Estokuvioiduissa kankaissa väriaineen pääsy kuviokohtaan estetään erilaisten keinojen, kuten esimerkiksi estoaineiden, kankaan solmimisen, ompelun ja taittelun avulla. Estoaineina voidaan käyttää mm. erilaisia vesi-jauhoseoksia, vahaa ja savea. Tässä ohjeessa estoaineena on käytetty vesi-vehnäjauhoseosta.
ESTOKUVIOINNIN HISTORIAA
Estovärjäys on vanhimpia kankaankuviointitekniikoita. Kuviovärjäyksellä on pidemmälle ulottuva historia ja laajempi maantieteellinen levinneisyys kuin tekstiilien suorapainannalla (Harris 1993, 39). Estovärjäystekniikalla tapahtuvaa kankaiden kuviointia on esiintynyt mm. Intiassa, Indonesiassa, Kiinassa, Japanissa, Länsi-Afrikassa ja Euroopassa. Syy estovärjäystekniikoiden suureen levinneisyyteen on se, että aineita, joita suojaaviin pastoihin tarvitaan, oli saatavissa kaikkialta (Sandberg 1986, 46). Kankaiden värjäyksessä indigonsininen oli käytetyin väriaine. Indigonsinistä, joka on eräs pitkäikäisimmistä väreistä, saadaan useista kasveista, jotka kuuluvat Indigofera sukuun. Indigoa viljeltiin laajalti Intiassa ja vietiin sieltä muualle. Sinistä saatiin myös värimorsingosta, joka oli laajalle levinnyt Euroopassa ja käytössä myös Lähi-Idässä kristillisen ajan alusta lähtien. Värimorsinko sisältää samaa indigoväriä kuin muut indigokasvit, mutta väripitoisuus on pienempi. (Geijer 1979, 208.)
Löytöjä Egyptistä ja Länsi-Irakista
Vaikka aikaisimmat säilyneet esimerkit estokuvioiduista kankaista ovat peräisin 400-500-luvuilta jKr. koptiselta aikakaudelta Egyptistä, tulee useissa asiakirjoissa ilmi, että painettuja kankaita oli olemassa jo 2500 eKr. Egyptiläisten hautojen seinämaalauksissa kuvataan kuvioituja vaatteita ja Herodotos mainitsee samanlaisia löytöjä Kaukasukselta 2000 eKr. Koptilaisissa kankaissa kuviot painettiin estoaineella pienillä leimasimilla, joissa oli geometriset muodot. Samassa työssä käytettiin useita erilaisia leimasimia. Osa koptilaisista kankaista taas maalattiin estoaineella. Värjäykseen käytettiin värimorsinkoa, indigoa tai muuta sinistä väriä. (Storey 1992, 11.) Harrisin (1993, 39) mukaan näissä egyptiläisissä hautalöydöksissä estoaineina oli käytetty vahaa tai savea.
Sandberg (1986, 46) toteaa, että näyttää vahvasti siltä, että Intiassa kauan ennen ajanlaskumme alkua esiintyi puuvillakankaita, jotka oli kuvioitu estomaalauksella ja estopainannalla ja estoaineena oli käytetty savea, hartsia tai vahaa. Fustatista, Vanhan Kairon satamapaikasta, Egyptistä, on kaivauksissa löytynyt muinaisista roskakuopista tekstiilien kappaleita, joista enemmistö on estovärjättyjä. Useimmat kuviot saattoivat olla painettuja pienillä palikoilla tai leimasimilla, mutta joukosta löytyi myös kauniita, vapaalla kädellä kuvioituja kappaleita. Kankaissa esiintyvät värit ovat indigonsininen, krapinpunainen ja pohjaväri valkoinen. Arvellaan, että tekstiilit on valmistettu 700-1400-luvuilla Gujaratin alueella Intian länsirannikolla, josta kulki meritie länteen Punaisen meren kautta Egyptiin ja juuri Fustatiin. (Geijer 1979, 212-213; Sandberg 1986, 46.)
At Tarin haudoista Länsi-Irakista on Silkkitien varrelta löytynyt tuhansittain samanlaisia tekstiilejä, jotka ovat peräisin 300-luvun lopulta eKr. 400-luvulle jKr. Tekstiilit ovat pääosin villaa, mutta joukossa on joitain pellava- ja puuvillakankaita. Puuvillakankaita on kuvioitu estovärjäystekniikalla. (Harris 1993, 60.)
Kiinalainen ja japanilainen estokaaviopainanta
Estovärjättyjä silkkejä on kaivauksissa löytynyt Keski-Aasian aroilta Itä-Turkestanista, sekä Kansun maakunnasta. Silkit ovat luultavasti peräisin Tang-dynastian (618-906 jKr.) aikaisesta Kiinasta. Narassa, Japanissa, säilytetään Nara-aikakauden (646-794 jKr.) tärkeitä silkkibatikkeja ja ne on joko tuotu Kiinasta tai kiinalaisten maahanmuuttajien valmistamia. (Harris 1993, 39.) Hupein ja Ch'angshan maakunnissa Kiinassa on tehty eräs tämän vuosisadan tärkeimmistä arkeologisista löydöistä: löytö käsittää suuren määrän erittäin hyvin säilyneitä pukuja ja kudonnaisia, jotka ovat peräisin aikakausilta 475-221 eKr. ja 206-220 jKr. Hautalöytö sisältää myös painettuja tekstiilejä, jotka ovat väritykseltään sinisiä, punaisia ja valkoisia. Värien korkea laatu osoittaa hyvin pitkän värjäystekniikan tuntemuksen. Tekstiilit on kuvioitu yhdistämällä estokaaviopainantaa ja pensselimaalausta. (Sandberg 1986, 71.) Vanhin säilynyt japanilainen estokaaviopainannalla valmistettu kangas on 1500-luvulta ja se on niin korkealuokkainen, että täytyy olettaa tekniikan olleen hallinnassa jo huomattavasti kauemmin (Sandberg 1986, 48).
Voidaan vain arvella miten, missä ja miksi kuviointi estävien pastojen ja indigovärjäyksen avulla alkoi (Sandberg 1986, 46). Kiinassa on aikaisin kehitetty estopasta, joka valmistettiin jauhetusta soijapavusta ja sammutetusta kalkista. Pastalla oli erittäin hyvä peittokyky ja se salli värjäämisen syvillä sinisillä sävyillä. Kiinasta estovärjäysvaikutteet kulkeutuivat Japaniin, jossa soijajauhon käyttö vaihtui riisijauhoksi. Riisijauhon lisäksi japanilaiseen estopastaan lisättiin suolaa ja sammutettua kalkkia. Riisipastalla voitiin piirtää ohuita viivoja ja kun pasta oli kuivunut hyvin, se kesti sekä päällemaalamisen indigovärillä että uppovärjäyksen. (Sandberg 1986, 47.) Alunperin pasta levitettiin tikulla tai pensselillä, mutta myöhemmin kehittyi sekä Japanissa että Kiinassa leimasimien, kaavioiden ja seulojen käyttö (Bosence 1985, 66). Vahvasta paperista valmistetut kaaviot korvasivat vähitellen leimasimien käytön, sillä paperikaavio ei pehmentynyt kosteuden vaikutuksesta ja sillä voitiin painaa suurempia kuvioita kuin puuleimasimella. Pasta levitettiin kaavion läpi pienen, ohuen ja elastisen puuraakelin avulla kankaan molemmille puolin, sillä kiinalaiset ja japanilaiset halusivat kankaan olevan samanlainen molemmilta puolilta. (Sandberg 1986, 48.) Japanissa kaavion avulla tapahtuvaa kankaankuviointitekniikkaa kutsutaan nimellä kata-zome (Sandberg 1986, 74).
Kiinalaiset estovärjäyskankaat kuvaavat vapautta ja iloa, esimerkiksi maaseudun ihmisten arkipäiväisiä kuvia, toiveita pitkästä ja onnellisesta elämästä, kun taas japanilaiset ovat hienostuneempia ja tyyliteltyjä, ja niissä on usein melkein dramaattinen muotokieli (Bosence 1985, 66; Sandberg 1986, 74). 1600-luvun lopulla erään japanilaisen taiteilijan onnistui kehittää kimonoiden kuviointitekniikkaa ja parantaa tavallista riisipastaa lisäämällä siihen jauhettua simpukankuorta. Pastasta tuli ohuempi ja yhdistämällä kuparisen imukkeen ja paperitätterän hän sai aikaan pursottimen, jolla pastaa pystyi levittämään. Tämä keksintä mahdollisti kankaankuvioimisen estoaineella vapaasti piirtämällä. (Sandberg 1986, 76.)
Katjang-batikki
Indonesia ja erityisesti Jaava ovat tunnettuja batikki-tekniikastaan, jossa vahaa ja hartsia sisältävää estoainetta levitetään kankaalle tjanting-kannun tai kuparileimasimen avulla. Aikaisemmin kankaan kuvioimiseen on käytetty tekniikkaa nimeltä katjang-batikki, jossa soijajauhosta valmistettua pastaa levitetään kankaan molemmille puolille paperista valmistetun kaavion lävitse. Näitä kankaita esiintyi Länsi-Jaavalla 1800-luvun puolivälissä ja tekniikka näyttää saaneen vaikutteita kiinalaisesta estokaaviopainannasta. (Sandberg 1986, 48.) Batikkikankaita on valmistettu Jaavalla 1200-luvulta lähtien (Forss, Priha, Rantanen & Ylinen 1979, 12).
Adire-kankaat
Länsi-Afrikan yoruba-heimo on kauan tunnettu voimakkaista ja eläväisistä estokuvioiduista adire-kankaistaan. Adire tarkoittaa solmittua ja värjättyä, mutta sanaa on alettu käyttää kaikista indigovärjätyistä kankaista. (Sandberg 1986, 47.) Indigovärjättyjen kankaiden kuuluisimmat keskukset ovat Abeocuta ja Ibadan Länsi-Nigeriassa ja Kano pohjoisessa (Bosence 1985, 53).
Puuvillainen adire-kangas valmistetaan kahdesta kappaleesta, jotka värjäyksen jälkeen ommellaan yhteen ja päärmätään, jolloin syntyy enemmän tai vähemmän neliänmuotoinen kangas. Estoaineella maalamalla tai kaavion avulla kuvioitua kangasta kutsutaan nimellä adire eleko. Estoaine valmistetaan kassavajauhosta, mutta pastaan saatetaan lisätä myös jamssijauhoja. Jauhot sekoitetaan veteen, seosta keitetään ja siitä poistetaan paakut. Säilyvyyden parantamiseksi seokseen lisätään kiehumisvaiheessa pieni määrä kuparisulfaattia. Vapaalla kädellä tapahtuvaan maalaamiseen käytetään kanan sulkaa tai palmunlehtiruotoa piirrettäessä ohuita viivoja ja tulitikkuja piirrettäessä pisteitä. Pasta maalataan paksulti yhdelle puolelle kangasta. Maalamalla kuvioitava kangas jaetaan aluksi viivoilla ruutuihin, joihin jokaiseen geometriset tai esittävät kuviot maalataan. Pastaa voidaan levittää kankaalle myös kaavion avulla. Kaaviot leikataan ohuesta sinkkilevystä, mutta aikaisemmin on käytetty myös tinafoliota tai metallisia teepakkauksia. Pastan levittäminen kaavion läpi tapahtuu puoliympyrän muotoisella, taipuisalla metallinkappaleella. Kangasta kuvioitaessa saatetaan käyttää useita kaavioita ja kuvioihin saadaan lisäefektiä vetämällä niiden yli kammalla. Kaavioilla tehdyissä kankaissa esiintyy suuri määrä erilaisia kuviomuunnelmia ja kuviot sisältävät sekä geometrisia että esittäviä muotoja, kuten elefantteja, pyöriviä hyrriä, avaimia jne. Pastan levittämisen jälkeen kankaan annetaan kuivua täysin ennen värjäämistä indigolla. Värjäyksen jälkeen pasta poistetaan kankaasta raaputtamalla. Senegalissa riisipastaa saatetaan roiskia kankaalle satunnaisesti, jonka jälkeen pastaan piirretään kuvioita kammalla. (Korpela 1990; Picton & Mack 1989, 152, 155-157.)
Eurooppalainen sinipainanta
Estopainanta, jota länsimaissa kutsutaan myös sinipainannaksi, on myöhäinen ilmiö länsimaisessa tekstiilitaiteessa. Sinipainanta kehittyi 1600-luvun Euroopassa intialaisten puuvillakankaiden vaikutuksesta, sillä 1600- ja 1700-luvuilla eurooppalaisille avautui lisääntyneen tuonnin takia mahdollisuus hankkia intialaisia värjättyjä kankaita. Tuonnin vuoksi lisääntynyt indigovärin saanti edisti sinipainannan kehittymistä, sillä indigovärin käyttö mahdollisti värjäyksen kylmässä vedessä, mikä oli edellytys estotekniikalla kuvioimiselle. Sinipainannassa puuvillakangasta kuvioitiin savipohjaisella pastalla leimasimen avulla, joka valmistetaan jostain kovasta puulajista esim. päärynäpuusta. Pastaa valmistettiin sekoittamalla kaoliinia, arabikumia, lyijysulfaattia, kuparisulfaattia, öljyä ja alunaa, mutta aineosat saattoivat vaihdella painajan mieltymyksen mukaan. (Forss ym. 1979, 19; Bosence 1985, 70, 73; Sandberg 1986, 45, 48, 50-51.)
Sinipainanta saavutti nopeasti suuren suosion Puolassa, Tsekkoslovakiassa, Unkarissa, Saksassa ja Itävallassa. Määrin ja Tsekkoslovakian kansa oli tunnettu erilaisista sinipainannan muodoista ja esimerkiksi läheltä Puolan rajaa olevasta Trnavasta on peräisin tekniikka, jossa pienellä vispilällä roiskitaan estopastaa pellavakankaalle ennen värjäystä. Euroopassa valmistettiin sinipainannalla myös kaksipuoleisia kankaita, joissa oikea ja nurja puoli olivat kuvioitu erilaisiksi. Sinipainantatekniikka levisi myös Ruotsiin ja Viroon. (Forss ym. 1979, 19; Bosence 1985, 70, 73; Sandberg 1986, 45, 48, 50-51.) Geijer (1979) mainitsee, että Ruotsiin perustettiin noin vuonna 1730 puuvillapainotehtaita, joista osa Tukholman lähelle. Sinipainotekniikkaa pellavalle käytettiin maan useissa eri osissa ja verrattuna muihin maihin ruotsalaisten painotehtaiden tuotteita on säilynyt melko suuria määriä.
Lähteet:
Julkaistut:
Bosence, Susan 1985. Hand Block Printing & Resist Dyeing. London: David & Charles.
Forss, Maija, Priha, Päikki, Rantanen, Kirsti ja Ylinen, Suvi 1979. Kankaanpainanta. Espoo: Weilin + Gääs.
Geijer, Agnes 1979. A History of Textile Art. Stockholm: Pasold Research Fund in association with Sotheby Parke Bernet.
Harris, Jennifer (ed.) 1993. 5000 years of Textiles. London: British Museum Press.
Picton, John & Mack, John 1989. African Textiles. London: The Trustees of The British Museum.
Sandberg, Gästa 1986. Indigo -en bok om blä textilier. Stockholm: Norstedts Färlag.
Storey, Joyce 1974. The Thames and Hudson: Manual of Textile Printing. London: Thames and Hudson Ltd.
Julkaisemattomat:
Korpela, Kristiina 1990. Adire, värjäyksen taide- taidekäsityötä Nigeriasta 15.1-2.2.90. Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitos. Näyttelyluettelo.
TARVIKKEET:
- puuvilla- tai pellavakangasta
- muovia pöydän suojaamiseen
- muovikulho
- mitta-astia
- vispilä
- kädenlämpöistä vettä
- puolikarkeita vehnäjauhoja
- sivellin
- superlonileimasin
- injektioruisku ilman neulaa
- pigmenttikankaanpainovärejä
- lusikoita
- maalarintela
- silitysrauta
- vesipiste
- pesuvati
TYÖVAIHEET
1. Pese kuvioitava kangas kankaan pesuohjeen mukaan.
2. Sekoita vehnäjauho vispilällä kädenlämpöiseen veteen (sekoitussuhde 1:1). Anna seoksen turvota n. 15 minuuttia.
3. Suojaa pöytä muovilla ja aseta kuvioitava kangas muovin päälle.
4. Kuvioi kangas. Käytä mielikuvitusta, erilaisia tekniikoita on monia!
Maalaus
Leimasinpainanta
Pursotus
Raaputus
Vispiläpainanta
Roiskinta
5. Anna kuvioitujen kankaiden kuivua yhden vuorokauden ajan.
6. Levitä pigmenttiväri kuvioituihin kankaisiin haluamallasi tavalla, esimerkiksi maalamalla pensselillä, telaamalla maalarintelalla tai tuputtamalla superlonilla.
Maalaus pensselillä
Telaus maalarintelalla
Tuputus superlonilla
7. Anna värin kuivua yhden vuorokauden ajan.
8. Kiinnitä väri silittämällä kangas nurjalta puolelta kankaalle sopivalla lämpätilalla noin 3 minuutin ajan.
9. Pese vehnäjauho pois kankaasta kädenlämpöisessä vedessä. Huom! Käytä pesuvatia, jotta vehnäjauhoseos ei tuki viemäriä. Kaada huuhteluvesi esimerkiksi vessanpönttöön. Kankaan voi vielä pestä viimeiseksi pesukoneessa, jotta kaikki vehnäjauhot lähtevät pois.
10. Kuivata kangas. Kuviointi on nyt valmis ja kangas kestää normaalin vesipesun pigmenttiväreille suositellussa lämpötilassa (yleensä 40 - 60 °C).
Kannattaa kokeilla muidenkin aineiden, kuten esimerkiksi erilaisten jauhojen, estokykyä! Käytä mielikuvitustasi! Vehnäjauhoseoksen sekaan voi sekoittaa pigmenttiä, jolloin estokuviosta tulee pigmentin värinen (kankaan pohjaväri vaikuttaa lopputulokseen).
Valmiit kankaat
KUVAGALLERIA
estoaineena vehnäjauho
TEKNIIKKAAN LIITTYVÄÄ TUTKIMUSTA KUOPION MUOTOILUAKATEMIASSA:
Kähkönen, Satu 1997. Vehnäjauho estoaineena reaktiivivärjäyksessä. Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia. Tekstiiliala. Artenomintyö.
Tulonen, Riikka 1999. Vehnäjauho estoaineena sileän puuvillaneuloksen reaktiivivärjäyksessä. Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia. Tekstiiliala. Artenomintyö.
Tekijät: Tuija Juppo ja Riikka Tulonen 2002