KUITUJEN TUNNISTAMINEN

  • Kuitujen mikroskooppikuvat
  • Ohjeet mikroskooppitunnistukseen
  • Muita tapoja tunnistaa kuituja, esimerkiksi: polttokokeet, tuntu, veden vaikutus, sähköistyvyys, rypistyvyys, värien kestävyys

KUITUTIETOUTTA

KUITUKULUTTAJUUS

KUITUPELI


Miksi kuitutietoutta?

Osana käsityönopettajan opintojamme teimme tämän oppimateriaalin käsityön materiaaliopin alueelta, pääpainoina kuitujen tunnistaminen ja ympäristötietous. Oppimateriaali on tarkoitettu yläkouluikäisille ja sitä voi hyödyntää myös muiden oppiaineiden tunneilla (kuten esimerkiksi biologiassa). Kriittisen kuluttajuuden tulisi mielestämme olla tärkeä osa käsityönopetusta. Kukapa muu kuin käsityönopettaja olisi se, jonka kanssa pohtia vaateostosten mielekkyyttä, ja järkevää tapaa kuluttaa tekstiilejä.

Kuidut vaikuttavat tuotteen ominaisuuksiin - esimerkiksi lämmittävyyden kannalta ei ole ihan sama onko kangas villaa vai puuvillaa. Lisäksi ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten tuotetta kannattaa huoltaa, jotta siitä olisi iloa mahdollisimman pitkään.

Kuitutietous auttaa myös miettimään minkälaisia vaikutuksia tuotteen tekemisellä on esimerkiksi ympäristölle, tuotantoeläimille tai kuitutuotannon parissa työskenteleville ihmisille.
Meistä jokaisen on hyvä tiedostaa, että ympäristömme tulevaisuuteen ja tasa-arvoisemman maailman kehittymiseen voi jokainen vaikuttaa omilla valinnoillaan. Vain yhdessä kaikki on mahdollista!


Tervetuloa ihmettelemään kuituja!
Päätimme on koota oppimateriaalin oppimispeliksi, jossa kysymysten avulla herätellään oppilaita miettimään kuitujen ominaisuuksia, käyttötarkoituksia sekä niiden tuotantoon ja käyttöön liittyviä eettisiä kysymyksiä. Suosittelemme, että ennen pelin pelaamista pidetään erillinen kuitujen mikroskooppitunnistukseen liittyvä oppitunti, jolloin pelin aikana tulevat tunnistustehtävät toimivat aiemmin opitun kertauksena.
- Toivottavat tekijät; Sari Nikunen, Jenni Suomela ja Outi Temmes, 2014

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!