Norppa, Saimaan kuutti


Neuletyö on norpan poikanen eli kuutti. Kuutti on noin 10 cm pitkä. Työssä on käytetty Seitsemän veljestä –villalankaa, väriltään valkoista ja puikkoja nro 3.

Mustat silmät ja ”kuono” on tehty mouline-langalla.

Olen aloittanut neuletyön pyrstön etupuolelta ja ensin olen neulonut kuutin etupuolen (siis pyrstön tyvestä ”kuonoon” päin). Aluksi työssä on ollut 15 silmukkaa.

Silmukoita olen lisännyt sekä kuutin selkäpuolella (9 s) että vatsapuolella (4 s). Enimmillään silmukoita on ollut 28.

Kaventamisen olen aloittanut 21. kerroksella. Myös kavennuksia olen tehnyt sekä kuutin selkäpuolella (14 s) että vatsapuolella (6 s). Viimeiset kahdeksan silmukkaa olen vetänyt langalla yhteen.

Pyrstön neulomisen olen aloittanut poimimalla 15 silmukkaa ”työn alusta” eli pyrstön tyvestä. Ensin olen neulonut toisen puolen pyrstöä ja sitten toisen. Olen leventänyt toiselle sivulle ja kaventanut toiselta sivulta. Lopuksi olen kaventanut molemmista reunoista. Viimeiset 6 silmukkaa olen päätellyt ja ommellut jääneellä langanpätkällä pyrstön ”ehjäksi”.

Evät olen neulonut jälkeenpäin. Eviin olen luonut 10 silmukkaa. Kavennukset olen tehnyt kahdesta kohdasta. Evät olen kiinnittänyt ommellen samalla langalla. Viimeisenä olen tehnyt silmät ja ”kuonon” mouline-langalla.  

Olen suunnitellut ja toteuttanut neuletyön itse. Apuna ”muodon” suunnittelussa olen käyttänyt Silja Linen pehmoleluhyljettä.


Tekijä: Tiina Naakka
Työ ja ohje ovat Käspaikan Neulonnan Minineulekisan satoa 2010.

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.