Esiliina kertoo käsityöstä

Usein esiliinan käyttötarkoitus on ollut suojata pukua, mutta pula-aikaan esiliina saattoikin olla puvun kaunistus. Kun muiden vaatteiden hankkimiseen ei ollut mahdollisuuksia, uuden kauniin esiliinan saattoi valmistaa pienemmistäkin paloista ja erilaisia kankaita yhdistellen. Esiliina onkin ollut vaate, jossa tekijänsä käsityötaito on ollut kaikkien nähtävillä. Kynnyksestä talo tunnetaan, esiliinasta emäntä, sanoo sananlaskukin. Esiliinojen koristelutavat ovat vaihdelleet vuosien saatossa. Aikaisemmin parempien esiliinojen koristeluun käytettiin paljon aikaa ja niitä koristeltiin mm. revinnäisillä, etupistokirjonnalla, ristipistokirjonnalla, ketjuvirkkauksella, virkatuilla ja nyplätyillä pitseillä sekä koristenauhoilla. Tämän päivän esiliinoja koristellaan vähemmän aikaa vievin tavoin kuten kankaanpainannalla, päällikeompeleilla tai ompelemalla erivärisiä taskuja.

Kuvan esiliinan loimilanka on puuvillaa ja kuteena on ollut valkaistua pellavaa. Esiliinan helmaan on kudottu koristeeksi poikkiraitoja keltaisella ja punaisella. Taina on valmistanut esiliinan 1980-luvulla kansalaisopiston kudontapiirissä, jossa opetettiin kankaan rakentamisen lisäksi monipuolista sidosten ja materiaalien käyttöä.

Muotonsa ja materiaaliensa puolesta 1980-luvun esiliinassa on nähtävissä piirteitä kansanpuvun esiliinoista, joihin 1800-luvulla alettiin paikoin kutoa värillisiä poikkiraitoja. Pystyraitoja tiedetään kansanpukujen esiliinoissa käytetyn pitempään, ainakin 1700-luvulta lähtien.

Taina on ommellut esiliinan helmapäärmeen käsin, mutta vyötärönauha on ommeltu ompelukoneella. Perinteisissä kansanpuvuissa vyötärönauhana oli joko värikäs pirtanauha tai esiliinakankaasta valmistettu vyötärökaitale. Tainan esiliinassa vyötärönauhana on tehdasvalmisteinen valkoinen pellavakangas. Esiliinan vyötäröllä oleva poimutus muistuttaa sekin kansanpukujen esiliinoista.

Teksti pohjautuu Savonlinnan maakuntamuseossa järjestettyyn Esiliina kertoo –näyttelyn aineistoon.

Tarja Kröger 5/2005, päivitetty 7/2016.

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!