Etusivu » Käsityökulttuuri » Henkilökuvia » Mantere Helena

Mantere Helena


Tekstiiliopettajaliitto ry:n julkistus Porin syyspäivillä 8.10.2005

Vuoden 2005 tekstiiliopettaja
Helena Mantere

"Toimelias, neuvokas, tehokas tiedonvälittäjä ja verkoston koossa pitävä voima!"

Helena on jo opiskeluajoistaan lähtien ollut koko ajan mukana käsityönopettajien yhteistoiminnassa aktiivisena osallistujana ja vaikuttajana. Käspaikka (Punomo.fi) -verkkoyhteisöön Helena on kuulunut alusta alkaen. Hän hoitaa tekstiiliopettajien valtakunnallista, nyt jo yli kahdeksan sadan osallistujan postituslistaa. Kyseinen lista on ilmeisestikin tärkein tiedonvälityskanava käsityönopetuksen piirissä!

Helena on verkkotaidoiltaan mestariluokkaa. Hän on hankkinut mediakasvatuksesta jopa yliopistokoulutusta. Osaamiseen kuuluu myös hyvä kielitaito. Kun em. taitoihin yhdistyvät hyvät sosiaaliset taidot, tahto verkostoitua samanhenkisten kollegojen kanssa, utelias mieli ja ennakkoluuloton uusiin asioihin perehtyminen, on koossa paketti ominaisuuksia, joista me kaikki Suomen käsityönopettajat saamme hyötyä ja iloita. - Ja ottaa mallia! Helenalta ei mene uusi tieto ohi eikä se myöskään jää jakamatta! Sen hän on osoittanut Käspaikka-verkostossa ja myös toimiessaan Tekstiiliopettajaliitossa, mm. Tekstiiliopettaja-lehden toimituskunnassa. Juuri ennen vuoden tekstiiliopettajan julkistamista Helena osoitti myös rohkeutta kosimalla julkisesti teknisen työn opettajat liittymään sankoin joukoin mukaan tuottamaan lisää materiaalia Käspaikan teknisen työn pajaan ja näin laajentamaan oppimateriaalia tuottavaa verkostoa. "Tahdomme!" vastasivat miehet yhteen ääneen.

Helena on toiminut käsityönopettajien tieto- ja viestintätekniikan täydennyskoulutuksissa kouluttajana, niin Käspaikka-hankkeessa kuin myös omassa kotikaupungissaan Helsingissä.

Helenan sivutuotanto alkoi Turun TOP-keskuksen kurssilla vuonna 1998. Toistaiseksi Helena on julkaisut lukuisia verkko-oppimateriaaleja Käspaikka-sivustoon, kaikkien vapaasti hyödynnettäväksi, mm.:
Pirtanauha (1998)
Luontopolku (2000)
Kansanedustajien sukkaprojekti (2001)
ITK - Käspaikka-workshop (2002)
Taikinamaalaus (2002)
Suunnittelusta (2003)
Aamunavauksia (2003)
Kirjat (2003)
Käsityöluokan ohjesäännöt (2004)
Hands On - Hands Off seminaarikoonta (2004)
Pipot (2005)
Ryijy-kilpailusivuston englanninkielinen versio, Pile Ideas (2005)
TilkkuVirrat ry:n kesänäyttelyt (2005)
Käsityön verkkoyliopistoon Helena on tehnyt Tilkkumaalaus -verkkokurssin www-toteutuksen Maikki Seppälän toimiessa käsikirjoittajana.
Ks. Helenan julkaisut

Päivätyönään Helena opettaa ja ohjaa myös tekstiilityön opetusharjoittelijoita kenttäkouluverkoston Malmin ylästeen koulussa.

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.