Muuntokuidut luokitellaan tekokuitujen ryhmään, vaikka niiden raaka-aineet ovat peräisin luonnosta. Ne eivät kuitenkaan ole luonnossa kuitumuodossa, vaan ne prosessoidaan kuiduiksi hyödyntäen erilaisia liuottimia. Tällä hetkellä eniten käytetty muuntokuitujen raaka-aine on selluloosa, mutta muuntokuituja voidaan valmistaa myös esimerkiksi maito- ja soijaproteiinista.

Muuntokuiduista on tarkemmin käsiteltynä esimerkkinä viskoosi. Muita muuntokuituja ovat mm. lyocell (kauppanimenä useimmiten Tencell), modaali, bambuviskoosi ja seuraavassa esiteltävä uusi kuitu Ioncell.

VISKOOSI

Lähikuva viskoosikankaasta. Wikipedia.fi

Viskoosi on selluloosasta valmistettu muuntokuitu. Viskoosin raaka-aineet ovat koivu, kuusi pyökki, eukalyptus ja kaisla. Useimmiten selluloosa tulee kuidunvalmistajalle lähes puhtaana selluna puunjalostustehtailta.

Viskoosikuidun valmistaminen on varsin moniosainen prosessi, jossa ennen kehruuta on jo 6 erilaista käsittelyä. Viskoosin valmistuksessa käytetään orgaanisia liuottimia.

IONCELL

Ionceel-kangas, Aalto-yliopisto

Ioncell on uusi Suomessa Aalto-yliopistossa kehitelty muuntokuitu. Se valmistetaan kotimaisesta koivusta saatavasta sellusta ionisten liuottimien avulla. Ioniset liuottimet ovat tietynlaisia orgaanisia suoloja. Ominaisuuksiltaan ioncell on puuvillaa ja viskoosia kestävämpää, se kiiltää kauniisti ja on miellyttävän tuntuinen. Kuidun valmistuksen prosessin kehittely on vielä kesken, eli kuluu vielä aikaa ennen kuin kuitua päästään tuottamaan teollisessa mittakaavassa. Ennen sitä on ratkaistava valmistuksessa käytettävien ionisten liuottimien täydellinen talteen saaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että liuottimet pystytään kierrättämään täydellisesti tuotannossa eikä liuotinjätettä synny lainkaan.


Suurimpia selluloosamuuntokuitujen valmistajia ovat Kiina, Yhdysvallat, Intia, Indonesia ja Japani.

PALAA MIKÄ KUITU? -ALOITUSSIVULLE

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!