Etusivu » Punomon uutiset » Tule mukaan Punomon yhteisneulontaan!

Punomon ensimmäinen yhteisneulonta järjestetään lokakuun kahdella ensimmäisellä viikolla (3.-16.10), ja silloin neulomme yhdessä lyhytvartiset sukat – voit valita joko helpon perusmallin tai hiukan haastavamman, missä voit ehkä oppia muutaman uuden niksin. Tässä yhteisneulonnassa emme vain seuraa valmista ohjetta, vaan mietimme, miten tehdään työstä omannäköinen ja jalkaan istuva esimerkiksi kantapäätä, kärkeä tai silmukkamäärää muokkaamalla. Yhteisneulonta on suunnattu erityisesti heille, joille tavallisten sukkien neulominen (ja ehkä niiden opettaminenkin) on tuttua – mutta joille kelpaisivat vinkit ja vaihtelu.

Yhteisneulojat saavat käyttöönsä materiaalipaketin, johon on koottu sukanneulontaan liittyvää materiaalia helposti tulostettavassa muodossa, ja jota voi jatkossa hyödyntää niin opetuksessa kuin omissakin projekteissa. Tässä yhteisneulonnassa et jää yksin - voit tulla mukaan Zoomissa järjestettäville Sukkaklinikoille, joissa voit kysyä neuvoa tai tulla muuten vain neulomaan yhdessä. Lisäksi osallistujien on mahdollista hankkia yhteistyökumppanimme Tekstiiliteollisuuden sukkalankoja edullisempaan hintaan teeteeShopista

 
Yhteisneulonta on ilmainen lisenssitilaajille ja Käsityö verkossa ry:n henkilöjäsenille. Muille yhteisneulonnan hinta on 15 euroa, ja sen voi maksaa Punomoputiikissa. 

Lisenssitilaajat ja henkilöjäsenet pääsevät mukaan seuraamalla sähköpostilla lähetettyä ilmoittautumislinkkiä.

 
 
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.