Verkkokurssilla harjoitellaan oman verkkojulkaisun tekemistä Punomo.fi-sivustoon
- opit julkaisemaan verkkoon maailman suosituimalla julkaisuohjelmalla (WordPress)
- nostat itsesi verkkosisältöjen käyttäjätasolta sisältöjen julkaisijan taitotasolle
Halutessasi voit hyödyntää myös mahdollisuutta perustaa Punomoon oma blogi - julkinen tai kirjautumista vaativa - esimerkiksi jonkin opetusjakson tai -kurssin tarpeita varten.
- Luennot ja koko ryhmän yhteiset sessiot tapahtuvat Zoom-ympäristössä.
- Luennot tallennetaan ja ne sekä kaikki kurssimateriaali tulee osallitujien saataville kurssin omalle blogialustalle.
- Jokainen osallistuja saa omat henkilökohtaiset julkaisijatunnukset - ilmaiseksi ja pysyväään käyttöön
- Tarjolla on myös yksilöllistä ohjausta tarvittaessa.
- Tavoitteena on innostaa uusia ja nykyisiä Punomon sisältöjen julkaisijoita. Käsityölle se on arvokasta, että osallistijat liittyvät Punomon julkaisijoiden joukkoon jakamaan osaamistaan kuten Punomossa on ollut periaatteena ihan alusta alkaen. Samalla vahvistuu yhden osoitteen periaate: yhteen paikkaan kootut käsityön sisällöt löydetään aivan toisin kuin ne julkaisut, jotka ovat verkossa hajallaan mikä missäkin osoitteessa.
Mitä tai millaisia verkkojulkaisut voivat olla?
Esimerkiksi
- jotain, mitä tarvitset omassa työssäsi/opiskelussasi
- omien oppilaidesi/opiskelijoidesi töiden/työskentelyn esittelyjä, esim. kuvagalleriat
- omien käsitöidesi tms. esittelyjä
- oppijakson tai -projektin kuvaus/esittely
- työtavan esittely tai ohje
- tuotteen valmistusohje
- koostesivu verkko-oppimateriaaleista, joita olet käyttänyt tai aiot käytät opetuksessa, ja löydät artikkelit helposti jatkossakin
Mitä julkaisu voi sisältää?
- tekstiä
- kuvia
- videota (videot tallennetaan Punomon youtube-kanavalle)
AIKATAULU
Tiistai 5.4.2022 klo 17 - 19
1. Verkkojulkaisun perusteet:
- ennakkotehtävänä oman julkaisun pohdintaa
- verkkoluento, jossa myös osallistujat pääsevät ääneen ja voivat kertoa mitä aikovat julkaista
- sovitaan yhdessä etäohjauksesta
Viikot 15 - 16
2. Etäjakso:
osallistujat tekevät omaa julkaisuaan verkossa + etäohjaus (LA ja PS)
Keskiviikkona 13.4. kello 18- yhteinen kertaus zoom-palaverina.
Tiistai 26.4.2022 klo 17 - 19
3. Verkkojulkaisun syventävät taidot:
videoiden upottaminen, kategoriat, avainsanat ym. + osallistujat esittelevät julkaisunsa
HINTA
- kurssi maksuton Punomo.fi-lisenssinhaltijoille ja yhdistyksen henkilöjäsenille ja myös TOL- ja TAO-jäsenille
(halutessaan voi tukea Käsityö verkossa ry:tä tilin FI 8643 0900 1017 2336 kautta), - muille kurssin hinta on 45 euroa
SITOVA ILMOITTAUTUMINEN viimeistään ma 4.4.2022
Kurssille otetaan 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tervetuloa
kouluttajat
Liisa Avelin
FT, KM, KteO
https://kotikutoisesti.com
instagram.com/kotikutoisesti
Pirjo Sinervo
Käsityö verkossa ry
- tiedustelut info@punomo.fi tai p. 044 3524 170
- etäohjaus