Synteettisten ja luonnonväriaineiden sekä värjäysprosessin tarkastelu ekologisesta näkökulmasta
Tekijä Linda Kilpeläinen, 2022. JYU opettajankoulutus.
Johdanto
Tekstiilit ovat suuressa roolissa jokapäiväisessä elämässämme ja lähiympäristössämme.
Tekstiilien tuotanto ja kulutus koskettavat jokaista ihmistä ja jokaisen ihmisen tulisi kantaa
vastuuta kuluttajana tekstiilejä hankkiessaan aina kun se on mahdollista (Räisänen &
Laamanen 2014, 50).
Tehdessäni itse vaate-, kangas- tai lankahankintoja huomioni kiinnittyy usein tekstiilin
kuitusisältöihin. Tälläinen kuitujen vertaaminen ympäristöystävällisyyden näkökulmasta on
kuitenkin ongelmallista, sillä itse kuidun lisäksi tuotteen ympäristöystävällisyyteen
vaikuttavat niin kuidun ominaisuudet, käyttötarkoitus kuin valmistettu tuote (Räisänen &
Laamanen 2014, 50).
Tämän lisäksi kuluttajana on hyvä olla tietoinen tuotteen elinkaaren pituudesta ja sen
vaiheiden vaikutuksista ympäristöön. Tuotteen elinkaaren mahtuu raaka-aineen ja kuidun
tuotanto, lankojen ja kankaiden valmistus, valmiin tuotteen ompelu, värjäys, painatus,
viimeistely, logistiikka, myynti sekä ostetun tuotteen käyttö, hoito sekä lopulta tuotteen
poistaminen käytöstä (Niinimäki 2013, 13; Yli-Heikkilä 2020, 12 mukaan).
Tässä vaatteen elinkaaressa yksi ympäristöä rasittavimmista tuotantovaiheista on kuitujen
valkaisu ja värjäys (Easton 2009, 140; Räisänen & Laamanen 2014, 50 mukaan). Itse
kuluttajana en ollut tietoinen tekstiilin värjäyksen ympäristöhaitoista enkä ole aiemmin edes
tullut ajatelleeksi värjäämistä sen tarkemmin. Toki vaatteen värillä on ollut suuri merkitys
hankintoja tehdessäni, mutta kyseessä on ollut esteettinen, ei ekologinen valinta. En
kuitenkaan ole näiden ajatusten kanssa yksin, vaan esimerkiksi Yli-Heikkilän (2020) Pro
gradu -tutkielma osoitti, että kuluttajat pitävät värejä itsestäänselvinä ja niiden alkuperän
miettiminen on kuluttajille uudenlainen tapa tarkastella tuotteita.
Edellä mainitun voisi ajatella johtuvan ainakin osittain siitä, että lakisääteisesti velvoittavia
merkintöjä tekstiileille ovat vain sen kuitusisältö, hoito–ohjeet sekä tuotteeen valmistaja,
valmistuttaja tai maahantuoja (Räisänen & Laamanen 2014, 53). Kuluttajan onkin
ostotilanteessa vaikeaa arvioida, kuinka ympäristöystävällinen tekstiili oikeasti on (Räisänen
& Laamanen 2014, 53).
Kuitujen ja vaatteiden värjäys on itselleni tuntematon osa vaateteollisuutta, vaikka olenkin
kokenut olevani melko tietoinen vaateteollisuuden ja pikamuodin ympäristövaikutuksista.
Tämän vuoksi tahdoinkin lähteä tutkimaan tässä esseessä lähdekirjallisuuden avulla
tekstiilien käsittelyn ja tarkemmin värjäyksen tekniikoita sekä niiden hyviä ja huonoja puolia
niin käytön kuin ympäristöystävällisyyden näkökulmasta.
Värjäyksen historiaa
Ihminen on aina viehättynyt väreistä ja halunnut ilmaista itseään värien avulla. Ensimmäiset
ihmisen käyttämät väriaineet olivat peräisin maasta ja metalleista.Värjäystaito on kehittynyt
joka puolella maailmaa samoihin aikoihin, ja vanhimmat värjätyt tekstiilijäänteet on löydetty
ajalta 6000-44000 eKr. (Räisänen 2014.)
Alussa väriaineet olivat kalliita, ja niitä onkin käytetty varhaisimmissa tekstiileissä
säästeliäästi. Joko osa loimista tai kuteista värjäämällä saatiin aikaiseksi monia erilaisia
kangaskuvioita kuten raitoja tai ruutuja. Tekstiilejä koristeltiin myös kirjonnan avulla.
(Räisänen 2014).
Synteettiset väriaineet tulivat käyttöön 1800-luvun puolivälissä, jota ennen tekstiilit oltiin
värjätty ainoalla väriaineiden lähteellä, luonnonväriaineilla (Arora ym. 2017, 36;Yli-Heikkilä
2020, 15 mukaan). Ensimmäinen synteettinen väriaine syntyi vahingossa vuonna 1856, kun
englantilainen kemisti William Henry Perkin yritti syntetisoida kiniiniä kivihiilitervasta
lääkkeeksi malariaan. Se ei onnistunut, mutta sattuman kautta prosessissa syntyi sinipunainen
väriliuos, jota myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan mauveniiniksi. (Räisänen 2014.)
Synteettiset väriaineet syrjäyttivät luonnonväriaineet melko nopeasti, sillä niissä oli parempi
värinkesto sekä värien toistettavuus, minkä vuoksi ne soveltuivat paremmin kaupalliseen
tekstiilintuotantoon. Niiden käyttö nopeutti tuotantoprosesseja niin värjäyksen kuin
painannan osalta (Khair ym. 2017). 1900-luvun alkupuolella tekstiilikuitumarkkinoille
ilmestyneet tekokuidut, kuten viskoosi, ja polyamidi nopeuttivat yhä synteettisten
väriaineiden käyttöönottoa, sillä nämä tekokuidut eivät värjääntyneitä luonnonväriaineilla
(Räisänen 2014). Jo 1910-luvulle siirryttäessä suurin osa myytävistä tekstiileistä
Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa olivat synteettisesti värjättyjä (Kadalph 2008, 14;
Yli-Heikkilä 2020, 15 mukaan) ja nykyisin miltei kaikki kaupallisista tekstiileistä ovat
synteettisesti värjättyjä (Yli-Heikkilä 2020, 15).
Kasvivärjäys on kuitenkin noussut pinnalle synteettisten väriaineiden vallan oton jälkeenkin
taidekäsitöiden muodossa sekä sotien aikana (Hintsanen 2021). Luonnonväriaineilla
paikattiin niukkoina aikoina väriainepulaa ja se oli säästeliäs valinta (Suomen käsityön museo
2020). Todellinen luonnonvärjäysbuumi on alkanut vuosituhannen vaihteessa, kun internet ja
ympäristötekijät nousivat esiin, ja voidaankin sanoa, että luonnonvärjäys on levinnyt
laajemmalle kuin koskaan, eikä innostus näytä loppuvan (Suomen käsityön museo 2020).
Väriaineita kaupataan nykyään vuosittain 28 miljardin euron arvosta ja summan odotetaan
kasvavan 5 prosenttia vuoteen 2027 mennessä. Laajentunut kysyntä hyödykemarkkinoilla
tarkoittaa sitä, että myös tuotannon on kasvettava. Ilmasto ja kestävyystavoitteet ovat
nostaneet väriaineet keskustelunaiheeksi, ja niiden tuotantotavat ja ominaisuudet
kriittisempään tarkasteluun. Tavoitteina voidaan pitää kiertotaloutta, kestävyyttä, puhtautta ja
vaarattomuutta niin ihmisille kuin ympäristölle. (Räisänen 2021.)
Synteettiset ja luonnonväriaineet
Synteettiset väriaineet
Synteettiset väriaineet ovat uusiutumattomia ja ne voidaan valmistaa esimerkiksi
kivihiilitervasta tai öljystä (Kadalph 2008, 15; Yli-Heikkilä 2020,15 mukaan). Synteettisten
väriaineiden tilalle ollaan yritetty kehittää uusia värjäysmahdollisuuksia niiden
uusiutumattomuuden, myrkyllisyyden sekä ympäristöhaittojen vuoksi.
Synteettisillä väriaineilla on kuitenkin paljon vahvuuksia, kuten niiden helppo tuotanto,
yksinkertainen värjäysprosessi, sävyjen helppo toistettavuus, laaja värikartta ja kirkkaat värit
sekä matalammat kokonaiskustannukset (Drivas, Blackburn & Rayner, 2011, 7; Yli-Heikkilä
2020, 15 mukaan). Synteettisten väriaineiden kiinnittyvyys kuituun on jopa yli 90% (Vuurran
2020).
Luonnonväriaineet
Luonnonväriaineet ovat muodostuneet osana luonnon kehityskulkua, ja ne on ovat lähtöisin
kasveista, sienistä, eläimistä, mikrobeista tai maaperästä (Kadolph 2013, 14; Räisänen ym.,
2015, 14 mukaan). Valtaosa luonnonväriaineista on peräisin kasveista: sen varsista, lehdistä,
kukista, juurista, kuorista, hedelmistä sekä kävyistä (Khair ym. 2017, 1). Värjäyksessä
voidaan hyödyntää myös sieniä ja bakteereja.
Luonnonväriaineiden heikkouksia synteettisiin väriaineisiin verrattuna ovat sen
värjäyskertojen heikko värintoisto, sillä väriaineen määrää värjäysliuoksessa ei voida
kontrolloida. Värisävyt eivät myöskään ole yhtä kirkkaita kuin synteettisten väriaineiden
avulla saavutettu lopputulos, sillä väriaineet ovat luonnonväriaineissa seoksina. (Räisänen
ym. 2015, 276-277). Tämä ei välttämättä ole kuitenkaan kielteinen ominaisuus, sillä
luonnoväriaineiden värisävyjä ollaan luonnehdittu harmonisiksi, pehmeiksi ja rauhoittaviksi
(Arora ym. 2017, 30; Yli-Heikkilä 2020, 17 mukaan). Luonnonväriaineiden laajempaa
käyttöä rajoittavat väristandardien puuttumisen lisäksi myös värin heikko kiinnittyminen
etenkin synteettisiin kuituihin (Karaboyacı & Uğur 2014, 821, Yli-Heikkilä 2020, 17
mukaan) sekä luonnonväriaineisiin vaaditun ammattitaidon kalleus (Arora ym. 2017,
Yli-Heikkilä 2020, 17 mukaan) sekä lopullisen tuotteen synteettisiä verrokkeja heikompi
pesun- ja valonkesto (Richards 2015, 494; Yli-Heikkilä 2020, 22 mukaan).
Luonnonväriaineiden etuja ovat sen biohajoavuus sekä monien aineiden myrkyttömyys, sekä
luonnollistaan niistä löytyvät uv- ja antibakteeriset ominaisuudet. Monet luonnonväriaineet
ovat peräisin myös uusiutuvista lähteistä (Arora ym. 2017, 36–37; Yli-Heikkilä 2020, 17
mukaan). Luonnonväriaineet soveltuvat niin luonnonkuiduille kuin tekokuiduille sekä nahalle
ja niitä voidaan käyttää niin värjäyksessä kuin painannassa (Räisänen 2021). Pienemmässä
mittakaavassa luonnonvärien käytön avulla ihminen voi myös saavuttaa syvemmän yhteyden
paikalliseen luontoon, vaikka värjäystekniikan hyödyntäminen teollisessa tarkoituksessa
onkin vielä haastavaa (Vuurran 2020).
Bioväriaineet
Bioväriaineet ovat luonnonväriaineita laajempi käsite, joka sisältää luonnonväriaineet, mutta
myös laboratoriossa luonnollisten organismien tuottamat väriaineet. Bioväriaineita on
saatavilla kaupallisesti vielä melko rajallisesti, mutta tutkimus bioväriaineiden ympärillä käy
kuumana. Esimerkiksi bakteerien hyödyntämistä teollisessa värjäyksessä tutkitaan ja
joissakin määrin mikrobit tuottavat jo nyt bioväriaineita, joita voidaan kasvattaa
kustannustehokkaasti ja pienellä hiilijalanjäljellä. (Räisänen 2021.)
Kasviperäiset luonnonväriaineet voidaan jakaa kolmeen kategoriaan; vartavasten viljeltyihin
kasveihin, maa-ja metsätalouden jätteisiin ja sivutuotteisiin sekä ruoka- ja juomateollisuuden
jätteisiin. (Shahid & Mohammad, 2013, 315; Yli-Heikkilä 2020 s. 20). Luonnonväriaineiden
teolliseen mittakaavaan saaminen vaatii suurta määrää raaka-aineita, joita yritetään saada
hyödyntämällä erilaisia sivuvirtoja esim. maa- ja metsätaloudesta.
Esimerkiksi Bernoulli (2017, 55) pohtii pro gradu -tutkielmassaan rakkolevän hyödyntämistä
värjäyksessä niin, että samasta rakkoleväerästä voitaisiin erotella aineet, kuten karoteenit ja
aminohapot lääkkeitä, ravintolisiä ja elintarvikkeita varten ja sen jälkeen hyödyntää massaa
värjäykseen ja pigmenttien valmistamiseen. Tämän jälkeenkin massaa voitaisiin käyttää
biopolttoaineen raaka-aineena ja jäljelle jäävä levämassa vielä komposiittilevyjen
valmistamiseen. Ketjua ei ole tutkittu, mutta se voisi periaatteessa olla mahdollinen ja toimisi
silloin monivaiheisena ympäristöystävällisenä valmistusprosessina, joka hyödyntäisi monia
teollisuuden haaroja.
Värikasveja voidaan myös viljellä ja sillä voi olla luonnon monimuotoisuutta lisäävä vaikutus
(Räisänen 2021), mutta tämä vaatii paljon kylvömaata, minkä vuoksi bioväriaineiden,
esimerkiksi bakteerien hyödyntäminen voisi olla mielekkäämpää.
Värjäyksen ja käsittelyjen vaikutukset terveyteen ja ympäristöön
Terveysvaikutukset
Väriaineilla on vaikutuksia niin terveyteen kuin ympäristöön (Hituri 2014, 18). Kuluttajille
väriaineiden akuutit toksisuuden riskit ovat alhaiset, mutta väriaineet voivat aiheuttaa
ärsytysreaktiota. Väriaineiden kanssa työskentelevien henkilöiden kohdalla toksisuuteen
liittyvät riskit ovat suurempia ja merkittävämpiä. (Räisänen ym. 2015, 246.) EU:n
lainsäädäntö on tiukka terveyteen vaikuttavien kemikaalien ja värien käytöstä tekstiileissä ja
esimerkiksi terveydelle haitalliset atsovärit ovat kiellettyjä niiden syöpäriskin vuoksi.
Atsovärejä voi löytyä kuitenkin EU:n ulkopuolella valmistetuista tekstiileistä (Allergia-, Ihoja Astmaliitto ry 2019).
Ympäristövaikutukset
Valmis tekstiilit läpikäy usein monia käsittelyjä: pesun, valkaisun, värjäyksen sekä
viimeistyskäsittelyt. Värjäys, painatus, pinnoitus ja muut viimeistykset ovatkin
tekstiilituotannon ympäristöä kuormittavin osuus. Niissä kuluu energiaa, vettä ja kemikaaleja
sekä muodostuu vaikeasti saastunutta jätevettä (Vuurran 2020).
Arvion mukaan jopa 85% tekstiilituotannon vedenkulutuksesta käytetään värjäykseen ja
viimeistelyyn (Kadolph 2010, 521; Hituri 2012, 15 mukaan). Värjäys- ja
viimeistelykäsittelyissä käytetty vesimäärä kuitukiloa kohti on 50-500 litraa ja
kemikaalimäärä 0,5-0,9 kilogrammaa. (Fletcher 2009, 40,49; Hituri 2012, 15 mukaan). Mitä
tummempia värejä halutaan saavuttaa värjäyksessä, sitä enemmän väriainetta tarvitaan ja sitä
enemmän reagoimatonta väriainetta päätyy jätevesiin. Pahimmillaan nämä väriaineet
päätyvät ympäristöön, jos jäteveden puhdistaminen on puutteellista tai sitä ei ole lainkaan.
(Räisänen 2021.) Arviolta jopa 60-70% värjäyksessä käytetyistä kemikaaleista ja väreistä
joutuu jätteeksi. (Paakkunainen 1995, 33. Hituri 2014 s.16)
Käsittelyjen ympäristövaikutukset eivät kuitenkaan ole täysin yksiselitteisiä. Esimerkiksi
valkaisun avulla varmistetaan tuotteen tasainen ja pysyvä värjäystulos, jonka avulla voidaan
välttyä ympäristöä rasittavilta uudelleenvärjäksiltä. Valkaisun ansiosta vaatteen väri ei
myöskään haalistu niin nopeasti. Uutena valkaisutekniikkana otsonointi vähentää
kemikaalien käyttöä eikä prosessiin välttämättä tarvita ollenkaan vettä. Viimeistyskäsittelyjen
avulla taas pyritään parantamaan tekstiilin ominaisuuksia, lisäämään käyttöikää ja
vähentämään huollon tarvetta sekä tuomaan tekstiiliin tietty tuntu ja ulkonäkö. (Vuurran
2020.)
Synteettisten ja luonnonväriaineiden ympäristöystävällisyys
Värjäysprosessin ympäristöystävällisyyttä lisäävät värin hyvä kiinnittyvyys ja myrkyttömien
ja mahdollisimman vähän haittaa aiheuttavien väri- ja apuaineiden käyttö (Vuurran 2020).
Ympäristöystävällisyyttä voidaan lisätä myös valitsemalla jokaiselle kuidulle ja
käyttötarkoitukselle parhaiten sopiva väriaine (Räisänen 2014).
Synteettiset väriaineiden kiinnittyvyysprosentti on jopa yli 90% ja niiden värikylpyjä voidaan
kierrättää. Kun värjäyksen jälkeen tekstiili pestään, irrottautuvat kiinnittymättömät väri- ja
apuaineet veteen. Tavoitteena on mahdollisimman pienen värimäärän jääminen jäteveteen,
minkä vuoksi kiinnittymisprosentti on merkittävässä roolissa tarkastellessa
ympäristöystävällisyyttä. (Vuurran 2020.)
Luonnonväriaineet eivät yksiselitteisesti ole synteettisiä väriaineita ympäristöystävällisempiä
vaikka ne itsessään ovatkin luonnollisia ja biohajoavia, sillä niiden kiinnittymiseen sekä
värisävyjen monipuolistamiseen tarvitaan usein puretusaineita, jotka ovat usein
metallisuoloja (Shahid & Mohammad 2013, 312 Yli-Heikkilä 2020, 21), joista esimerkiksi
tina, kromi ja kupari luokitellaan haitallisiksi raskasmetalliyhdisteiksi (Richards 2015, 494
Yli-Heikkilä 2020, 21). Koska vain osa puretteesta kiinnittyy kuituun, jää osa näistä
metallisuoloista väriliemeen ja päätyy lopulta jätevesiin (Nicolai & Nechwatal 1994;
Räisäsen ym. 2015, 230 mukaan). Monet luonnon yhdisteet voivat kuitenkin myös toimia
puretteena eli niillä on kyky sitoutua niin väriaineeseen kuin kuituun (Räisänen ym. 2015,
137). Juuri raskasmetalli-ionien tilalle onkin tärkeää kehittää ja käyttää uusia puretteita, jotta
luonnonvärjäyksestä voidaan tehdä yhä ekologisempaa (Shahid & Mohammad 2013, 312
Yli-Heikkilä 2020, 21 mukaan)
Puretusaineita tarvitaan luonnonvärjäyksessä niiden väripigmenttien vesiliukoisuuden vuoksi.
Jos puretusta eli kuidun valmistelua ei tehdä, näyttää tekstiili värjäytyneelle vesiliuoksessa
ollessaan, mutta kun se huuhdellaan, irtoaa kaikki väri tekstiilistä, sillä väri ei ole kiinnittynyt
itse kuituun. Puretusaineen, usein alunan tai viinikiven avulla väriaine saadaan kiinnittymään
kuituun kemiallisella sidoksella. Puretus voidaan tehdä esipuretuksena tai
samanaikaispuretuksena. Esipuretusta hyödyntämällä voidaan valmistaa kerralla isompi
määrä esimerkiksi lankoja, joita voidaan värjätä sitten myöhemmin pienemmissä erissä.
(Taitoliitto 2021.)
Luonnonväriaineiden etuna on niiden uusiutuvuus, kasvipohjaisuus sekä biohajoavaisuus
(Arora ym. 2017, 30; Yli-Heikkilä 2020, 20 mukaan). Jotta luonnonväriaineiden käyttö olisi
kestävän kehityksen mukaista, on sen tuotannossa ja hankinnassa kiinnitettävä huomiota
kestävän kehityksen periaatteisiin ja alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin (Grover & Patni,
2011, s. 407–408; Yli-Heikkilä 2020, 20). Luonnoväriaineiden avulla voidaan lisätä luonnon
monimuotoisuutta, sekä hyödyntää esimerkiksi haitallisten vieraslajien niittojätettä. Vaarana
on kuitenkin luonnonvaraisten kasvien liiallinen käyttö, jos tuotannossa ei tarkastella
kestävyyskysymyksiä (Yli-Heikkilä 2020, 21).
Myös luonnonväreillä värjääminen kuluttaa vettä ja energiaa valmistamis- ja
huuhtomisvaiheessa sekä mahdollisessa esipesussa. Energiaa tarvitaan väriliemen
kuumentamiseen (Räisänen ym. 2015, 235– 236).
Muita tapoja ympäristövaikutusten vähentämiseen tuotannossa
Hituri (2014) tutki opinnäytetyössään Suomessa vaatteita myyvien yritysten tietoisuutta
tuotteidensa käsittelyprosesseista sekä siinä ilmenevistä epäkohdista. Yritykset kertoivat
kiinnittävänsä vaatteiden käsittelyssä huomiota vedenkäyttöön sekä jätevesien käsittelyyn.
Esimerkiksi vedenkäytön kulutusta pyrittiin minimoimaan värjäämällä alkuviikosta vaaleita
sävyjä ja loppuviikosta mustaa, jotta turhaa koneiden pesua voitiin välttää. Tämän lisäksi
tehtailla mainittiin käytettävän vain vesiliukoisia väriaineita, jotka ovat ympäristölle
myrkyttömiä. Jätevesiä esikäsiteltiin, käsiteltiin jätevedenkäsittelylaitoksella ja seurattiin
säännöllisesti sekä raportoitiin viranomaisille. (Hituri 2014, 30)
Vesiin joutuvilta päästöiltä voidaan välttyä käyttämällä esimerkiksi lämpöpainantaa, jossa
väri siirretään kuivaan kankaaseen lämmön avulla (Paakkunainen 1995, 33: Hituri 2014, 16 )
Uusinta kehityssuuntaa värjäyksessä edustaa superkriittisen hiilidioksidin hyödyntäminen
värjäyksessä, jossa vesi liuottimena korvataan kokonaan hiilidioksidilla. Superkriittisen
hiilidioksidin kierrätysprosentti on lähes 100% ja värjäyksen jälkeisiä huuhteluja ei tarvita.
Rajoitteita tekniikan käyttöön tuo kuitenkin kalliit laitteet, sekä se, että tekniikka soveltuu
vain tietyille kuiduille ja väriaineille (Banchero, 2013; Räisänen & Laamanen 2014, 53
mukaan).
Värjäyksen ympäristövaikutuksia voidaan vähentää myös vähentämällä prosessin energian
kulutusta sekä haitallisten kemikaalien käyttöä. Mahdollisuuksia tähän tarjoavat uudet
prosessointi tekniikat, jotka hyödyntävät matalia lämpötiloja tai kierrättävät vesiliuoksia
(Vuurran 2020). Energiaa voidaan säästää esimerkiksi hyödyntämällä poistuvaa jätevettä
seuraavan vaiheen veden esilämmityksessä sekä väriaineiden valinnalla, sillä nykyään tarjolla
on väriaineita, jotka voivat reagoida alhaisemmissa lämpötiloissa. Monet aikaisemmat
väriaineet tarvitsivat 60 tai jopa 85℃ lämpötilan, kun uudemmat väriaineet pystyvät
reagoimaan alhaisimmillaan 25 asteen lämpötilassa. (Räisänen 2021).
Hyvä jätteiden ja jätevesien käsittely varmistavat sen, etteivät kemikaalit pääse jätevesien
mukana vesistöihin. (Vuurran 2020). Jätevesien ja kemikaalien näkökulmasta onkin hyvä
suosia maita, joissa on tarkemmat ympäristösäädökset (Charpail 2017).
Myös turhien prosessien poisto vähentää ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi hyödyntämällä
luonnonkuidun omaa väriä, voidaan värjäyksestä luopua kokonaan. (Vuurran 2002.)
Esimerkiksi lampaanvillaa on luonnostaan saatavilla luonnonvalkoisena, ruskeana, harmaana
ja mustana (Hituri 2014, 16).
Ohjeita kuluttajalle
Räisänen (2021) esittelee viisi askelmerkkiä kohti kestävämpää värjäystä. Ne ovat värisävyn
valinta, väriaineen valinta, väriaineen turvallisuus, käyttöikä sekä hoito-ominaisuudet ja
kuluttajainformaatio tekstiileissä.
Kuluttajalle näistä viidestä askelmerkistä kaksi, värisävyn valinta ja käyttöikä ovat mielestäni
helposti toteutettavissa. Esimerkiksi värjäysprosessissa huuhteluun tarvitaan paljon vettä ja
värisävystä ja väriaineesta riippuen huuhtelukertoja voidaan tarvita kahdesta viiteen kertaa.
Tummat värit tarvitsevat enemmän huuhtelukertoja. (Räisänen 2021.) Kuluttajan
kannattaakin suosia vaaleita ja neutraaleja tekstiilejä tummien tekstiilien sijaan, sekä suosia
muotivärien sijasta klassisia värejä varmistaakseen tuotteelle pidemmän käyttöiän.
Kuluttajan voi olla haastavaa saada selville, mitä väriainetta värjäyksessä ollaan käytetty,
reagoivatko ne matalassa lämpötilassa tai kuinka turvallisia ne ovat ihmisille ja ympäristölle.
Jos tuote on valmistettu ja käsitelty EU:ssa, voi kuluttaja olla melko varma, ettei siinä olla
käytetty ympäristölle haitallisia kemikaaleja, sillä EU:lla on tarkat kemikaalisäädökset. Myös
Yhdysvalloissa tuotetut tekstiilit ovat usein turvallisia. Kemikaalijäämistä ei itsessään ole
kuluttajalle vaaraa, mutta pesuvesien mukana ne kulkeutuvat vesistöihin, mikä on
ympäristölle haitallista. (Vuurran 2020.)
Värjäyksen ympäristöystävällisyyttä miettiessä myös kuituvalinnalla voi olla merkitystä.
Esimerkiksi Tencel eli lyocell ei vaadi valkaisua ja se värjäytyy helposti ja peseytyy
alhaisissa lämpötiloissa. Sen lisäksi sen valmistusprosessi on suljetussa kierrossa, jossa
99,5% kemikaaleista kierrätetään takaisin käyttäen niitä uudelleen ja uudelleen. Itse
valmistusprosessi käyttää myös vähemmän vettä ja energiaa kuin muut muuntokuidut ja
syntynyt jätevesi on vaaratonta. Se onkin ensimmäinen tekokuitu, joka on saanut EU:n
ympäristömerkin. (Vuurran 2020.)
Pohdintaa
Kun aloin kirjoittamaan tätä esseetä, en ollut tietoinen värjäämisen ympäristövaikutuksista.
Vanha sanonta tieto lisää tuskaa on jälleen pikkaansapitävä ja haastaa pohtimaan yhä
syvemmin omia kulutusvalintoja. Ei ole kuitenkaan helppoa tehdä ympäristöystävällisiä
valintoja, kun tekstiilejä ja vaatteita ostaessa värjäyksestä ei saa yhtä helposti tietoa kuin
esimerkiksi kuitulaaduista. Yli-Heikkilän (2020, 74) Pro gradu -tutkielmassa kuluttajat
mainitsivat, että värien hoito-ominaisuuksiin ja kuluttajainformaatioon tulisi kiinnittää
enemmän huomiota, jotta kuluttaja voisi tehdä yhä kestävämpiä valintoja. Kuluttajat toivoivat
enemmän tietoa luonnonväreillä värjättyjen tuotteiden hoitoon, etenkin jos ne lisääntyisivät
teollisessa värjäyksessä, sillä luonnonväreillä värjättyjen tekstiilien hoitaminen poikkeaa
jonkin verran synteettisten tekstiilien hoitamisesta, esimerkiksi pesuaineen pH-arvossa, jonka
tulisi olla neutraali tai jopa hieman hapan. Se, mihin kuitenkin voisin jo nyt kuluttaja
vaikuttaa, olisi vaaleampien sävyjen suosiminen. Valitettavasti suosikkivärini vaatteissa on
musta, joten muutos ei tule olemaan helppo.
Kuluttajien mielestä luonnonvärit lisäsivät myös tuotteen ainutlaatuisuutta ja voisi
mahdollisesti jopa lisätä kuluttajan sitoutumista vaatteisiin (Yli-Heikkilä 2020, 73). Innostuin
myös itse luonnonvärjäyksestä tietoa etsiessäni ja huomasin internetistä löytyvän paljon tietoa
kotioloissa toteutettavaan värjäykseen. Haluan ehdottomasti tutustua ja kokeilla tätä
värjäystekniikkaa ja mahdollisesti hyödyntää sitä tulevaisuudessa myös koulussa opettajana,
sillä mikä olisikaan parempi tapa integroida käsitöitä ja ympäristöoppia. Vaikka tällä hetkellä
luonnonvärjäys ei välttämättä sovellu vielä teolliseen tuotantoon, vaan juuri paremmin
pienimuotoiseen harrastamiseen, toivon tulevaisuudessa näkeväni myös kauppojen hyllyillä
luonnonväriaineilla ja biöväreillä värjättyjä kankaita ja lankoja.
Se, millaisia väriaineita tullaan tulevaisuudessa käyttämään, riippuu kuitenkin paljon
kuluttajien asenteista ja vaatimuksista. Suomen käsityön museon (2020) Vihreää väriänäyttely nostaakin pinnalle kysymyksen: Olemmeko valmiita maksamaan enemmän
kotimaisuudesta ja voimmeko muuttaa ajatteluamme väreistä luonnonvärien ominaisuuksien
suuntaan; värin ainutlaatuisuuteen ja ajan myötä eläviin sävyihin? Itselläni on ainakin vielä
tehtävää tähän pisteeseen pääsemiseksi.
Lähteet
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry. 2019. Väriaineet.
https://www.allergia.fi/allergia/kemikaalit-ja-ymparisto/tekstiilit/variaineet/#a5b872c2
viitattu 13.3.2022
Bernoulli, A-L. 2017. Tekstiilien värjäys levällä - Rakkolevästä saatavat värit ja niiden
värinkesto. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
Charpail, M. 2017.What’s wrong with the fashion industry?
https://www.sustainyourstyle.org/en/whats-wrong-with-the-fashion-industry viitattu
13.3.2022
Hintsanen, P. 202. Kankaanpainanta. Coloria.net.
https://www.coloria.net/historia/varjays.htm viitattu 13.3.2022
Hituri, E. 2012. Vaatteiden käsittelyn sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. Hämeen
ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Khair, T., Bhusan, S., Choudhury, K., Choudhury, R., Debnath, M., & De, B. 2017. Natural
Colourants With Ancient Concept and Probable Uses. Journal of Advanced Botany and
Zoology, Vol. 4, 1–5.
Yli-Heikkilä, E. 2020. Vaatteet, värit ja kestävyys - Kuluttajien näkemyksiä tekstiilien
kulutuksesta sekä väriaineiden alkuperästä ja ominaisuuksista. Kotitaloustiede. Helsingin
yliopisto.
Räisänen, R. 2014. Värjäyksen tarina - villi-ihmisistä viimeisimpiin virityksiin.
Tekstiilikulttuuriseura. https://www.tekstiilikulttuuriseura.fi/49 viitattu 13.3.2022
Räisänen, R. & Laamanen, T. K. 2014. Tieto, kritiikki, toiminta, vastuu – pohdintaa kestävän
kehityksen ja eettisen kuluttamisen näkökulmista käsityössä. Teoksessa S. Karppinen, A.
Kouhia & E. Syrjäläinen (toim.) Kättä pidempää: Otteita käsityön tutkimuksesta ja
käsitteellistämisestä. 48–61. Kotitalous- ja käsityötieteiden julkaisuja, Nro 33. Helsinki:
Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos.
Räisänen, R., Primetta, A. & Niinimäki, K. 2015. Luonnonväriaineet. Helsinki: Maahenki
Räisänen, R. 2021. Väriaineet ja värjäys ympäristöystävällisesti. Käsityöjuttuja. Taitoliitto.
https://www.taito.fi/kasityoohjeet-ja-jutut/varjays/varjays_ja_ymparisto/ viitattu 13.3.2022
Suomen käsityön museo. 2020. Vihreää väriä 11.9. - 5.12.2021. https://www.craftmuseum.fi/nayttelyt-ja-tapahtumat/vaihtuvat-nayttelyt/paanayttelyt/vihreaavaria viitattu 13.3.2022
Taitoliitto. 2021. Villalangan puretus eli esikäsittely ennen värjäystä, ohje ja video.
https://www.craftmuseum.fi/nayttelyt-ja-tapahtumat/vaihtuvat-nayttelyt/paanayttelyt/vihreaavaria viitattu 13.3.2022
Vuurran. 2020. Vastuulliset kuidut ja kankaat.
https://www.vuurran.fi/l/vastuulliset-kuidut-ja-kankaat/ viitattu 13.3.2022