Ompelukone tutuksi kolmannella luokalla


Olemme Espoossa Niipperin koulussa kolmannella luokalla aloittaneet tekstiilityön tutustumalla ensin ompelukoneen osiin ja toimintaan.

Sen jälkeen kukin on kokeillut paperille ompelua ilman lankaa, ensin hiukan ihan vapaasti kokeillen ja sitten erilaisia opettajan piirtämiä kuvia ommellen. Kuvat esittävät erilaisia eläimiä, jotka on piirretty niin, että niissä on paljon kulmia. Näin olemme harjoitelleet viivaa myöten ompelua, paininjalan nostamista ja kääntymistä ja samalla ompelukone on tullut tutuksi. Rohkeus kokeilla on kasvanut.
 
Sitten olemme siirtyneet langanpujotukseen ja langalla ompeluun. Kokeilun jälkeen kukin suunnitteli paperille koristeellisen ruukun tai vadin, jossa sai myös olla sisällä jotakin. Virikkeenä oli erilaisia afrikkalaisia kuvia.

Oppilaat työskentelivät innostuneesti. Suunniteltu kuvio jäljennettiin silkkipaperille ja se asetettiin valkoiselle kaksinkertaiselle lakanakangaspalalle. Ääriviivat ja muutamat suorat ompeleet ommeltiin silkkipaperin päältä viivaa myöten. Sen jälkeen paperi revittiin pois ja ommeltiin lisää kuvioita suunnitelmaa mukaillen. Lopuksi kuvaa täydennettiin kangastusseilla. Kasvoja esittävät kuvat on tehty samalla tavalla.


Kuvagalleria. Klikkaa kuvia!

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.