Kuvat: Tuula Kyrölä

Tölkkien kannet ja pullojen korkit saa auki helpommin, kun otteeseen saa kitkaa. Lateksipintainen kitkalappu on hyvä apyväline.

Lateksilla päällytettyä purkautumatonta verkkoa, liukuestemattoa eli jarrumattoa myydään muovi-, matto- ja sisustusliikkeissä ja tavarataloissa sekä netissä metritavarana sekä määrämittaisina paloina.
Myös laatikoiden pohjille on myynnissä tähän tarkoitukseen sopivaa materiaalia. Kitkalappu-nimellä myydään apuvälineliikkeissä valmiiksi leikattuja kappaleita.

TEE ITSE KITKALAPPU
- leikkaa kaksi samanlaista palaa ja aseta palat päällekkäin (jos käytät isoreikäistä materiaalia)
- reunusta kitkalappu virkkaamalla (puuvillalangalla) kerros kiinteitä silmukoita lapun ympäri
- virkkaa vielä yksi tai kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita tai pylväitä
- lisää silmukoita kulmissa niin, ettei reunus kiristä
- virkka halutessasi lapulle myös ripustuslenkki:
pelkkiä ketjusilmukoita tai toinen kerros kiinteitä

MUOKKAA LAPUSTA OMANLAISESI
Kitkalapun muoto ja se millaisen reunuksen virkkaat antaa lapulle yksilöllistä ilmettä:
- virkkuukoukku silmukan etureunaan, takareunaan tai molempiin reunoihin
- silmunirkkoja, kolmionirkkoja tai muita koristeita
(esimerkiksi 2 kiinteää silmukkaa, 3 ketjusilmukkaa, 2 kiinteää jne.)
Ks. Ideoita Pinterestistä

Kuva Dennis Rawluk

Liukueste-/kitkamattoa, -verkkoa, -kangasta on saatavilla monennäköisenä:


© KÄYTTÖEHDOT: Ammattikäyttöön tarvitset lisenssin »

Tue toimintaamme käsityön hyväksi, tee lahjoitus!