Pitsit ryhmitellään käsintehtyihin pitseihin ja konepitseihin. Käsintehdyt pitsit ryhmitellään aito- eli taidepitseihin ja muihin käsintehtyihin pitseihin. Aitopitsit ovat nyplättyjä tai ommeltuja tai molemmilla tekotavoilla tehtyjä taiteellisia luomuksia.

Pitsi on ommellen, nypläten, nypläten ja ommellen, punoen, palmikoiden, solmien, virkaten, neuloen tai koneellisesti tehty koristeellinen lankatyö.
Punoen tehdään esimerkiksi puikkonauhapitsi, joka on ruotsiksi pinnbandspets eli sprangning. Palmikoiden on palmikoitu ripsureuna ja solmien makrameepitsi, sukkula- eli frivoliteepitsi ja verkko- eli fileepitsi.

Lindholm, I. 1947. Pitsikirja. Aitopitsit ja verkkopitsit. Helsinki: Valistus. 


Pitsitekniikat »

  • Aurinkopitsi
  • Fransut
  • Frivolité eli sukkulapitsi
  • Haarukkapitsi
  • Konepitsi
  • Makramee
  • Neulottu pitsi
  • Nyplätty pitsi
  • Ommeltu pitsi
  • Verkkopitsi eli filét pitsi
  • Virkattu pitsi

Inspiraationa pitsi -kuvagalleria »

Tärkkäysohjeita pitsi- ym. töille »

nyplatty

Sivuston tekijät:
Tiina Hurskainen
Maria Kiviluoto
Pauliina Punnonen
Katja Vilhunen

Päivitetty
7/2013. T.K.
5/2016 P.S.


Pitsien historia

Pitsien ryhmittely

Pitsit ryhmitellään käsintehtyihin pitseihin ja konepitseihin. Käsintehdyt pitsit ryhmitellään aito- eli taidepitseihin ja muihin käsintehtyihin pitseihin. Aitopitsit ovat nyplättyjä tai ommeltuja tai molemmilla tekotavoilla tehtyjä taiteellisia luomuksia. Pitsi on ommellen, nypläten, nypläten ja ommellen, punoen, palmikoiden, solmien, virkaten, neuloen tai koneellisesti tehty koristeellinen lankatyö. Punoen tehdään esimerkiksi puikkonauhapitsi, joka on ruotsiksi pinnbandspets eli sprangning. Palmikoiden on palmikoitu ripsureuna ja solmien makrameepitsi, sukkula- eli frivoliteepitsi ja verkko- eli fileepitsi.

Pitsien käyttö

Pitsi on tekstiili, joka ei lämmitä eikä suojaa, vaan sen ainoa tehtävä liittyy esteettisyyteen. Aluksi aitopitseillä on somistettu kirkollisia tekstiilitöitä, kuten alttariliinoja sekä pappien ja prelaattien juhlapaitoja sekä messukasukoita. Tämän jälkeen pitseillä koristettiin hallitsijoiden ja ylimystön alusvaatteistoja. Näistä ne myös tulivat esille päänteistä, hihoista, kädenteistä tai ranteista, mutta myöhemmin myös polvien kohdista ja jopa sukanteristä. Pitsit koristivat kallisarvoisista kankaista tehtyjä pukuja sekä sotaherrojen saappaanvarsia ja panssaripaitoja. Nykyään pitsejä käytetään pääasiassa koristamaan vaatteita sekä sisustustekstiilejä.

Pitsin varhaisvaiheet

Euroopassa ensimmäisiä paikkoja jossa ommeltua pitsiä valmistettiin, oli Regusan luostari Sisiliassa. Idän ja lännen silloinen kaupanvaihdon keskus Venetsia aloitti kovan kilpailun Regusan ohella. Venetsia onnistuikin pääsemään etusijalle ommeltujen pitsien tuotannossa ja kokosi siten suunnattomia rikkauksia. Alankomaissa Flanderi tuli erikoisen kuuluisaksi pitsituotannon alalla, koska siellä kasvoivat parhaat pellavat ja niistä kehrätty lanka oli ohuempaa kuin missään muualla. Tekstiiliteollisuus oli siellä myös korkealla tasolla ja nyplätyt pitsinmallit olivat omaperäisiä ja tyylikkäitä.

Renessanssi

Renessanssin aikana pitsien käyttö ylhäissäätyisten kesken kasvoi mielettömyyteen asti. Renessanssiajalla Italiassa tulivat muotiin myllynkivikaulukset, joiden reunaan ommeltiin aitopitsejä. Jopa kantotuolit ja gondolit olivat aitopitsein koristeltuja. Tämä herätti arvostelua ja pitsejä koetettiin jopa kieltää liian kalliina ylellisyystuotteina useassa maassa. Kiellot eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, sillä eiväthän alamaiset raaskineet luopua kauniista pitseistään, kun pitsien käyttöä säätelemään pyrkineet hallitsijatkin edelleen jatkoivat pitseihin tuhlaamista.

Barokki

Barokkiajan alussa Venetsia onnistui voittamaan takaisin Alankomailta arvoaseman pitsintuotannon alalla. Venetsian pitsin tunnusomaisuus ilmenee sen kohotetuissa reunoissa, jotka ovat joko kauttaaltaan hieman kohotetut tai erityisesti esille saatavia kohtia kohotetaan kohokuvien tapaan. Barokin aikana Ranskaan kutsuttiin salaa eteviä Venetsialaisia pitsinompelijoita. Tarkoituksena oli kohottaa aitopitsien tuotantoa. Yritys onnistui ja Ranskan ei enää tarvinnut tuottaa pitsejään muualla. Italiassa maasta lähteneet työntekijät määrättiin palaamaan kotiin kuolemanrangaistuksen uhalla. Toimenpide tuli kuitenkin liian myöhään ja Ranskan pitsiteollisuus oli jo päässyt vauhtiin. Ranskan pitsit jäljittelivät alkuun Venetsian pitsejä, mutta vähitellen ne muuttuivat sommittelultaan kevyemmiksi. Barokinaikana pitsi oli ommeltu pitsi ja Italia ja Ranska sen tuottajamaita, joista muut maat ostivat ommellut pitsinsä. Ranskan pitseissä sillat asettuivat niin tiheään, että sitä kautta syntyi verkkoa muistuttava pohja. Pitsityyppi kehittyi myöhemmin rokokoo-ajalla hiuksenohueksi tyllipohjaiseksi pitsiksi.

Rokokoo

Rokokoo- ajan alkaessa 1700-luvulla muuttui taide ja puvut sekä pitsit sen mukana. Aitopitseissäkin aloitettiin kiinnittämään huomiota pitsin keveyteen. Niihin käytettiin nyt ohutta lankaa ja ilmavaa tekotapaa. Rokokoon aikana röyhelöt katosivat miesten housunlahkeista, mutta jäivät edelleen korostamaan päänteitä ja hihansuita. Ne eivät myöskään olleet enää kiinni alusvaatteissa, vaan irrallisina pitsikoristeina. Rokokoon jälkeen miesten puvut yksinkertaistuivat ja niissä käytettiin enää harvoin pitsejä. Naisten puvut kävivät puolestaan röyhelöisemmiksi. Pitsejä aloitettiin kiinnittämään suoraan alaspäin ja keskelle eteen, jolloin pääntie jota oli siihen asti korostettu, jäi pitsittömäksi. Pitsiset päähineet tulivat sitä vastoin muotiin.

Konepitsit haastajiksi

1800-luvulla tyllinkutomakoneen keksimisen jälkeen kehittyivät puoliaidot tyllipitsit. Näitä tyllipohjaisia aitopitsejä valmistettiin ompelemalla koneellisesti valmistetulle tyllille käsin kuvioita. Ranskan pitsiteollisuutta yritettiin elvyttää rauhan aikana, mutta konepitsit menivät huokean hintansa takia hyvin kaupaksi ja tuottivat siten suurta hallaa kotiteollisuustuotteille, jotka olivat siihen asti vallinneet markkinoita. Pian kuitenkin huomattiin, että aitopitsien oli mahdollista kilpailla koneellisesti valmistettujen pitsien rinnalla ja niiden tuotanto elpyi. Aitopitsien tuotannossa onkin ollut jatkuvasti nousu- ja laskukausia.

Pitsit Suomessa

Suomessa pitseillä on ensiksi koristeltu kirkollisia tekstiilejä, kuten messukasukoita, alttarivaatteita ja kirjapalliliinoja. Kirkkojamme ovat somistaneet posamenttipitsit ainakin jo 1600-luvulla. Koristelu on ollut köyhän niukkaa verrattuna muiden maiden tuonaikaiseen kirkkotekstiilien koristeluun. Metallilanka pitsit on todennäköisesti tuotettu ulkomailla, mutta pellavalangoista nyplätyt pitsit saattavat olla maassamme nyplättyjä. Raumalaiset ovat todennäköisesti saaneet nypläystaitonsa Tukholmasta, ellei se ole tullut suoraan Flanderista Amsterdamin kautta, jonne Raumalta oli suora kauppayhteys omien laivojen välittämänä. Raumalta nypläystekniikka levisi ensin rannikkopitäjiin ja vähitellen sisäosiin. Jokaiselle pitsimallille on ollut Raumalla oma nimensä, joka johdettiin joko nyplääjän nimestä tai pitsin kuvioinnista. Jokunen malli sai myös nimensä sen mukaan kenelle se nyplättiin. Tykkimyssyjen vielä ollessa muodissa pysyi pitsin kysyntä suhteellisen suurena, mutta 1800 luvun lopussa Raumankin korkealla tasolla ollut nypläys lamaantui maahan tuotujen koneellisesti valmistettujen pitsien markkinoilla. Samalla tavalla kuin muissa Euroopan maissa valppaat kulttuurihenkilöt ovat tavan takaa pelastaneet aitopitsien rappeutumisen. Suomessakin ilmaantui henkilöitä, jotka elvyttivät pitsien kysynnän ja turvasivat siten nyplääjien ansiot ja korkean työn tason joksikin aikaa eteenpäin.

Kirjallisuutta
Lindholm, I. 1947. Pitsikirja. Aitopitsit ja verkkopitsit. Helsinki: Valistus.
Saramäki, R. 2010. Pitsikirja. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.


 


© KÄYTTÖEHDOT: Ammattikäyttöön tarvitset lisenssin »

Tue toimintaamme käsityön hyväksi, tee lahjoitus!