Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Painanta, värjäys » Seulapainanta » Kuvasta painokankaaksi. Valotetun kankaanpainokaavion valmistaminen.

Kuvasta painokankaaksi. Valotetun kankaanpainokaavion valmistaminen.


SUORAVALOTUSTEKNIIKALLA tarkoitetaan VALOTUSEMULSIOLLA herkistetyn seulan kovettamista ULTRAVIOLETTIVALOLLA siten, että halutut kuviokohdat on PEITETTY VALOA LÄPÄISEMÄTTÖMÄLLÄ MATERIAALILLA.
Valotuksen jälkeen vesihuuhtelu irrottaa emulsion SUOJATTUNA OLLEISTA KOHDISTA, joten painettaessa väri pääsee näistä kankaalle.


1. PAINOKAAVION VALMISTUS

a) Pingota seulakangas

Nido kulma
Kiristä kangasta kulmasta
Niittaa 4 cm:n välein
Niittaa kulmaan asti.
Kiristä kulmasta ja niittaa kulma kiinni (ykkösen vastakkainen kulma)
Kohta kohdalta kiristäen niittaa loput sivut.

Leikkaa ylimääräinen kangas reunoja myötäillen.

b) PIIRRÄ KUVAN KOKO kevyesti lyijykynällä seulalle

c) LAKKAA seulakangas kuva-alan ympäriltä


2. VALOTUSEMULSION LEVITYS

Täytä KALVOTUSKOURU emulsiolla


3. VALOTUSEMULSION LEVITYS - hämäräolosuhteissa, ei neonvaloa!

a) Täytä KALVOSTUSKOURU emulsiolla.

b) Pidä seulaa toisella kädella pystyssä, hiukan kallistettuna ja vedä emulsiosta alhaalta ylöspäin 1-2 ohutta kerrosta. Tasoita mahdolliset valumat ja päällekkäissaumat kourulla heti.

c) Kuivatus:
- kalvostettu seula kuivataan vaaka- tai pystyasennossa pimiössä.
- kuivumista voidaan nopeuttaa käyttämällä tuuletinta tai hiustenkuivaajaa (kuivum. kestää näin n. 20-30 min.).
Lämpötilan oltava alle 40 °C.
Säilytä kalvostettu seula valolta suojattuna, jos et voi valottaa sitä heti (esim. laita kuivunut seula mustaan jätesäkkiin).


4. VALOTTAMINEN

a) HERKISTETTY SEULA asetetaan pöydälle superlonin kuvan A tai B mukaisesti (seulakangas ylöspäin tai tasoa vasten

b) Aseta VALOTETTAVA TYÖPIIRUSTUS eli positiivi seulalle. Päälle LASILEVY.
Valo tulee VALOTUSLAMPUSTA ylhäältä alas. Tarkista valotuslampun ETÄISYYS seulasta:
Etäisyyden valopisteesta seulapintaan tulee olla vähintäin yhtä suuri kuin kalvostetun pinnan mitta kulmasta kulmaan.

c) SYTYTÄ VALOTUSLAMPPU ja anna seulan valottua vaadittu aika. Älä siirtele seulaa valotuksen aikana. Valotusaika riippuu valolähteen voimakkuudesta, valotusetaisyydestä, seulakankaasta, käytetystä valotusemulsiosta ja emulsiokerrosten määrästä ja paksuudesta.
Tarkista, mikä on kulloinkin käyttämäsi emulsion vaatima aika, se lukee pakkauksessa. (Yleensä 3 - 15 minuuttiin.)
Alivalotus: huono kiinnipysyvyys (irtoaa pesussa), epätarkkuus, huono värinkestävyys, tahmea pinta.
Ylivalotus: emulsio ei pestessä irtoa kuviokohdista.

d) Sammuta valotuslamppu ja nosta lasilevy ja työpiirustus pois seulalta.


5. SEULAN AUKI PESEMINEN

SUIHKUTA SEULAA voimakkaalla suihkulla vuorotellen kummaltakin puolelta huoneenlampöisellä tai kylmällä vedellä.
KUVIO-OSAT alkavat hetken kuluttua IRTOILLA. Suihkuttamista jatketaan kunnes kaikki kuvio-osat ovat auki.


6. KUIVATA SEULA JA LAITA TEIPIT

Mahdolliset virherei'ät voi paikata lakalla tai valotusemulsiolla.
POSITIIVI
Kopiokoneella otetaan 2 kalvoa samasta kohtaa ja yhdistetään ne reunoistaan tarkalleen päällekkäin teipillä.
MUSTIEN KUVIOALUEIDEN OLTAVA TODELLA VALOA LÄPÄISEMÄTTÖMIÄ, JOTTA PAINOJÄLJESTÄ TULISI HYVÄ JA KUVIOKOHDAT AUKENISIVA PESEMISEN YHTEYDESSÄ.

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.