Missä ryijy on syntynyt ja mistä se tuli Suomeen?
Ryijyn varhaishistoria on hämärän peitossa. Voidaan vain todeta, että nukkaisia villakudonnaisia on käytetty ikimuistoisista ajoista lähtien. Jo muinaisten persialaisten ns. kaunake-vaatteet ovat olleet pitkänukkaisia villakudonnaisia.
Myös Euroopassa on todennäköisesti muinoin käytetty vastaavanlaisia nukkavaippoja paljon laajemmalla alueella kuin nykyään voidaan varmuudella määritellä. Tanskan pronssikauden tammihaudoista on löydetty nukitettuja vaippoja.
Suomalaisen ryijyn juuret johtavatkin länteen, lähinnä Skandinaviaan. Samaan suuntaan viittaa myös nimitys. Muinaisskandinaaviset sanat ru ja ry (karkea, takkuinen) ovat ryijy sanamme pohjana. Skandinaviaan viittaa myös ryijyn läntinen levinneisyys Suomessa.
Milloin ryijy tuli Suomeen ja miten sitä käytettiin?
Varmuudella ryijyksi todettuja kudonnaisia on mainittu asiakirjoissamme 1400-luvun puolimaista lähtien.
Hämeen linnan päällikön Olavi Niilonpoika Tavastin omaisuuden jakopapereitten v. 1460 mukaan, hänen poikansa sai periä muiden vuodevaatteiden ohella ryijyn.
Jo v. 1450 turkulainen porvari sai talonvaihtokaupassa Naantalin luostareilta mm. yhden ryijyn.
1400- ja 1500-luvulla ryijyt olivat linnojen, kuninkaankartanoitten ja porvariskotien lämpimiä, pitkä- ja paksunukkaisia peittoja, jotka pidettiin vuoteissa nukkapuoli alaspäin. Niinpä tämän ajan ryijyt ovatkin nukkapuoleltaan joko yksivärisiä, valkoisia tai ristein koristeltuja. Kuviot sijoitettiin joko keskelle tai usein ryijyn yläpäähän, joka käännettiin vuoteessa päällepäin. Tässä alkuperäisessä muodossaan, ns. kulutus- eli pitoryijynä on peiton käyttö jatkunut katkeamatta aina 1900-luvulle kalastajien matkaveneissä, joissa se vastasi vällyä, mutta oli tätä käytännöllisempi, koska se ei mennyt pilalle kastuessaan kuten turkis ja se säilytti kosteanakin lämpimyytensä.
Pitoryijyjä tavataan paitsi Suomen rannikkoalueilla, myös Ruotsin itä- ja Norjan pohjoisrannikolla. On mahdollista, että ryijy on jo varhain kulkeutunut maasta toiseen meriteitse. 1500-luvun asiakirjoissa mainitaan myös värikkäitä ryijyjä. Näillä tarkoitettaneen pohjapuoleltaan kuviolliseksi, lähinnä raidalliseksi kudottuja ryijyjä. Raidat saattoivat olla myös kuviolliseksi poimittuja. Kysymyksessä lienee samantapainen ryijy, jota tavataan säilyneenä maamme vanhimmilla ryijyalueilla, Etelä-Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Lounais-Hämeen yhtymäkohdassa ja joka tunnetaan vippeläisryijyn nimellä. Tämän nimetyksensä se lienee saanut vipajavan eli vippelehtivän, polvia ja vinoruutuaiheita sisältävän pintakuviointinsa ansiosta, joka saadaan aikaan ns. ruusukastekniikalla kutomalla.
1600-luvulla ryijy muuttuu kuviolliseksi tyyliryijyksi
Myöhäisbarokin aikana, 1600-luvun lopulla tapahtuu ryijyn koristelussa ratkaiseva muutos, joka saa alkunsa Ruotsissa, mutta nähdään pian Suomessakin. Aikaisempien säästeliäitten kuvioitten tilalle tulee aluksi säätyläisten piirissä entistä lyhytnukkaisempi, itämäisiä mattoja jäljittelevä, rikkaasti kuvioitu ryijy. Samalla nukka kääntyy ryijyn päällyspuolelle. Tähän aikaan alettiin kutoa myös molemmin puolin nukitettuja ryijyjä, jolloin toinen puoli oli tavallisesti yksivärinen ja pitkänukkainen ja toinen kuviollinen. Vallinnut vapauden aika kotimaista villaa suosivana oli otollinen ryijyn yleistymiselle.
Kuosit ryijyihin saatiin merkkausliinoista ja mallikirjoista. Säätyläisryijyt, jotka noudattivat vallinneita muotityylejä, eroavat niiden myöhemmistä kansanomaisista muunnelmista selvän tyylileimansa ja yhtenäisen sommittelunsa perusteella. Barokki-piirteitä ryijyssä tavataan tekstiileille ominaisesta vanhoillisuudesta johtuen aina 1700-luvun lopulle asti. Tuntomerkkejä ovat voimakas puna-vihreä väriasteikko ja tummahko pohja, tulppaani- ja neilikkavaltaiset kukkakuosit, akantuslehdet ja palmetit sekä joskus heraldiset eläinaineet.
Rokokoo vaalensi ja hajotti barokin yhtenäisen sommittelun sekä lisäsi suuresti koristeaiheita. Rokokooryijyissä on kiinnitetty huomiota myös reunuksen sommitteluun. Kustavilainen aika taas järjesteli kuvioita pystykuosien, viivojen ja polviraitojen avulla ryhmiin.
1700-luvulla syntyvät talonpoikaisryijyt
Kun ”hienompi”, topattu silkkinen täkki syrjäytti 1700-luvun lopulla ryijyn kaupunkien ja aikanaan myös maaseudun säätyläiskodeista, talonpoikasväestö omaksui ryijyn juhlapeitteekseen tehden siitä kansanomaisen tekstiilitaiteemme kauneimman tuotteen.
Ensimmäiset talonpoikaryijyt, tosin koristeettomat, oli kudottu jo 1600-luvun lopulla. Mutta 1700-luvulla, yhdeltä tai molemmilta puolin nukitettu ryijy, syrjäytti pitoryijyn myös talonpoikaisväestön keskuudessa. Pitoryijy jäi ainoastaan veneryijyksi. Kaksipuolisesti nukitettu ryijy kuitenkin säilytti ikään kuin piilotettuna kuviottomalle nurjalle puolelleen kulutusryijyn perinteen myös sisämaassa.
Koristeryijyjen kuosit levisivät kansan keskuuteen maaseudun säätyläisväestön välityksellä. Kartanot ja pappilat käyttivät kankureinaan talonpoikaisnaisia, jotka sitten pyrkivät omiin ryijyihinsä jäljittelemään säätyläisryijyjen kuoseja. Näin syntyi ryijyjen kansanomaisia muunnelmia, joissa tyyliryijyistä lainattuja kuoseja oli tulkittu ja yksinkertaistettu omaperäisesti ja joihin lisättiin yksinkertaisia geometrisia kuvioita, joita oli totuttu käyttämään muussa kankaankudonnassa kudontateknisistä syistä. Näiden piirteiden yhdistelyssä syntyi ainutlaatuisen kauniita, reheviä sommitteluja, joitten parhaita puolia ovat hivelevän kauniit värit. Kansanomaisen ryijyn loistoaikaa on 1700-luvun taite. Sen kukoistus sattuu samalle alueelle, jossa käytettiin tolppasänkyä, jossa ryijyn kuviointi pääsi parhaiten oikeuksiinsa. 1800-luvulla ryijyalue laajeni jonkin verran, lähinnä itään päin, joten kansanomaisen ryijyn itäraja vuoteen 1860 voitaisiin vetää Kokkolasta Päijänteen itäpuolelle päätyen viimein Kymenlaaksoon, jonne ryijy saapui aivan kansanomaisen ryijykudonnan viimeisinä vuosina punapohjaisena, geometrisin kuvioin koristeltuna.
Paikallisia ryijytyyppejä
Kiertävät kankurit, eli kankaankutojat, ovat osaltaan vaikuttaneet väreiltään ja kuoseiltaan toisistaan erottuvien paikallisten ryijytyyppien syntyyn.
- Saarijärven seudun taiteellisesti korkeatasoisten ryijyjen aiheina on elämänpuu- ja ihmiskuvioita. Niiden nukkina on erikoista kiiltovillalankaa, jossa hallitsevat sinisen ja ruskean eri sävyt. Näillä sommittelultaan eheillä ryijyillä on todettu olleen yhteinen esikuva paikallisessa säätyläisryijyssä.
- Kokemäenjoen laaksoon jäi elämään barokin tulppaaniaihe.
- Satakunnan puolella sen väritys muuttuu rokokoomaiseksi, vaaleaksi, mutta Hämeessä säilyy barokin tummuus.
- Längelmäen tienoon ryijyn tuntomerkki on kannuksenpyörä - sydänaihe.
Suomalaisen kansanomaisen ryijyn kauneus ja voima piilee sen väreissä, jotka saatiin luonnosta. Nämä värit eivät ole vuosisatojenkaan kuluessa menettäneet kauneuttaan.
Puoliryijy
Varsinaisen koristeryijyalueen ulkopuolella, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla tavataan erikoinen ryijytyyppi, ns. Peräpohjolan puoliryijy l. nukkaraanu. Siinä on nukkaa ainoastaan kuvioitten kohdalla. Kuviot ovat geometrisia, suoria tai vinoneliöitä, joiden lomasta näkyy valkoinen tai musta kuderipsipohja. Puoliryijyjä on kudottu myös Etelä- Suomessa, mutta kuvioinniltaan ja väritykseltään Peräpohjolan puoliryijyt muodostavat Suomessa oman ryhmänsä.
1800-luvulla talonpoikainen ryijykudonta rappeutuu
Kun 1800-luvulla ryijylankoihin alettiin käyttää aniliinivärejä, jotka haalistuvat nopeasti ja kun kuviot alkoivat saada vaikutteita biedermeierin kukka-aiheista, jotka käsityömallikirjojen välityksellä leviävät nopeasti alueelle, jossa ryijyjä ei ole perinteisesti kudottu, voidaan katsoa ryijykudontamme rappeutuneen.
Teksti Tekstiiliopettaja Raija Knuutila
Kuvat, kuvatekstit ja ryijyt Turun maakuntamuseo TMM