Mummini kinnasneula muistuttaa sukupolvien vahvasta ja toisaalta niin hauraasta perinteiden ketjusta. Silloin nuorena 'tytön hupakkona', kuten mummini tapasi sanoa, olin kiinnostunut muista asioista. Myöhemmin sitten heräsi kiinnostus kinnasneulalla tehtyjä käsitöitä kohtaan, mutta mummia ei ollut enää kertomassa. Neula kuitenkin odotti perinteen jatkajaa.


Kinnasneula ja lanka

Kuva. Kolme kinnasneulaa ja tylppä kanavaneula

Neulakinnastekniikan tai kinnasneulatekniikan nimitys tulee siitä, että sitä on käytetty erityisesti kintaiden valmistamiseen ja työvälineenä on käytetty neulaa. Työtapaa kutsutaan myös neulaamiseksi. Mummini kinnasneula on tehty raudasta mutta niitä on tehty myös luusta, kuparista, katajasta, joskus jopa hopeasta. Neula on kuulunut Karjalassa morsiamen kapioihin joko isän tai veljen valmistamana. Ehkäpä mumminikin neulan on tehnyt hänen isänsä tai veljensä. Nykyisin kinnasneuloja voi ostaa hyvin varustetuista käsityöliikkeistä. Varsinaisen kinnasneulan asemasta käy myös tylppä kanavaneula.

Kuva. Novitan Isoveli -lankaa

Aloitin neulaamisen opettelun paksulla ja tiiviskierteisellä villalangalla. Tällöin rakenne pysyi selkeänä ja työ eteni joutuisasti.

Kuva. Virtain Villan Maavilla -lankaa

Perinteisesti lankana on käytetty 3-4 säikeistä paksuhkoa lankaa, ns. sukkalankaa. Käsittelemättömän täysvillaisen langan etu Superwash-käsiteltyyn villalankaan tai sekoitelankaan verrattuna on se, että käsittelemätön villalanka ei ole liukasta, jolloin lankalenkit asettuvat hyvin paikoilleen eivätkä langankierteet aukea työskennellessä. Täysvillaisesta langasta tehdyt kintaat voidaan myös tiivistää vanuttamalla. Itse olen käyttänyt mm. Virtain Villan Maavilla -lankaa, joka mielestäni sopii hyvin neulaamiseen.

Työskentelyä varten otetaan noin kahden metrin pätkä lankaa. Haluttaessa voidaan ottaa jopa kymmenen metrin pituinen lanka, joka haahlataan eli virkataan isoiksi ketjusilmukoiksi (pituus noin 20 cm), jolloin langan pituus lyhenee kolmannekseen.

Kuva. Langan haahlaaminen eli piustan valmistaminen

Lankaa on perinteisesti jatkettu palmikoimalla vanhan ja uuden langan säikeet yhteen ja hieromalla liitoskohtaa kosteiden sormien välissä. Kokemukseni perusteella tämä jatkamistapa toimii hyvin, kun kyseessä on käsittelemätön täysvillainen lanka, jolloin säikeet ikäänkuin huopuvat yhteen. Sekoitelankojen liittämisen olen tehnyt pujottelemalla langanpäät piiloon.

Kuva. Langan jatkaminen palmikoimalla

Ennen materiaalina käytettiin käsittelemätöntä villalankaa, johon saatettiin sekoittaa mukaan eläinten karvoja kuten jouhia. Myös pellavalankaa on käytetty mm. sukissa. Perinteisesti on siis käytetty villalankaa mutta yhtä hyvin voisi kokeilla uusia erikoisempiakin materiaaleja vanhaan tekniikkaan. Yksi mieleen jäänyt työ on kassi, johon opiskelija käytti isänsä vanhoista flanellipaidoista leikattua nauhaa. Itse olen kokeillut mm. pellavalankaa, paperinarua ja rautalankaa.

Kuva. Pellavalankakokeilu (Nord Lin: rohdinpellava)

Kuva. Rautalankakokeilu

Kuva. Paperilankakokeilu

Sivun alkuun


Neulakinnastekniikka

Neulakinnastekniikka kuuluu solmuttomiin verkkotekniikoihin (engl. knotless netting). Tekniikka perustuu siihen, että neulan avulla pujotetaan lankaa tietyssä järjestyksessä silmukoiden läpi. Perinteissä työasennossa pidetään silmukoita vasemman käden peukalolla ja oikeassa kädessä olevalla neulalla pujotellaan silmukka. Alla olevat kuvat eivät kuvaa työasentoa vaan pujottelutapoja, joita on useita erilaisia. Suomessa käytetyt pujottelutavat voidaan jakaa yksi-, kaksi- ja kolmivaiheisiin tapoihin.

Kaksivaiheista tapaa usein kutsutaan myös suomeksi neulomiseksi. Se on todennäköisesti vanhin Suomessa tavattu pujottelutapa. Sitä on käytetty Suomessa jo viikinkiajalla. Neulan pujottelu tapahtuu kahdessa vaiheessa. Lankaluku voi vaihdella (esim. 2+2 tai 2+3 tai 3+3), mutta kaksivaiheisuus on keskeistä.


Kuva. Kaksivaiheinen (2+2) tapa eli suomeksi neulominen
(engl. two-staged stitch, finnish stitch)

Kolmivaiheista tapaa kutsutaan myös venäjäksi neulomiseksi. Tämä malli on jonkin verran tiiviimpää kuin kaksivaiheinen neulonta. Tässä tavassa neulan pujottelu tapahtuu kolmessa vaiheessa. Myös tässä tavassa lankaluku voi vaihdella (esim. 2+2+2 tai 3+2+2 tai 3+3+3), mutta kolmivaiheisuus on yhteistä.


Kuva. Kolmivaiheinen (2+2+2) tapa eli venäjäksi neulominen
(engl. three-staged stitch, russian stitch)

Kaksivaiheisten ja kolmivaiheisten tapojen lisäksi puhutaan pyöräyttäen pujottelusta eli punaltaen neulomisesta. Tällä tarkoitetaan sellaista tekniikkaa, jossa keskussilmukka pyöräytetään neulalle kierteelle. Tällöin saadaan erittäin lujaa ja koristeellista pintaa.


Kuva. Pyöräyttäen neulominen eli punaltaen tehty
(engl. turning technique)

Sivun alkuun


Historiaa ja kuvia neulakinnastöistä

Sivun alkuun 


Kirjallisuutta

  • Almay, M. & Luutonen, M. & Mitronen, K. 1993: Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita.
  • Broden, M. 1978: Nålbinding. Stockholm: LTs förlag.
  • Hellevuo, P. & Niemi, T. & Aho, K. 1980: Tekstiiliopas 1. Lankatyöt. WSOY. (s. 92-94)
  • Kaukonen, T-I. 1960: Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa. Suomen Museo 60. Helsinki.
  • Lapaset neulakinnastekniikalla. Suuri Käsityölehti. 1/2003.
  • Leinonen, K. 2000: Neulakinnasperinne Suomessa. Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos. Pro gradu -tutkielma.
  • Leinonen, K. 2001: Neulakinnas - museoiden harvinaisuus vai käyttöesine? Tekstiiliopettaja 5/2001. (s. 22)
  • Neulakinnastekniikka Suomeksi. Suomen kansallispukukeskus 1994. Moniste.
  • Perinteisiä neuleita Suomesta ja Eestistä. Tampere: Tammi. (s. 39)
  • Schmitt, L.: Lessons in Naalbinding: Mittens, Mittens, Mittens!
  • Vajanto, K. 2003: Euran emännän neulakintaat. Pro gradu

Tarja Kröger 2008.

Sivun alkuun

© 2022 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!