Etusivu » Yleinen » Käsityön TietoBoxista Punomoon 1996-2021

Käsityön TietoBoxista Punomoon 1996-2021

1996

TAITEKOHTIA
KÄSITYÖN TIETOBOXI tkukoulu.fi/handmade syntyy 9.6.1996 tekstiiliopettajien omalla kurssilla Turun opetustoimen Tietokone opetuksessa TOP-keskuksessa.

Koulutus toteutettiin yhteistyössä Tekstiiliopettajaliitto ry:n kanssa.

Suunnittelu: Pirjo Sinervo, TOP-keskus ja Erja Syrjäläinen, Helsingin yliopisto.
SISÄLTÖJEN TOTEUTTAMINEN
Käsityöalan opettajien, opettajien kouluttajien ja tutkijoiden sekä alan opettajaopiskelijoiden omaehtoinen sisältöjen tuottaminen yhteiseen sivustoon.

Julkaisutoiminnassa on mukana käsityön opetus-, koulutus ja tutkimushenkilöstöä kaikilta koulutusasteilta perusopetuksesta yliopistoihin.
KOULUTUSTOIMINTA
Vuosina 1996-2006 tietotekniikan opetuskäytön täydennyskoulutuksiin osallistuvat opettajat toteuttavat opetussisältöjä ja julkaisevat yhteiseen sivustoon, avoimeen verkkoon.

Tärkeimpiä OPH:n rahoittamat täydennyskoulutukset, joiden toteuttajana oli TOP-keskus. Koulutuksia vuosittain 2-3 kurssia, parhaimmillaan 3-5 työpäivän kestoisia työpajoja.
JULKAISUOIKEUDET
Kaikilla koulutuksiin osallistuneilla on henkilökohtaiset, pysyvät julkaisuoikeudet sivustoon TOP-keskuksen palvelimella. Julkaisijoita omilla oikeuksilla n. 220 ympäri koko Suomen. Lisäksi suuri joukko tekijöitä, joiden tuotosten julkaisuvaiheet hoidetaan sivuston ylläpitäjien toimesta.
PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
RoadAhead - kilpailu, II PALKINTO, Microsoft ja Opetushallitus. Raha- ja ohjelmistopalkinto. Kaikki Punomon saamat palkinnot.
JULKINEN, YKSITYINEN JA YHDISTYSRAHOITUS, KÄYTTÖMAKSUT
Vuosina 1996-1999 sivusto ei saanut julkista rahoitusta. Vuodesta 1996 vuoteen 2009 se ei saanut myöskään yksityistä tai yhdistysrahoitusta. Käyttömaksuja ei ollut ennen vuotta 2013.
PALVELINTILA JA YLLÄPITO
Palvelintilan tarjoaja Turun opetustoimen Tietokone opetuksessa TOP-keskus. (Tuotetut sisällöt sopivat TOP-keskuksen periaatteisiin tuottaa verkkoon vapaaseen jakeluun oppimateriaaleja eri oppiaineisiin).
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Sivuston syntyminen oli täysin spontaania. Internet oli hyvin nuori, eikä osattu ollenkaan arvata mitä ja miten pitkälle kantavaa olimme tekemässä. Siksi ei osattu suunnitella minkäänlaista rakennetta sivuston pohjaksi. Viiden ensimmäisen vuoden jälkeen oli sitten jo pakko toteuttaa kansiorakenneratkaisu.
SIVUSTON YLLÄPITOTYÖT
Ylläpitotyö (päivitykset, korjaukset, postituslistat, tiedotus, ym, ym) on kautta vuosien hoidettu lähes kokonaan ilman korvauksia.

Tekijät:
Pirjo Sinervo, vastaava pääylläpitäjä/päätoimittaja.
Helena Mantere, toinen pääylläpitäjä /päätoimittaja.
Turkka Sinervo, tietotekninen asiantuntija, korjaustyötä ym. palkatta.

Käsityön TietoBoxin etusivu vuonna 1997.

1999

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Tekstiiliopettaja-liitto ry: Pirjo Sinervo, Vuoden 1999 tekstiiliopettaja. Palkinto 1000 mk.

2000

TAITEKOHTIA JA JULKINEN RAHOITUS
Rahoitus-avustus OPH:n Tietoyhteiskunta 2000-2004 -ohjelmaan kuuluvasta Virtuaalikoulun kehittämisprojektista 150000 mk (arvo v. 2014 n. 30000 €).

2001

TAITEKOHTIA
Uusi nimi ja oma verkkotunnus: käspaikka.fi.
JULKINEN RAHOITUS
Rahoitus-avustus OPH:n Tietoyhteiskunta 2000-2004 -ohjelmaan kuuluvasta Virtuaalikoulun kehittämisprojektista 100 000 mk (arvo v. 2014 n. 20 000 €).
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Sisältöjen järjestely kansiorakenteeseen.

2002

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Verkko-opetuksen kehittämisen laatupalkinto, I PALKINTO, OPM ja OPH. Palkinto 5000 €.
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Vuosien 2002-2009 varrella tehdään omaehtoisvoimin ulkoasu-, päivitys ym. uudistustyötä.

2003

TAITEKOHTIA
Tarja Kröger: väitöstutkimus Käsityön verkko-oppimateriaalien moninaisuus Käspaikka-sivustossa.
PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
eSchola eLearning Awards –kilpailu, IV-X PALKINTO, European Virtual School. Palkinto 1000 €.
JULKINEN RAHOITUS
Rahoitus-avustus OPH:n Tietoyhteiskunta 2000-2004 -ohjelmaan kuuluvasta Virtuaalikoulun kehittämisprojektista 13 000 €.

2004

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Pääministerin parhaat käytännöt, koulutus ja oppiminen –sarja, I PALKINTO, Valtioneuvoston kanslia. Palkinto 5000 €.
Käspaikan etusivu vuonna 2004.

2005

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Tekstiiliopettaja-liitto ry: Helena Mantere, Vuoden 2005 tekstiiliopettaja.
JULKINEN RAHOITUS
Rahoitus-avustus OPH:n Tietoyhteiskunta 2000-2004 -ohjelmaan kuuluvasta Virtuaalikoulun kehittämisprojektista. Summa ei tiedossa.

2007

TAITEKOHTIA
Ei julkista rahoitusavustusta OPH:sta. Ei myöskään koulutusrahoitusta vuodesta 2007 eteenpäin.
PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
OKKA-palkinto Käspaikan "äidille", Pirjo Sinervolle, 2300 €.

2008

TAITEKOHTIA
Tarja Kröger: Käspaikan merkitys käsityötieteen opiskelijoille.

2009

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Pirjo Sinervolle Tekstiilikulttuuri-seuran palkinto, 700 €.

2010

TAITEKOHTIA
Ylläpito Turun opetustoimen palvelimella päättyy ja sivuston tulevaisuus on vaakalaudalla. Pirjo ja Turkka Sinervo perustavat Punomo NTW Oy:n tavoitteena saada verkkokaupparatkaisulla tuloja kattamaan Käspaikka-sivuston ylläpitokulut.
KOULUTUSTOIMINTA
Vuosina 2010-2015 omaehtoista kesäkurssitoimintaa verkkomateriaalin tuottamisen ja julkaisemisen merkeissä 1-2 kertaa vuodessa. Käsityö verkossa ry:n kursseja jäsenistölle 1-2 kurssia/vuosi.
JULKAISUOIKEUDET
Vain ylläpitäjillä julkaisuoikeudet. (Syy tilanteeseen: meillä ei ollut tarvittavaa palvelinratkaisua.)
PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Tekstiiliopettaja-liitto ry: Tarja Kröger, Vuoden 2010 tekstiiliopettaja.
JULKINEN RAHOITUS
OKM: Käspaikka – käsityön tietokanta- ja palvelusivuston kehittäminen, Punomo NTW Oy:lle 15 000 €, (anottu 45 000 €).
YKSITYINEN RAHOITUS
Pirjo ja Turkka Sinervo ja Punomo Networks Oy 80 000 €.
PALVELINTILA JA YLLÄPITO
Palvelintilan ja ylläpidon vastuu siirtyy Punomo Networks Oy:lle, joka hankkii palvelut yksityiseltä sektorilta ostamalla.
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Tietokantaratkaisun toteuttaminen alkaa tilaustyönä, tekijöinä IT-ammattilaiset.

2011

TAITEKOHTIA
Uusi nimi: PUNOMO.FI/TEEITSE
Käspaikka.fi ja verkkokauppasivusto Punomo.fi siirtyvät yhteisen nimen alle.
Tukiyhdistys Käsityö verkossa ry perustetaan.
PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Aino-koti säätiön apurahat Käspaikan uudistajat – projektille (sisältöjen luokittelutyöhön):
Tarja Kröger 2500 €
Helena Mantere 2500 €
Pirjo Sinervo 2500 €
JULKINEN RAHOITUS
OKM: Käsityön valtakunnallisen Käspaikka.fi-sivuston käytettävyyden kehittäminen, Käsityö verkossa ry:lle 15 000 €, (anottu 35 900 €).
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Sisältöjen luokittelutyö alkaa. Tekijät Tarja Kröger, Helena Mantere ja Pirjo Sinervo sekä Käsityö verkossa ry:n palkkaamana osaprojektissa Piia Kujanpää.
Tietokantaratkaisun toteuttaminen jatkuu.

2012

TAITEKOHTIA
Ulkoasun uudistus, layout, logo, fontit, väritys, tilataan graafikolta mainostoimistosta. Lintuaihe.
JULKINEN RAHOITUS
OKM: Punomo.fi ja Käspaikka.fi käsityön sivustoja yhdistävien toimintojen toteuttaminen ja tarvittavien teknisten ratkaisujen suunnittelu. Punomo NTW Oy:lle 10 000 €, (anottu 30 000€).
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Tietokantaratkaisun toteuttaminen jatkuu.
Punomo.fi:n etusivu vuonna 2012.

2013

TAITEKOHTIA
Talous on ahtaalla: Verkkoympäistön korjauksiin ja uudistamiseen otetut lainat (PS ja TS / Punomo NTW Oy) alkavat erääntyä.
Verkkokauppa toiminnan ja bannerimainonnan tuotto minimaalista. Liiketoiminta jatkuu vain yksityisen rahoituksen ja palkattoman työvoiman ansiosta. Uutta rahoitusta tarvitaan edelleen, sillä korjaus ja uudistustyöt ovat pahasti kesken. Ylläpitotyöt edelleen palkattoman vapaaehtoistyön varassa.
Sivuston kävjämäärät osoittavat jatkuvasti ylöspäin: tilastot ja käyttäjäpalautteet kannustavat etsimään kestävää ratkaisua taloudenhoitoon.
JULKAISUOIKEUDET
Julkaisuoikeuksien jakaminen opettajille ja opiskelijoille Punomo.fi palvelimelta alkaa uudelleen.
JULKINEN RAHOITUS
Anomus OKM:lle Käsityön tietosisältöjen organisointi Punomo.fi/Teeitse sivustossa, myönnetty 0 €, anottu 25 000 €.
KÄYTTÖMAKSUT
08/2013 alkaen otetaan käsityö verkossa ry:n päätöksellä OPPILAITOSLISENSSI á 60 €/v ehdoksi sivuston käytölle opetuksessa ja koulutuksessa.
2013 lopussa tilauksia 75 kpl.
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Tietokantaratkaisun toteuttaminen jatkuu.
Sisältöjen luokittelutyö jatkuu.
Julkaisuoikeus ratkaisu saadaan valmiiksi.

2014

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Punomo Networks Oy:lle ja Punomo/TeeItse sivustolle Parasta Parasta -sarjan voitto Suomen eOppimis -keskuksen eEemeli laatukilpailussa. Palkinto 1000 €.
JULKINEN RAHOITUS
OKM: Käsityön tietosisältöjen organisointi Punomo.fi/Teeitse sivustossa. Käsityö verkossa ry:lle 25 000 €. Päätös saatu 5/14.

OKM: Punomo - käsityön verkkopalvelun konseptointi ja tuotteistaminen. Punomo NTW Oy:lle 30 000 €, anottu 71 000 €. Päätös saatu 6/14.
KÄYTTÖMAKSUT
Oppilaitos lisenssien tilauksia kaikkiaan 220 kpl (tilanne 4/2014).
Lisenssin nimike vaihdetaan: jatkossa OPETUSLISENSSI.
SIVUSTON UUDISTAMISTYÖT
Tietokanta ratkaisun toteuttaminen ja sisältöjen luokittelutyö kesken.
Toukokuussa saadun OKM rahoitus -avustusten turvin työtä jatkettu kesällä 2014.

2015

TAITEKOHTIA
SIVUSTON LAAJUUS 2015 ALUSSA
Sisältöjen tekijä -listassa on n. 350 nimeä. Mukana opettajia ja opiskelijoita käsityöalan kaikilta asteilta.
Yksittäisten julkaisujen määrä n. 12 000 kpl.
JULKINEN RAHOITUS
Helmikuussa jätetty anomus OKM:lle: Punomo – käsityön verkkopalvelun konseptointi ja tuotteistaminen.
Tämä on jatkoa ed. vuoden hankkeelle. Kielteinen päätös kesäkuussa.
KÄYTTÖMAKSUT
Oppilaitoslisenssien tilauksia kaikkiaan 270 kpl (tilanne 2/2015).
Punomon etusivu vuonna 2015.

2016

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET
Tekstiiliopettaja liitto ry:n huomionosoitus: Pirjo Sinervo liiton kunniajäseneksi.
”..koko käsityönopettajauran kestänyt käsityön opetusmateriaalin kehittäminen sisällöllisesti ja tietoteknisesti. Käsityön opettamisesta ja oppikirjantekijästä hän siirtyi vaivatta kokopäiväiseksi tietoteknisesti tuotetun opetusmateriaalin tuottamisen ohjaajaksi. Ennen kuin some -sanaa oli keksitty, Pirjo yhdisti käsityönopettajat jakamaan yhteistä osaamistamme virtuaalisesti."
JULKINEN RAHOITUS
Punomo haki ensimmäistä kertaa OKM:n toiminta-avustusta, mutta ei saanut.
SIVUSTON YLLÄPITOTYÖT
Sivuston siirto uudelle WP-alustalle jatkuu.

2017

JULKINEN RAHOITUS
Aino-koti säätiöltä työryhmälle Kröger, Mantere, Sinervo 3000 e uuden sisällön tekemiseen.
Erja Syrjäläinen ja työryhmä anoi Alfred Kordelinin säätiöltä elinikäistä oppimista edistäviin hankkeisiin suunnattua apurahaa (anomus: 30 000 €) teemalla: Uusiutuva käsityön opiskelu Punomo.fi –alustalla. Apurahaa myönnettiin 9000 €. Käyttöaika oli noin 12 kuukautta.
KÄYTTÖMAKSUT
Oppilaitos lisenssien tilauksia kaikkiaan 350 kpl.
SIVUSTON YLLÄPITOTYÖT
Sivuston siirto uudelle WP alustalle loppusuoralla.

2018

TAITEKOHTIA
Alfred Kordelinin säätiöltä syksyllä 2017 saadulla 9000 euron hankerahoituksella toteutettiin vuoden 2018 aikana ensin jäsenkysely ja sen perusteella sisältötoteutuksina Punomo.fi-sivustoon kaksi kokonaisuutta, joiden tekijöiksi palkattiin käsityönopettajaopiskelijat Janita Haapalainen ja Katriina Uusimäki.

KESTÄVÄN KÄSITYÖN OPAS

PIENI KANKAANKUVIOINNIN OPAS
Toteutukset ovat sekä html-sivustoina että pdf-versioina.

Yhdistys oli toimijana myös Museoviraston Aineettoman kulttuuriperinnön Käsityöringissä. Tehtävämme rinkitoiminnassa oli mm. toteuttaa verkkokyselynä Suomalaiset käsityöyhteisöt, yhdistykset, säätiöt, vapaamuotoiset ryhmittymät -kartoitus, jonka ensimmäiset tulokset on julkaistu Punomossa.

Vuonna 2018 Punomo.fi aloitti kuukausittaisen uutiskirjeen julkaisemisen.
Punomo.fi:n etusivu vuonna 2018.

2019

TOIMINTA
Alfred Kordelinin säätiöltä v. 2017 päätöksellä saatu rahoituksen (9000 euroa) vuonna 2019 jäljellä ollut osuus 840 euroa käytettiin Kestävän käsityön Opettajan oppaan toteuttamiseen.
Opettajaopas liittyy hankkeessa jo aiemmin toteutettuun
Kestävä käsityö -julkaisuun.  Oppaan toteuttivat käsityön opettajaopiskelijat Janita Haapalainen ja Katriina Uusimäki Helsingin yliopistosta.
JULKINEN RAHOITUS
Yhdistys jätti rahoitusanomuksen Opetus- ja kulttuuriministeriön 2019 Taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen toiminta-avustukset -hakuun. Anottu summa oli 44 250 euroa.

2020

JULKINEN RAHOITUS
Yhdistys sai Opetus-ja kulttuuriministeriöltä Taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen toiminta-avustukset haussa 10 000 euron tuen.
KÄYTTÖMAKSUT
Lisenssijäseniä 568 kpl.
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.