Etusivu » Ideointi ja suunnittelu » Suunnitteluvalineet » Kuvagalleriat » Punomon albumi » Uniikkien iltapukujen näyttely: Saanko luvan?

Uniikkien iltapukujen näyttely: Saanko luvan?


Saanko luvan?
Uniikkien iltapukujen näyttely Vuogalleriassa Helsingissä 22.11.-2.12.2006
Näyttely ”Saanko luvan?” on viiden eri oppilaitoksessa aikuisasteella toimivan käsityönopettajan yhteisnäyttely. Näyttely koostuu uniikeista juhlapuvuista ja puvuista otetuista valokuvista. Näyttely on tarkoituksella juuri itsenäisyyspäivän alla, jolloin juhlapukuteema on ylipäätänsä paljon mediassa esillä presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlavastaanoton vuoksi.

Haluamme näyttelyn kautta tuoda esille aikuisasteella toimivan käsityönopettajan osaamista: opettajuuden lisäksi oma luova työskentely ja käsillä tekeminen ovat meille tärkeitä. Olemme ideoineet, suunnitelleet ja toteuttaneet iltapuvut, joiden materiaalit olemme myös valmistaneet itse. Käsityönopettajan identiteetti on jonkinlaisessa murroksessa maassamme. Taidon opettamisen rinnalle ovat korostuneesti nousseet suunnitteluun, itseilmaisuun ja taiteellisuuteen liittyvät tekijät. Opetamme mm. aikuisille suunnatussa käsityön taiteen perusopetuksessa, jossa taiteelliseen työskentelyyn ohjaaminen ja opiskelijan rohkaiseminen oman käsityöilmaisun etsimiseen ja löytämiseen ovat keskeisiä toimintatapoja. Opettajan oma taiteellinen toiminta antaa välineitä taiteellisen oppimisprosessin ohjaamiseen.
Näyttelyn uniikeilla iltapuvuilla haluamme osoittaa omaa taitoamme suunnitella, valmistaa ja työstää itse myös puvun materiaaleja (esim. kirjoen ja huovuttaen), erotuksena tavallisimmin nähdyistä iltapuvuista, jotka on valmistettu ostomateriaaleista.

Näyttely ei liity ”päivätöihimme”, vaan on erillinen omalla vapaa-ajalla toteutettu projekti. Koemme sen kuitenkin olevan merkittävä myös työmme kehittämisen kannalta samalla kun se on antanut meille luvan luovaan prosessiin!

Työryhmä
Leena Jaatinen, Opettajankoulutuslaitos / käsityötiede, Helsingin yliopisto
Leena Karhu, Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto
Tupu Mentu, Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto
Tiina Mikkelä, Sverigefinska skolan, Tukholma
Kirsti Soukka, Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto


Verkkonäyttely julkaistu 6.12.2006. Kuvat ja www-toteutus:Helena Mantere

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.