Viimeisessä Kanava-lehdessä (5/19, 20-25) on Unto Salon artikkeli "Suomen muinaisuskomukset ja Stonehengen arvoitus". (Unto Salo on Turun yliopiston argeologian emeritusprofessori.) Käsin tekemisen taidon oppimisen kannalta artikkeli on ajatuksia herättävä.
Professori Salo kertoo artikkelissaan Euroopan esihistorian ehkä komeimmaksi luonnehtimastaan muistomerkistä, sen rakentamisesta ja sen vaiheista aikojen kuluessa. Hän pohtii tuon hämmästyttävän rakennelman tekemisen alkuperäisiä syitä kysyen, miksi Britannian keltit pystyttivät noin vuonna 3000 ennen ajanlaskumme alkua tämän mahtavan rakennelman, jonka tekemiseen keskittyivät yhteisön korkein taito ja suurin voima, nykynäkemyksenkin mukaan aivan uskomattomat!
Sivuutan tässä sen mielenkiintoisen seikan professori Salon tutkimuksissa, että hän ammentaa tietoa tähän kysymykseen vastatakseen myös Suomen, ja erityisesti Suomen saamelaisten historiasta, kulttuurista ja etymologiasta. Menen monimutkaisen päättelyketjun ohi suoraan tutkijan tutkimuskysymykseensä antamaan vastaukseen: Stonehenge rakennettiin, jotta maailmanjärjestys säilyisi ja elämä menestyisi.
Stonehengen rakentajien maailmankuva oli sellainen, jossa taivas oli painava, kivinen kaarikatto maan yllä, ja sen päällä olivat suuret meret, mikä tuli ilmi sateina. Ihmiset pelkäsivät, että painava taivaankansi romahtaa ja aiheuttaa maailmanlopun. Siksi he täydensivät itse, omin käsin, maailmankuvaansa rakentamalla ja pystyttämällä valtavat kivipilarit taivaankannen tueksi. He osasivat ja jaksoivat, koska tehtävä oli sen arvoinen.
Miksi ihminen tänä päivänä tekee, tuottaa, valmistaa ja rakentaa? Ja miten hän sen tekee?
Heidegger sanoo, että käsin tekeminen on "olemisen sallivaa". Siinä tekijä ei tuhlaa materiaalia eikä tärvele ympäristöä. Tähän perustuvat omat pohdintani, joiden tuloksena olen tuonut esiin ajatuksen, että käsin tekemisen intentio eli tarkoitus on tehdä hyvää hyvin. Tämän filosofisen näkemyksen empiirisenä näyttönä ovat mm. viime vuosina saadut psykologian ja aivotutkimuksen tulokset, joiden mukaan käsityö edistää ihmisen mielenterveyttä ja kehittää tehokkaasti myös aivoja. Omin käsin ja oman energiansa varassa ihminen haluaa tehdä hyvin ja tehdä sellaista, mikä on sekä tekijälle että muulle olevaiselle tärkeää ja hyvää.
Ihminen on tehnyt paljon hyvää myös itsensä ulkopuolisen energia avulla koneellisesti, teollisesti ja digitaalisesti, ja se on mahdollista edelleenkin. Mutta näiden tekemisentapojen yhteydessä ihmisen tuottamistoiminta on kuitenkin nopeasti mennyt ikään kuin yli tarpeen. Niiden intentio on pääsääntöisesti päättymätön taloudellinen kasvu ihmisen pohjattomiin ja kohtuuttomiin tarpeisiin. Ahneus on ottanut tekemisessä ylivallan.
Juuri tämän tähden on tärkeää, että käsityötä koulussa opetetaan. Ja tärkeintä on se, miten käsityötä koulussa opetetaan. Se ei voi, eikä saa, olla vain talouskasvua ja kulutusta edistävää tuottamistoimintaa. Se on myös maailmankuvan rakentamista.
