Neljä yliopistoa yhdessä
Hanketta koordinoi Rauman kampuksen käsityön aineenopettajakoulutus partnereinaan Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Åbo Akademin käsityönopettajankoulutukset.
Turun opettajankoulutuksen Rauman kampuksella on alkamassa useita Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamia opettajankoulutuksen kärkihankkeita, joista yhtenä on käsityön opetuksen kehittämiseen keskittyvä INNOKOMP-hanke. Hankkeen tavoitteena on uudistaa perusopetuksen ja opettajankoulutuksen käsityöopetusta oppilaiden innovaatiokompetenssien kehittämistä tukevaan suuntaan. Hankkeessa hyödynnetään digitaalista mallintamista ja käsityön monimateriaalisuutta.
Pedagogisia ratkaisuja etsimässä
INNOKOMP-hankkeessa kehittellään erilaiset oppijat huomioivia, tasa-arvoa edistäviä käsityön opetusta ja oppimista uudistavia pedagogisia toimintamalleja sekä perusopetukseen että opettajankoulutukseen.
Samalla syntyy uudenlainen täydennyskoulutusmalli, joka tukee perusopetuksen opettajaa opetuksen uudistamisessa koulun tasolla käytännössä.
Yhtenä hankkeen tavoitteena on kehittää opettajien yhteisopettajuutta. Se tarjoaa käsityönopetukseen uusia näkökulmia, ammatillista tukea ja oppilasarviointiin aikaisempaa laajemman näkökulman ja käytännön. Samalla hyödynnetään ympärillä olevia oppimisympäristöjä, asiantuntijaverkostoja ja koulun ulkopuolisia toimijoita opettajankoulutuksen ja perusopetuksen tukena osallistavan toimintakulttuurin
rakentamisessa ja ilmiölähtöisten, oppiainerajat rikkovien yhteistyömuotojen löytämisessä.
INNOKOMP-hankkeen käytännön toteutus perustuu uudenlaisten toimintamallien pilotointiin yliopistojen kumppanuuskouluissa. Koulujen oppilaat ja opettajat sekä opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat rakentavat yhdessä oppilaiden design- ja teknologiaosaamista kehittäviä toimintamalleja monimateriaaliseen ja tasa-arvoa edistävään käsityön opetukseen. Kouluissa testataan uusia toimintamalleja kahtena kehittämiskierroksena keväästä 2018 alkaen.
Lue koko tiedote innokomp-hanke