Virkkaus jatkaa suosiotaan. Strömsön Matias virkkasi neulekahvilassa lahjapaketin koristeita.
Pehmokilpailun trendikkäimmäksi hahmoksi oli nimetty kuvan virkattu sammakko.
Terveysvaikutteiset langat tekevät tuloaan. Messuilta ostamani villa-polyamidi-sekoitelanka on käsitelty aloe veralla ja jojoba-äljyllä. Lankaa suositellaan sukkalangaksi, jolloin se hoitaa jalkoja. Käsittelyn luvataan kestävän 40 pesukertaa. Ainakin lanka tuntuu miellyttävältä neuloa.
Silmukkahuivien teko kiinnosti selvästi ihmisiä. Paluumatkalla linja-autossa innokkaimmat virkkasivat jo monta metriä silmukkahuivia. Myös haarukkavirkkaus oli selvästi suosiossa.
Kauhavan kangasaitta esitteli heijastintupsuja. Tämä välkky idea varmasti leviää. Käytin kuvan tupsuun hahtuvalankaa. Heijastinnauhat jäävät automaattisesti pidemmiksi, koska nauha ei jousta samalla tavalla kuin villalanka. Hahtuvalanka kutistuu myös ajan myötä käytössä.
Pontsot ja huivit olivat edelleen näyttävästi esillä. Joku oli keksinyt laittaa huiviin napit. Pitipä tehdä siitä heti oma versio. Yksinkertainen idea, joka toimii hyvin.Kestosuosikkeina oli esillä huovutustöitä ja -tarvikkeita sekä sisustukseen liittyviä käsitöitä kuten lampunvarjostimia, ryijyjä ja tyynyjä.

Myynnissä olevista kirjoista erottuivat suomalaiset, nuorille suunnatut neule- ja virkkauskirjat. Anu Harkki möi omistuskirjoituksellaan virkistävän nuorekasta neulekirjaansa "Puikoissa". Täydensin kirjakokoelmaani myös "Joka tyypin virkkauskirjalla", jonka nuorekkaassa kuvituksessa esiintyvät nuoret ja erityisesti nuoret pojat!

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!