Kirja-arviointi/esittely
Korhonen, T. & Kangas, K. (toim.)
KEKSIMISEN PEDAGOGIIKKA
PS-kustannus 2020
Kirjan kirjoittajat ovat tutkijoita ja opettajia, jotka ovat toteuttaneet pitkäkestoisia keksimisprojekteja eri koulutasoilla.
Tiina Korhonen toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja johtaa koulun kokonaisvaltaista kehittämistä tukevaa valtakunnallista Innokas-verkostoa. Hänen tutkimuskohteenaan on 2000-luvun oppiminen digitalisoituvan yhteiskunnan ja innovatiivisen koulun viitekehyksessä.
Kaiju Kangas toimii Suomen ensimmäisenä teknologiakasvatuksen apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän kehittää jatkuvaa oppimista teknologiakasvatuksen alalla yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa.
Kirjassa kerrotaan, miten keksiminen ja innovaatioiden luominen voivat auttaa oppimisessa, opetuksessa ja ylipäänsä koulun kehittämisessä käsillä tekemisen kautta. Kirjassa kuvaillaan erilaisia keksintöprojekteja, joiden avulla sekä opettajilla että oppilailla on ollut mahdollisuus luoda uudenlaista osaamista, jota digitalisoituva yhteiskunta kirjan kirjoittajien mukaan edellyttää. Tulevaisuudessa innovointi, kriittinen ajattelu sekä uutta luova ongelmanratkaisu korostuvat kokonaisvaltaisessa osaamisessa. Keksimisen pedagogiikassa yhdistyy laaja-alaisen osaamisen tavoitteita ja eri oppiaineiden sisältöjä perinteisen ja digitaalisen teknologian mahdollisuuksia hyödyntävään käsillä tekemiseen. Lisäksi keksimisen pedagogiikka ohjaa kehittämään innovaatioita yhdessä. Kirjassa esitellyt keksintöprosessit ovat monivaiheisia ja struktuuria on vaiheittain selkeästi ja havainnollisesti kuvailtu kirjan ensimmäisessä osiossa. Huolellinen suunnittelu on keskeinen osa jokaista projektia. Tavoitteiden ja sisältöjen eriyttämistä on myös pohdittu tarkoin ja samalla pyritään edistämään inkluusiota ja kaikkien oppilaiden hyviä oppimistuloksia. Keskeisiä seikkoja ovat esimerkiksi ryhmän koko, projektin merkityksellisyys ja jokaisen tunnin suunnittelu tarkasti. Prosessin alkuperäinen ongelma tai haaste voi tarkentua projektin edetessä.
Kirjan toisessa osassa käsitellään ideoinnin ja luovuuden tukemisen keinoja. Keksimisen pedagogiikassa avoin ja positiivinen ilmapiiri, jota voidaan tukea ryhmäyttämisharjoituksilla, on luovan ongelmanratkaisun edellytys. Yhteistyötaitojen harjoittelu on myös olennainen osa keksintöprojekteja, sillä ne edellyttävät monipuolista yhdessä tekemistä. Ideointi ja ideoinnin arviointia tukevat menetelmät ovat huomion keskiössä ja arvioinnin avulla valitaan toteuttamiskelpoiset ideat.
Opittavia yhteissäätelyn taitoja esitellään kirjan kolmannessa osiossa. Valmiiden vastauksien sijaan on tärkeä tukea oppilaiden omia valmiuksia ratkaista ongelmia. Yhteissäätelyllä pyritään yhteistyössä muiden kanssa ryhmän yhteiseen päämäärään. Opettaja voi auttaa ohjaamalla yhteisöllistä oppimista rakenteiden ja rutiinien luomisella. Keskeistä on vastuiden jakaminen ja yhteiset pelisäännöt sekä oppilaiden yksilöllinen huomioiminen. Parhaimmillaan positiivinen innostus näkyy kaikkien ryhmän jäsenten aktiivisena vuorovaikutuksena kohti yhteistä päämäärää.
Kirjan neljännessä osassa tutustutaan viiteen erilaiseen teknologiaulottuvuuteen, joita voidaan hyödyntää keksinnön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Teknologiaosaamisen avulla oppilas kykenee havainnoimaan ja ymmärtämään rakennettua ja teknologista ympäristöä sekä saamaan valmiudet hyödyntää sitä oman toiminnan tukena ja taitoa käyttää teknologiaa luovuuden ja innovatiivisuuden välineenä. Lisäksi osaamiseen kuuluu kriittisyys, kuten ratkaisujen kyseenalaistaminen. Teknologia koskettaa kaikkia elämänaloja. Näin keksintöprojektit tarjoavat sen laaja-alaisen käsittelyn mahdollisuuden.
Keksintöprojekteissa keskeistä on monipuolinen arviointi. Kirjan viides osa kokoaakin yhteen erilaisia keksintöprojektien ja keksintöjen arviointimenetelmiä. Erityisesti huomioidaan laaja-alaisen osaamisen arviointi, prosessin ja tuotosten arviointi sekä monipuolisten arviointimenetelmien käytön merkitys oppilaiden osaamisen ja kehittymisen tukemisen kannalta. Arvioinnin kannustavuudella on yhteys oppilaan käsitykseen itsestä keksijänä (vrt. minäpystyvyys). Opettajan on arvioitava omaa toimintaansa sekä oppilaita yksilöinä, pienryhminä ja koko ryhmänä unohtamatta lasten erityistarpeita. Monipuoliset menetelmät tukevat pitkän prosessin arviointia.
Kirjan viidessä ensimmäisessä osassa on kerrottu erilaisten keksintöprojektien toteuttamisesta lukuisten esimerkkien avulla. Ilmiöpohjaisen ja monitieteellisen luonteensa vuoksi keksintöprojekteja on lähes välttämätöntä toteuttaa useiden alojen asiantuntijoiden kanssa ja monipuolisissa oppimisympäristöissä. Kuudennessa osassa kuvataankin tiimiopettajuuden ja tutoroppilastoiminnan mahdollisuuksia keksintöprojekteissa.
Kirjassa esitellään erilaisia tiimiopettajuuden malleja ja rooleja. Keskeistä projekteissa on opettajien jaettu asiantuntijuus sekä huomioida, että projektin käynnistäminen vie aikaa. Tiimiopettajuuden edellytyksiä ovat muun muassa joustavuus, sitoutuminen, luottamus ja tasavertaisuus. Lisäksi avoin keskustelu ja yhdessä reflektointi työparin tai laajemman tiimin kanssa on tärkeää. Vaikka yhdessä työskentely voi aluksi tuntua työläältä, lopulta se yleensä helpottuu ja kehittää samalla ammatillisesti. Tiimiopettaminen onnistuu parhaiten, kun kouluyhteisö tukee ja samalla mahdollisesti muuttaa koko koulun toimintakulttuuria.
Tutoroppilaiden merkityksellisyyttä on käsitelty monesta näkökulmasta. Tutoroppilaat tarjoavat apua muille ja samalla kehittävät aktiivisesti omaa asiantuntemustaan ja osaamistaan. Tutoroppilastoiminnalla voidaan innostaa ja ohjata oppilaita yhteisölliseen työskentelyyn. Tutoroppilastoiminta on arvokasta koko kouluyhteisölle. Omalla toiminnallaan tutoroppilaat tuovat oppilaita ja opettajia lähemmäs toisiaan, minkä on koettu parantavan koko koulun ilmapiiriä. Parhaimmillaan tutoroppilastoiminta ulottuu myös koulun ulkopuolelle, kuten kunta- ja ikäryhmärajat ylittävää toimintaa, jossa oppilaat kehittävät, jakavat ja levittävät osaamistaan.
Kirjan seitsemännessä osassa käsitellään sitä, miten keksimisen pedagogiikkaa voidaan soveltaa kestävän elämäntavan rakentamiseen oppimisessa. Kestävyyskasvatuksen tutkimuksessa keskitytään siihen, miten oppilaat käsittävät kestävän kehityksen osa-alueet. Kiertotalous ja kiertotalousajattelu toimivat hyvänä lähtökohtana keksintöprojekteille. Näin opitaan ideoinnin, suunnittelun ja luovan ongelmanratkaisun taitoja sekä kestävyysongelmien ratkaisua. Kirjassa käsitellään neljää kiertotalouden siirtymää: roskasta raaka-aineeksi, tuotteesta palveluksi, omistamisesta yhteiskäyttöön ja kertakäyttöisyydestä korjattavuuteen. Osion lopussa on esimerkki kestävyyskeksintöihin liittyvästä projektista.
Uuden luominen on avoin ja epälineaarinen prosessi. Kirjan kahdeksas osa kokoaa yhteen aiempia osia epälineaarisen pedagogiikan näkökulmasta. Lineaarisessa pedagogiikassa työskennellään ennalta annettujen ongelmien ja etukäteen määriteltyjen sisältöjen, työskentelytapojen ja työvaiheiden sekä tuotosten varassa. Opetussuunnitelmassa kuvatut laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista pelkästään lineaarisen pedagogiikan avulla. Kokemukset osallistumisesta pitkäaikaisiin tutkivan ja ilmiöpohjaisen oppimisen prosesseihin onkin välttämätöntä. Sekä keksimisen pedagogiikka että tutkiva oppiminen perustuvat epälineaariseen pedagogiikkaan. Uusi opetussuunnitelma ja ainutlaatuinen käsityönopetuksen perinne tarjoavat hyvät mahdollisuudet rakentaa innovaatioyhteiskunnan pedagogiikkaa. Tulevaisuuden osaaminen vaatii oppiaineiden välisten rajojen rikkomista. Keksimisen pedagogiikan lähtökohtana ovat avoimet keksimishaasteet, joiden ratkaisut voivat olla hyvin monitahoisia. Opintokokonaisuutta koordinoi yleensä opettajatiimi, mikä tukee tiimi- tai yhteisopettajuutta pedagogiikkaan nähden. Opettajan omalla itseluottamuksella ja kokemuksella on suuri merkitys epälineaarisissa oppimisprosesseissa.
Kirjan viimeisessä osiossa luodaan katsaus tulevaisuuteen, millaista osaamista tarvitaan 2050- luvulla tai 2100-luvulla. Keskeisenä tarkastelun kohteena ovat operationaaliset innovaatiot eli koulun toimintatapoihin ja oppimisympäristöihin liittyvät innovaatiot, jotka tähtäävät koulun kokonaisvaltaiseen muutokseen. Innovatiivinen, keksivä koulu rakentuu useista osatekijöistä, johon kuuluvat oppilaat, koulun henkilökunta, vanhemmat ja yhteistyökumppanit innovaattoreina. Innovatiivinen koulu edellyttää vahvaa ja osallistavaa johtajaa sekä opettajatiimien toiminnan suunnittelua yhdessä. Lisäksi oppilaat osallistuvat aktiivisesti koulun kehittämiseen ja yhteistyökumppanit tukevat innovatiivisen koulun toimintaa. Olennaisia tekijöitä tässä prosessissa ovat tila, aika, paikka ja arvostuksen antaminen kehitettyjen innovaatioiden ja vastaan tulleiden haasteiden esittelylle.
Kirja oli kokonaisuudessaan monipuolinen ja kattava teos havainnollistamaan, mitä keksimisen pedagogiikka voi parhaimmillaan olla. Toteuttaminen vaatii paljon sekä oppilailta että opettajilta ja muilta koulun yhteistyökumppaneilta. Tärkeää on keskittyä projekteihin, jotka ovat lähellä lasten omaa arkea, ja joihin heidän kiinnostuksensa näin ollen parhaiten riittää. Tarvitaan muun muassa pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä, yksilöllisyyden huomioimista, yhteistyötaitoja, yhteistyötä moneen suuntaan ja paljon huolellista suunnittelua. Lisäksi samassa projektissa on yleensä mukana monta aikuista, mikä vaatii paljon yhteistä aikaa eri vaiheissa. Opetusryhmät ovat myös heterogeenisiä, joten saattaa olla, että toisille oppilaille sopii toinen projekti paremmin kuin toisille. Vaaditaan siis myös ennakoimattomuuden sietämistä. Kokemuksella ja onnistumisen uskolla on vahva merkitys projektien onnistumisessa.
Toivottavasti tämä kirja antaa eväitä uusien keksintöprojektien kehittelyyn ja kouluille laajempaa perspektiiviä opetuksen toteuttamiseen. Useissa kouluissa vastaavanlaisia projekteja on varmasti jo käynnissäkin.
Kesäkuu 2020
Ann-Chelie Keskinen
käsityönop. opiskelija
Helsingin yliopisto