flapping-birds-recycled-papers1

Ohuehko, napakka paperi on parasta taitteluun. Voit käyttää esimerkiksi konseptipaperia tai monistuspaperia.

1. Tehdään tasasivuisen kolmion muotoinen paperi:

  • Taita A4-arkki pitkittäin kahtia.
  • Etsi huipun kohta taittamalla kantasivu kyljen päälle. Piirrä kylki. Piirrä toinen kylki samalla lailla.
  • Leikkaa tasasivuinen kolmio arkista.

johanna2

2. Kolmiossa on taitettuna kaikkien kulmien puolittajat. Ne leikkaavat toisensa paperin keskellä. Taita paperi kuvan mukaisesti.

johanna3

3. Päällimmäisestä oikeanpuoleisesta osasta (A-kulmasta) tulee pää ja kaula.

  • Taita aputaitokset pää osan kulmien puolittajia pitkin. A-osan molemmat kerrokset taittuvat.
  • Avaa pää osan laskos ja käännä alaspäin.
  • Pidä kiinni taitoksen keskeltä ja taita kaula ylöspäin. Paperi laskostuu aputaitoksien mukaisesti.

johanna4

4. Taita paperin keskiosa takakautta alas linnun pyrstöön päin kaulan tyvestä asti. Taita lintu pitkittäin kahtia.

johanna5

5. Taita kuvan mukaisella laskoksella kaula yläviistoon. (Kaulan kouru kääntyy nurin.) Taita sitten nokka alaviistoon samalla tavalla. Taita siivet sopivaan asentoon.

johanna6

Voit kokeilla taitella lintuja erimuotoisista tasakylkisistä kolmioista.


Valokuva: origamispirit.com

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!