ompelukone on saatavilla, hoituu leikkauskohdan vahvistaminen kätevästi ompelemalla suorat ompeleet tai [monipisto]siksakkia lähelle leikkuukohtaa, sen kummallekin puolelle
  • Käsin huolittelemalla
    myös käsin ompelemalla voi vahvistaa etukäteen leikkauskohdan reunat
    - käytä terävää neulaa ja ohutta (karheaa) neulelankaa
    - koneompelulanka ei ole paras valinta tähän, sillä se on liukasta eikä siksi sido neuleen langan kuituja kovin hyvin yhteen
    - ompele luotospistoja yhden tai kahden silmukkaketjun yli
  • Neulomalla
    - voit jo ennen leikkaamista neuloa paikoilleen esimerkiksi tarvittavat napitusreunat tai nurjalle käännettävän huolittelureunan
    - poimi silmukat neuleesta silmukkaketjua pitkin, *ota silmukka kolmesta peräkkäisestä kerroksesta, jätä yksi kerroksen kohta väliin*, toista *_*
  • Virkkaamalla
    - leikkuukohdan kummallekin puolelle voi virkata tiiviin rivin kiinteitä ketjusilmukoita (tai kiinteitä silmukoita) pitkin neuleen silmukkaketjua
  • Voisiko liimaa käyttää?
    - ns. maitoliima on luonnonmateriaalia, joten miksikäs ei sitäkin voisi sipaista ohuelti leikkauskohtaa koossa pitämään… Kunhan ei siitä jää mitään näkyviin eikä sitä ole niin paljon että se kovettaa neuletta!
    - liima voi olla myös häviävää, kuten esim. Prymin Aqua Glue Marker
Aqua glue markerliima pitää kiinnitettävät pinnat paikoillaan, sopii esim. apuvälineeksi vetoketjun ompelussa. Voidaan käyttää nuppineulojen sijaan. Liima muuttuu värittömäksi kuivuessaan ja pesussa se häviää kokonaan.

Leikkaaminen

Neuleen leikkaaminen vahvistukseksi ommeltujen koneommelten välistä. Tässä työssä on myös neulottu jo ennen leikkaamista myös napitusreunat valmiiksi. Kuva: Lilli Kallio

Mitä reunoille tehdään leikkaamisen jälkeen?

Leikatut reunat voin viimeistellä monella tavalla. Ensin tulee ratkaista jääkö viimeistelystä myös työn oikealle jotain näkyville vai teetkö vain nurjalle piiloon jäävän viimeistelyn.

Napitus

Jos työhön tulee napitus, silloin tavallisesti neulotaan tai virkataan nappeja ja napinläpiä varten reunakaitaleet - ja ne jäävät näkyville.


Lilli Kallion keltaisen neuletakin napituskaitaleet ja nurjalle neulottu, käsin ompelemalla kiinnitetty muutaman sileän kerroksen reuna, jolla leikkausreuna on saatu hienosti piiloon. Tannelin harmaaseen vetokelliseen takiin ommellaan nurjalla koristenauha antamaan tyylikästä viimeistelyä etureunojen nurjalle.


LINKKI

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.