" Tulkintani on, että jatkuvien muutoksen ja kokeilujen vuosikymmenten jälkeen koulutuksen alueella ollaan päätymässä tietynlaiseen kompromissiin. Koululaitoksessa oppijoina on sekä pieniä lapsia että eri ikäisiä nuoria ja aikuisia. On selvää, että siellä tarvitaan myös useammanlaisia opiskelutapoja ja eri määrä itsenäisyyttä ja vastuuta kaikille toimijoille. Mutta selväksi käynee vähitellen myös se, että samat ongelmat, joita ilmenee työelämässä työntekijöiden itseohjautuvuuden saadessa yhä enemmän jalansijaa, vaivaavat myös koululaitosta. Itsenäisen opiskelun joissain oppijoissa tuottama ahdistus ja uupumus samoin kuin opettajien uudenlainen rooli ja sen edellyttämät toimet ovat jääneet liian vähälle huomiolle.
Opettajilta on aina vaadittu viisautta tietojen ja taitojen lisäksi. Itsenäisesti opiskelevien oppijoiden opettajilta sitä vaaditaan entistä enemmän. Eikä tunneilmasto, jonka olemme aina tienneet olevan ratkaisevan tärkeä kaikissa opiskeluympäristöissä, menetä merkitystään, vaikka oppijat opiskelisivat kuinka itsenäisesti hyvänsä. Päinvastoin, se on entistäkin tärkeämpää. Yksinkertainen ja selkeä johtopäätös tästä kaikesta on, että mikäli haluamme edetä tällä itsenäistä opiskelua suosivalla kehitystiellä, säästöhaaveet koulutuksesta on syytä unohtaa. Suunta on oikea, mutta se vaatii entistä enemmän resursseja koulutukseen, erityisesti opettajankoulutukseen ja opettajien jatkuvaan täydennyskoulutukseen. "
Lue kokonaan Seija Kojonkoski-Rännälin kirjoitus, josta edellä oleva lainaus on »
