Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Ompelu » Ompelun perusasioita » Päärmeet, reunat » OMPELE JOUSTAVIA Reunojen huolittelut: resori

OMPELE JOUSTAVIA Reunojen huolittelut: resori


 
 
Pääntie, hihansuut, lahkeet, vyötärö ja helmat voidaan huolitella monin eri tavoin. Valittava tapa riippuu mm. käyttökohteesta, käytettävissä olevista materiaaleista sekä tyyliseikoista, mutta ennen kaikkea ompelijan omista mieltymyksistä ja tottumuksista. Huomioi, että huolittelutapa vaikuttaa siihen tarvitaanko kappaleiden huoliteltaviin reunoihin saumanvaroja tai esimerkiksi kääntövaraa.


RESORIHUOLITTELU

Kaksinkerroin taitetulla resorikaitaleella huolittelu on nopea ja helppo huolittelutapa, ja sen voi toteuttaa pelkästään saumuria käyttämällä. Huolittelu sopii niin pääntielle, hihansuihin, lahkeeseen, paidan helmaan kuin housujen vyötärölle kuminauhan sijaan.

  • Resorihuolittelu tuo kappaleeseen lisäpituutta, huomioi tämä kappaleita leikatessa. Esimerkiksi hihat tulee leikata hieman lyhyempänä ja pääntie hieman avarampana.
  • Resorin ympärysmitan on hyvä olla hieman lyhyempi kuin huoliteltavan kappaleen ympärysmitan. Mittaan vaikuttaa sekä huoliteltava kohde että resorin joustavuus. Esimerkiksi pääntiellä resorin on hyvä olla noin 15 % pääntietä lyhyempi, kun taas hihansuulla tai paidan helmassa 5 - 10 % lyhyempi resori voi riittää.
  • Mikäli resoria käytetään vyötäröllä kuminauhan sijaan, tulee resorin asettua vartalolle napakasti. Tällöin vaatteesta riippuen resori voi olla huomattavasti kappaletta lyhyempi.
  • Myös hyvin joustavaa trikoota tai joustocollegea voi käyttää resorin tavoin erityisesti hihansuussa, lahkeissa ja helmassa.
  • Resori leikataan aina siten, että se joustaa leveyssuuntaisesti.

OHJE: RESORIHUOLITTELUN OMPELU

  • Leikkaa resorista kaitale, joka on kaksi kertaa halutun korkuinen sekä sisältää saumanvarat (noin 7 mm).
  • Ompele resori renkaaksi ompelemalla resorin lyhyemmät reunat yhteen (sivusauma).

  • Taita resori kaksinkerroin, oikeapuoli ulospäin. Äsken ommeltu sauma jää siis resorin sisään.
  • Merkkaa resorin puoliväli nuppineulalla. Merkkaa myös hihan puoliväli nuppineulalla.
  • Pujota resori hihan ympärisiten että huolittelemattomat reunat asettuvat päällekäin. Kohdista nuppineulojen avulla hihan ja resorin sivusauma sekä hihan ja resorin puoliväli.
  • Venytä hieman resoria ja lisää tarvittaessa muutama nuppineula.

  • Ompele resori kiinni. Venytä ommellessa resoria tasaisesti niin, että se asettuu hihansuun kanssa päällekkäin. Varo kuitenkin venyttämästä hihansuuta.
  • Mikäli ommeltu hihansuu on hyvin pieni, kannattaa resori ommella hihansuun sisältä, kuten yllä. Isommassa kappaleessa sauman voi ommella resorin päältä.
  • Päättele langat ja käännä resori oikeinpäin.
Hihansuun resori valmiina

Linkit ja lähteet:

⇑ TAKAISIN ALKUUN

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.