Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Ompelu » Ompelutöiden ohjeita ja -ideoita » Muut ompelutuotteet » Kahdeksankulmainen siksak-neulatyyny (biscornu)

Kahdeksankulmainen siksak-neulatyyny (biscornu)


siksakvalmis2

siksak
Leikkaa kaksi neliötä. Merkitse kulmat ja sivujen puolivälit 1 cm:n päähän kankaan reunasta. Leikkaa sivuihin viillot, jotka ulottuvat merkkiin asti.
siksak1
Aseta kankaat oikeat puolet vastakkain kuvanmukaisesti. Sivun puolivälin merkki on kulman merkin kohdalla ja kulman merkki sivun merkin kanssa kohdakkain. Varmista kohdistus nuppineulalla.
siksak4
Aloita ompelu sivun puolivälin kohdalta ja pysähdy kulmaan. Jätä neula alas ja käännä kappaleita siten, että kankaiden reunat ovat tasan. Sivuun leikattu viilto avautuu. Kohdista nuppineulalla seuraavat kohdistusmerkit.
siksak5
Jatka ompelua merkkiin asti, jätä neula alas ja käännä. Kohdista seuraavat merkit.
siksak7
Jatka näin, kunnes enää yksi väli on ompelematta.
siksak8
Ole tarkka kohdistusmerkkien kohdistamisessa ja ompelussa, ettei kulmiin jää reikiä.
siksakvalmis
Käännä työ oikeinpäin, täytä ja sulje täyttöaukko. Ompele samalla langalla nappi neulatyynyn keskelle molemmin puolin. Vuoropistoin suljettu aukko on siisti ja huomaamaton.

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.