Etusivu » Käsityökulttuuri » Käsityökulttuurin osa-alueet » Osakulttuurit, alakulttuurit » Saamelaiskulttuuri » Heinäkengät, paulanauhat ja kelohongat pelastavat maailman

Heinäkengät, paulanauhat ja kelohongat pelastavat maailman

11.7.2019 oli Turun Sanomissa lehtijuttu, johon Tutkittua tietoa ja aitoa dialogia käsityöoppiaineen kehittämiseksi -tekstissänikin viittasin. Sen otsikko,  Missä on se tieto, jota ekokriisin aikana tarvitaan? - Alkuperäiskansojen perinnetiedolla voisi hyvinkin olla käyttöä, toi mieleeni, taas kerran, ne asiat / tavoitteet / sisällöt käsityöoppiaineessa, jotka tänä aikana mielestäni ovat tärkeimpiä. Eräs niistä on nuoren ihmisen auttaminen kasvamaan niin, että hänelle syntyisi henkilökohtainen luontosuhde, halu ja kyky elää sovinnossa siinä maailmankaikkeuden kokonaisuudessa, johon on syntynyt.

Käytännössä tämä voisi toteutua esimerkiksi perehtymällä erilaisiin käsityöperinteisiin ja niissä käytettyihin materiaaleihin ja tekniikoihin. Erityisen hedelmällistä tässä mielessä on saamelainen käsityöperinne. Saamelaiset ovat ainoa alkuperäiskansamme, ja heidän perinteestään meillä on vielä saatavissa, tutkitun tiedon lisäksi, myös autenttista kokemustietoa. Jotain saamelaiskulttuurin käsityöperinteestä on tietysti aina ollut käsityöoppiaineen sisällöissä meillä mukana, mutta nyt olisi aika käyttää tätä sisältölähdettä käsityötuntien suunnittelussa entistä laajemmin ja syvällisemmin.

Heinäkengät

Kuva: Jouni Näkkälä Art Lavvu

Esimerkiksi tietynlaisen heinän käyttö kengissä lämmikkeenä sukkkien asemasta on jännittävä ja kiehtova perinne. Kyseiseen heinämateriaaliin tutustuminen, sen ominaisuudet verrattuna muihin heiniin, sen kasvupaikat, saatavuus ja keräysajankohta olisivat luonnontieteen ja käsityökasvatuksen hieno yhteistyöprojekti. Erityisen hyvin sellainen sopisi Pohjois-Suomen kouluihin, joissa voitaisiin aivan henkilökohtaisesti näitä asioita tutkia ja kokeilla käytännössä. Oppilaille olisi mieleenpainuva elämys itse todeta, että tämä luonnosta ilmaiseksi saatavissa oleva, sen suurempaa työstämistä kaipaamaton "sukkamateriaali" todella toimii. Jalat pysyvät lämpiminä talvipakkasessa, kun heinä on asianmukaisesti kerätty, kuivattu ja aseteltu kenkiin. Tietysti tärkeää on myös tietää, millaisiin kenkiin kenkäheinä kuuluu.

Paulanauhat

Entäs paulanauhat, nehän liittyvät kiinteästi heinäkenkiin. Pirtanauhana tehty paula on tuttua eri puolilla Suomea käsiyöperinteessä. Poronnahkaisten nutukaskenkien varren ympärille kiedottavilla pauloilla on kuitenkin aivan erityinen tehtävä. Ne estävät vettä pääsemästä kengänvarsiin ja jalkoja kastumasta, kun tunturissa joudutaan ylitämään puroja jalkapatikassa. Sieltä kun ei löydy ylitykseen sopivia apuvälineitä, kuten puunrunkoja. Kaikki tarvitsemansa on kulkijalla oltava mukanaan. Mutta millaista on villamateriaali, jota pauloihin käytetään? Miten se on työstettävä paulaksi, jotta se pitää vettä? Ja mite paulat sidotaan kengän varsien ja säärien ympärille niin, että vesi ei pääse rakosista kenkään? Näihin asioihin on kiehtovaa tutustua, vaikka niitä ei arjessa käyttöön otettaisikaan. Ja mikä parasta, ne avaavat näkymän siihen kiinteään, symbioosimaiseen yhteyteen maan ja maailman kanssa, jossa meidän kaikkien on eläminen.

Kelohongat

Oletko sivellyt kädelläsi kelohonkaisen seinähirren silkinhienoa pintaa? Oletko seurannut sormillasi ikihongan rungon pyöreiksi hioutuneita muotoja? Oletko huomannut, kuinka ne istuvat toisiinsa kuin valettuina taitavan rakentajan aseteltua ne päällekkäin?

Vain hirren paksuus erottaa sisällä olevan lämmön ja ulkona paukkuvan pakkasen. Ei tarvita eristeitä, jossainpaikoin näkyy hirsien välissä tiivisteenä jäkälää. Kosteusvaurioita ei tässä rakennustavassa tunneta. Hirret hengittävät. Talon ulkonurkissa salvokset ovat taideteoksia jokainen.

Enää ei kelohonkaisissa taloissa juuri monikaan asu. Ne on rakennettava käsityönä. Se on hidasta ja kallista. Joskus joku pääsee luksuslomalla Lapissa sellaista asumista kokemaan, kaikkien pitäisi päästä!

Eivät perinteet opeta sitä, miten  nyt pitäisi tuotteita tehdä ja taloja rakentaa, mutta niiden tunteminen antaa suhteellisuudentajua arvioida uutta. Teknologiakasvatus kuuluu jokaiseen oppiaineeseen, niin kuin alan professorit tässä taannoin lehtikirjoituksessaan sanoivat. Luonnonmateriaaleihin ja käsityötekniikoihin tutustuttaminen puolestaan on käsityöoppiaineen tehtävä. Ja ilman sitä oppia on vaikea, ehkä ihan mahdotonta, nähdä kaiken teknisen kehityksen hyviä mahdollisuuksia ja toisaalta sen sisältämiä kohtalokkaita vaaroja meille ja maailmallemme.

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.