« Käsitöiden suunnittelu: ideoita, esimerkkejä ja menetelmiä


Farkkujen uusi elämä

Tämän oppimateriaalin on tarkoitus tukea käsitöiden suunnittelua tuotesuunnittelun ja kierrätyksen näkökulmista lähtien. Esimerkkitehtävässä on käytetty vanhoja farkkuja suunnittelun lähtökohtana, mutta yhtä hyvin materiaalina voisi olla muutakin. Usein kierrätysmateriaalia käytettäessä kannattaakin ottaa materiaali mukaan jo työn suunnittelussa ja edetä sen ehdoilla.

Alla olevien linkkien taakse on koottu tehtäviä, jotka voivat auttaa oppilaita oman työnsä suunnittelussa. Esimerkkitehtäviä voi käyttää joko yksittäin tai peräkkäin suunnittelun edetessä.

Tehtäviä voi käyttää myös esimerkkeinä kierrätysmateriaalin pohjalta tapahtuvasta suunnittelusta, vaikka opetustilanteessa olisikin toisentyyppinen materiaali kyseessä kuin vanhat farkut.


Aivoriihestä uusia ideoita ja näkökulmia

  • Mitä kaikkea vanhoista farkuista voisi tehdä?
  • Mitä sinä haluaisit tehdä?

Ideoita löytyy myös esimerkiksi käsityölehdistä ja Punomosta.


Kysymyslista

Näiden kysymysten kautta voit miettiä tuotteen käyttäjää, käyttötilannetta ja niiden aiheuttamia vaatimuksia tuotteelle.

Pohdi seuraavia kysymyksiä:

  • Kenen käyttöön tuote tulee?
  • Millainen ihminen hän on?
  • Mistä hän pitää?
  • Kuinka käyttäjän tyyli näkyy uudessa tuotteessa?
  • Mihin tarkoitukseen tuote tulee?
  • Millaisessa ympäristössä sitä käytetään?
  • Minkä muitten tuotteiden kanssa tätä kyseistä tuotetta käytetään?
  • Miten kierrätysmateriaali vaikuttaa uuteen tuotteeseen?
  • Näkyykö materiaalin aiempi käyttö uudessa tuotteessa? Miten?

Tuotteen analyysi materiaalin pohjalta

Tässä vaiheessa olisi hyvä olla tiedossa, minkä tuotteen aikoo tehdä. - Onko se hattu, laukku, hame vai jotain muuta?

Tutki omaa materiaaliasi ja pohdi alla olevia kysymyksiä:

Mitä ominaisuuksia materiaalilla on?

  • Miltä se tuntuu? Onko se kovaa vai pehmeää?
  • Kestääkä se kulutusta?
  • Purkautuuko materiaali helposti?
  • Voiko näitä ominaisuuksia käyttää hyväksi uudessa tuotteessa?
  • Miten?

Mitä yksityiskohtia materiaalista löytyy?

  • Vetoketjut, napit, taskut, vyölenkit...
  • Voiko näitä käyttää hyväksi uudessa tuotteessa?
  • Miten?

Millaisista kappaleista oma tuotteesi koostuu?

  • Tarvitsetko millaisia kaavoja?
  • Voitko käyttää valmiita rakenteita hyväksesi (sivusaumat, lahkeet...)

Tarvitsetko lisäksi vielä muita materiaaleja?

  • Kiinnitykseen
  • Vuorikankaaksi
  • Tukemiseen
  • Koristeeksi


Maria Kakkonen, Miia Lipponen, Tiina Moilanen, Heidi Toska ja Sanna Ylitalo
Joensuun Yliopisto, Savonlinnan OKL, 1 / 2008

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!