Liimakankaita käytetään estämään kankaiden venymistä, tukemaan heikkoja tai ohuita kankaita ja ryhdistämään esim. kauluksia. Liimakankaita on olemassa yksipuoleisia ja kaksipuoleisia.

Yksipuoleisessa liimakankaassa liimapinnoite on vain toisella puolella. Sillä voidaan vahvistaa kangasta niin, että siihen on helpompi ommella esimerkiksi koristeompeleita tms. Liimakangas kiinnitetään kankaan nurjalle puolelle silitysraudan avulla seuraavasti:
- Leikkaa liimakankaasta tarvitsemasi kokoinen pala.
- Säädä silitysrauta kahdelle pisteelle. Yleensä tukikangas kestää kahden pisteen silittämisen, mutta huomioi myös kankaan kestämä silityslämpö.
- Aseta liimakankaan liimapuoli kankaan nurjaa puolta vasten.
- Aseta kaava- tai leivinpaperi kankaiden alle ja päälle.
- Kiinnitä palat yhteen silittämällä kahdella pisteellä 10 sekunnin ajan.

Kaksipuoleisessa liimakankaassa on liimapinnoite molemmilla puolilla. Se sopii mm. aplikointi- eli päällikeompelukuvion kiinnittämiseen. Kaksipuoleinen liimakangas kiinnitettään seuraavasti:
- Leikkaa haluamasi kuvio kankaasta.
- Leikkaa myös samankokoinen kuvio kaksipuoleisesta liimakankaasta.
- Aseta liimakangas kuvion ja pohjakankaan väliin.
- Aseta kaava- tai leivinpaperi kankaiden alle ja päälle.
- Kiinnitä palat yhteen silittämällä kahdella pisteellä 10 sekunnin ajan.
- Silittämisen jälkeen kiinnitä kuvio vielä ompelemalla kuvion ympäri suora ommel ja/tai siksak.

 

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!